keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Tok-tok-tokoa

 

Toko treenit Paloaseman kentällä Sallan, Kirsin ja Tiinan kanssa. Demin kanssa aloitettiin paikallamakuulla 4 min, vaihtoi kerran lonkalle, muutoin hyvä. Luoksetulon stoppia takapalkalla, melko hyvät stopit. Ja stoppejahan Demin kanssa voi tehdä kuinka paljon tahansa peräkkäin kun se ei ennakoi. Ei tartte läpijuoksuja tehdä. Metallihyppynouto, lähti innokkaasti noutamaan, vieras metalli niin nähtävästi piti vähän miettiä että voiko ottaa vaiko ei, luovutuksessa avut. Ruutu, jossa tavoitteensa saada koira ekasta käskystä maahan. Kun valmistelin "missä ruutu" lähti Demin ruutuun, en alkanut nillittää varastamisesta koska treenin idea oli vain ja ainoastaan saada koira ekasta käskystä maahan, varastamiseen puututaan muulloin. Kaukot oli huonot, pakka ei pysynyt kasassa, kaikki vaihdot oli normaalia huonommat. Takapalkka siis taas hetkeksi peliin. Pitkä pitkä seuruu, jossa paljon pysähdyksiä. Seurautin ns. portaita, eli askel käännös seis, askel käännös seis... kaikki temponmuutokset, kaikki askeleet, peruutukset. Demi oli hyvä!

Nita pääsi tekemään seuraamista, oli todella siistiä, paikka pysyi hyvin, ei alkanut keulimaan. Z:ta, ekassa maahanmenossa jäi istumaan. Metallihyppynouto, hyvin. Ruutu, paikka vähän hakusessa.Nita oli innoissaan kun pääsi taas tekemään hommia. Se on jääny vähän vähemmälle treenille nyt viime kuukausina. Luulen etten yritä sen kanssa evl:ään, vaikka oikeus sinne onkin. Tunnarin ja kaukojen kanssa on niin paljon hommaa ettei oikeen inspiroi.

Viikonloppuna käytiin Oittaalla lenkillä, tässä muutama kuva.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti