torstai 26. kesäkuuta 2014

Iloista tekemistä

Eilen treenattiin Erikan kanssa koirat Luukissa. Mä olin huolella suunnitellut ja piirtänyt paperille millasen "temppuradan" teen Demille ja Nitalle. Demin kanssa kun oon päättänyt treenata nyt enemmän palkkaamattomuutta ja koska treeneistä olis kiva saada erilaisia (tässä olen niin huono!!!) niin päätin sitten tehdä temppuradan, jos sitä nyt sellaseksi voi kutsua.

"Rata" koostui siis liikeosista ja vain kerran vapautin koiran radan aikana. Kummallakaan ei ollut pienintäkään ongelmaa tehdä liikepalasia putkeen ja meillä oli hauskaa!

Demi sai olla ekana. Aloitettiin luoksetulon maahanmenolla. Matka oli normaalia voittajan matkaa pidempi. Demi tuli reippaalla laukalla, maahan meni tokalla käskyllä, ekalla jäi puoliksi istumaan. Kävelin Demin vierelle, käskin sivulle ja siitä lähdettiin jatkamaan seuraamisella, käännös vasempaan ja sitten suora jossa tehtiin liikkeestä istuminen, joka onnistui hyvin. Seuraaminen jatkui edelleen, tehtiin käännöksiä ja täyskäännös ja sitten lähestyttiin ruutua. Ruutuun lähetys tuli pysähdyksen kautta, matkanvarrella oli linjasta vähän vasemmalla tunnarilaatikko odottamassa. Demi kävi tsekkaamassa laatikon ja jatkoi sitten ruutuun, jossa oli kosketusalusta. Kun Demi seisoi ruudussa siirryin itse ruudun vasemmalle puolelle, vapautin Demin ruudusta ja kun tuli mun luokse niin siinä lennosta heitin metallin ja lennosta siis Demille noutokäsky. Innoissaan lähti noutamaan metallia, otti hyvin, palautti laukalla, tosin luvan saatua sai tiputtaa. Lopuksi vielä tunnari, haisteli rivin päästä päähän ja toi sitten oman. Hieno likka! Koko setin aikana ei yhtäkään ääntä ja eka vapautus ja siirtymä tehtiin metallin jälkeen kun siirryttiin tunnarien luokse. Tällanen temppurata oli tosi kiva tehdä. Pääs mukavalla tavalla treenaamaan liikeosia palkatta, muttei kumminkaan kisamaisesti.


Ruutuun!
 Tässä oli tällanenkin, mutta nyt ruutuun...



Siellä se lentää

Nita teki saman radan kuin Demi. Luoksetulon maahanmeno oli hyvä, sai kunnon vauhdin ylle kun välimatka oli selkeesti pidempi. Seuraaminen tuntui kivalle, istuminen onnistui. Nitalle sama moka ruutunmenossa kuin Demillä. Ensin tunnarilaatikon luokse ja sitten oma-aloitteisesti jatkoi matkaa rutuuun. Paikka oli hakusessa vaikka ruudussa oli kosketusalusta. Nurmi oli sen verran pitkää, luulen ettei Nita tehti alustaa bongannut. Meni ruudusta läpi ja sitten tuli takaisin muistaakseni jonkun takamerkin kautta. Samalla tavalla vapautin ruudusta ja lennosta metallia noutamaan. Innokkaasti nouti. Tunnari lopuksi, tällä kertaa tunnarit ympyrässä. Nita haisteli, mutta oli todella epävarma, otii vaan jonkun. Toi sen mulle, lähetin uudestaan ja nyt haisteli paremmin ja toi oman. Nitan kanssa oli myös kivaa, meillä oli hyvä meininki!

 Luoksetulo
 MAAHAN!




Treenien jälkeen käytiin vielä iltalenkillä Luukin maisemissa. Tästä kehkeytyi taas yksi "Erikan ja Hanna reissut osa 951...". Ihan vaan kaikille tiedoksi, Luukissa menee alueen portit kiinni näin kesäsin klo. 22:30 silloin kannattaa siis olla poissa alueelta. Kylttihän on tietty ihan yliarvostettuja eikä niitä kannata lukea :D

maanantai 23. kesäkuuta 2014

VP

Sain nauttia vielä tämän päivän vapaista, mutta huomenna sitten takaisin töihin. Mulla on vielä 3 viikkoa töitä ennen 4 viikon lomaa. Toivottavasti heinäkuussa olis kivat kelit, vähemmän sadetta, jooko?

Iltapäivällä menin koirien kanssa Puolarmaariin tokoilemaan. Nita sai jälleen aloittaa ja Demi odotteli siinä nurmella puun alla omaa vuroa.

Nitan kanssa aloitettiin vauhtinoudoilla, pikkasen otti häiriötä nurmella pyöräilevistä & kiljuvista lapsista. Häirö aiheutti sen, että kapulan luona piti hetken aikaa katsella lapsia ennen kuin pystyi ottamaan kapulan suuhun. Uusinnalla ei enää ottanut häiriötä. Ruutua tehtiin myös, ilman kosketusalustaa. Paikka oli alussa vähän hakusessa, hakeutui merkille vasempaan reunaan. Kun en stopannut niin tiesi olevansa väärässä paikassa ja oli tulossa takaisin mun luokse, mutta mä annoin vaan uutta käskyä ja kävelin kohti ruutua. En halua että heti mokatessaan tulee mun luokse vaan saa nyt oppia että uudella käskyllä jatketaan hommia siellä "kaukana". Yritti tulla mun luokse uusista käskyistä huolimatta, mutta päätti sitten mennä uudestaan ruutuun. Edelleen paikka ei ollut se minkä haluan ja oli taas tulossa mun luokse. Uudestaan vaan käskytin ja niinhän se paikka sitten viimein löytyi. Tästä palkaksi palloittelua ja muutama toisto lisää, nyt löytyi paikka heti, eikä enää hakeutunut merkeille. Luoksetulon stoppia, ensin läpijuoksuja ja sitten yksi stoppi joka hyvä ja sen jälkeen vielä yksi läpijuoksu. Lopuksi tunnari. Jätin Nitan istumaan ja vein tunnarit n. 10m päähän. Jäin itse seisomaan puoleenväliin sivummalle jotta varmasti nään mitä siellä touhuaa. Oma oli kolmas oikealta. Nita meni tunnareille, haisteli ja heti oman ollessa kohdalla, otti varmasti suuhun, tästä isoot kehut. Nyt ei ollut ollenkaan epävarma, lisää vaan jotta saadaan tästä nyt varma liike!



Demi aloitti tunnarilla, tein samalla tavalla kuin Nitan kanssa. Ekalla kerralla meni suoraan omalle joka oli rivin ihan vasemmassa päässä. Ei siis aloittanut oikeasta päästä haistelua mitä yleensä tekee. Kehuin tietysti hienosta löydöstä, mutta mietin, että mahtoiko nähdä mihin kohtaan sen oman vein. Päätin ottaa uudestaan, nyt vaihdoin vähän paikkoja. Uusi lähetys, lähti haistelemaan oikealta ja oman kohdalla merkkasi, haisteli vielä seuraavan ja sitten palasi oman kohdalle ja toi sen. Kehuin oman nostamisesta. Ruutua, ilman kosketusalustaa. Menin itse ruudun lähelle ja Demin jäi 10m päähän. Hakeutui ruudun oikeaan reunaan puoleen väliin, puoliksi ulkona, annoin hakea paikkaa mutta pyöri sitten ruudun ulkopuolella. Kävin näyttämässä oikean paikan ja uusi lähetys, nyt löytyi paikka.  Juoksutin sitten Demiä ruutuun lyhyeltä matkalta, paikka alkoi taas muistua kivasti mieleen. Niin ja pyysi seisomassa, ei istunut kertaakaan! Luoksetulon stoppia puun kierron kautta, treeniä treeniä. Seuraamista, paljon pysähdyksiä jossa alkoi muistamaan, että se perusasento olis hyvä ottaa aina kun pysähdytään.


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Jussina kotona


Juhannusta "vietettiin" kotona. Meillä ei siis ollut mitään suunnitelmia, ihan vaan oltiin, syötiin hyvin, lenkkeiltiin ja illalla katottiin leffoja. Levättiin siis suomeksi sanottuna. Nyt on nukuttu myös univelkoja pois, aika ihanaa! Mä helposti arkena valvon aivan liian myöhään, jolloin yöunet jää 
5-6h yössä. Mua harvemmin illalla/yöllä väsyttää. Tykkään lenkkeillä yöllä koirien kanssa kun saa olla ihan omassa rauhassa ja sen takia usein mun illat venyy liian pitkiksi enkä malta mennä nukkumaan. Tätä kestää jonkun aikaa kunnes tulee se joku vapaa kun mulla ei oo mitään sovittua menoa ja silloin nukun ne univelat pois. Keväällä ja kesällä on ihana valvoa kun tuntuu et pitää ottaa kaikki ilo irti valoisuudesta, sitä valoa pitää kerätä jotta jaksaa syksyn ja talven pimeyden.

Tässä kuvia meidän juhannuslenkeiltä, aurinkoa ja vesisadetta...




Demi kesätukassa. Pohjavillat melkein kokonaan lähtenyt.


torstai 19. kesäkuuta 2014

Tokottelua Haagassa

Erikan kanssa treffit Haagassa, jonkun koulun kentällä. Rakennettiin kentälle 3 ruutua ja viljeltiin merkkejä. Mulla oli molemmille koirille suunnitelmissa palkkaamattomuus treenit, koska niitä teen liian vähän ja nyt siihen tulee muutos.

Nita sai olla ekana, leikittiin alkuun ja sitten aloitettiin hommat. Saatiin vähän purettua energiaa ja virettä laskettua sopivalle treenimoodille. Nita aloitti kaukoilla. Tein voittajan kaukot, reilun 5 m päästä. Erika heilui siinä vieressä häiriönä. Kaukot toimi hyvin, tosin ekassa vaihdossa meni nopeasti takaisin maahan, mutta sen jälkeen pysyi asennoissa, laskin 7-8s. ennen seuraavaa vaihtoa, jotta joutui oikeasti pitämään asennon pidempään. Metallinouto, vähän vajaa perusasento muutoin hyvä. Sitten ruutuja. Niitä oli siis kolme ja ne oli laitettu niin, että ruudusta pääsi lähettämään seuraavaan ruutuun. Eka lähetys epäonnistui koska Nita bongasi toisen ruudun, joka oli sillä hetkellä etuvasemmalle. Lähti sinne, mutta tuli kiltisti takaisin kun kutsuin. Astuin askeleen eteenpäin ja sanoin edessä ruutu. Nita vilkuili edelleen vasemmalle, mutta bongasi kumminkin sitten edessä olevan. Ruutu oli tyhjä, mutta hyvin löysi oikean paikan, pysähtyi hyvin käskystä. Vapautus ja paljon kehuja. Sitten siirryttiin seuraavaan lähetyskohtaan, bongasi helposti ruudun, nyt siellä oli alusta jota läppäsi, pysähtyi seisomaan, käskin vielä maahan ja sekin meni hyvin. Vapautus ja kehujen kera siirryttiin seuraavaan lähetyskohtaan. Ruudussa jälleen alusta, suoraan meni ruutun ja alustan läppäsystä vapautus ja kehut. Ruututreeni meni siis oikein kivasti. Sitten seuraaminen liikkuroituna. Kokonaisuudessaan ihan kelpo suoritus, täyskäännöksiä pitäis kyllä hioa, askeleet toimi ihan hyvin, peruutus huono. Temponmuutokset hyvät. Vikaksi tunnari liikkuroituna. Nita lähti hyvin, haisteli koko rivin, lähti pois ja taisin antaa uuden käskyn jonka jälkeen palasi tunnareille, haisteli uudestaan, merkkasi oman josta naksautin, haisteli vielä viereistä ja toi sitten oman. Edelleen on epävarma, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Malttaa hyvin haistella eikä lähde tekemään noutoa. Oikean merkkauksesta pitää muistaa kehua, jotta toisi sen samantien eikä jäisi vielä tarkistamaan muita. Nita palkkaantu hyvin liikkeiden välissä mun kehuista ja tunnarin jälkeen leikittiin vielä pallolla ennen kuin annoin nampat. Hieno tyttö se vaan on :)

Demi pääsi tekemään myöhemmässä vaiheessa oman settinsä. Aloitettiin avo kaukoilla, matkaa n. 7m. Erika jälleen heilui siinä vieressä häiriönä. Demi teki hyvin kaikki vaihdot ja palkkaantui mielestäni pelkistä kehuista ja taputuksista. Sitten nouto. Demi bongasi jonkun jäniksen? tai jotain muuta kun jäi tuijottelemaan kentän yhtä laitaa, päätin sitten heittää noutokapulan toiseen suuntaan. Demi ei kumminkaan ihan katsonut minne kapula lensi ja olikin vähän hukassa kun päästin noutamaan, toi muistaakseni metallikapulan joka oli siinä sivummalla. Erika kävi näyttämässä puista kapulaa jonka oli heittänyt ja nyt toi sen hyvin. Kehujen kera siirryttiin seuraamisen aloituskohtaan, Erika siis liikkuroi tämän. Seuraaminen alkoi hyvin, mutta sitten kontakti alkoi rakoilla ja käännöksessä ei ollut mukana, annoin uuden käskyn jolloin seurasi taas paremmin. Temponmuutokset tais olla ihan hyviä, mutta jossain kohtaa yritti napata mun lahkeesta josta ärähdin, pysähdyin ja jatkettiin vielä seuruuta. Lopetin seuruun kun seurasi taas hyvin. Tässä kohtaa alkoi huomata, että palkka oli mielessä, mutta sitäpäs ei vielä tullutkaan. Tehtiin vielä tunnari liikkuroituna. Demi oli omissa maailmoissaan ja kun lähti tekemään tunnaria niin meni ensin hasitelemaan koko rivin ja sen jälkeen nouti puisen kapulan joka oli kauempana. Kutsuin luokse ja lähetin uudestaan, nyt haisteli, merkkasi oman, tiputti, haisteli ja toi sitten oman. Kehuin hienosta työstä, mutta päätin ottaa uusiksi. Tällä kertaa haisteli ja merkkasi heti oman, kehuin merkkauksesta ja näin toi oman ilman lisävarmistelu haisteluja. Kehujen kera autolle, jossa muisitnkin, että olin päättänyt leikkiä vielä ennen ruokapalkkaa. Palloiltiin hetki josta Demi oli mielissään ja sitten vasta ruoka. Demi vastasi kehuihin aika hyvin, eikä ääntelyä esiintynyt muistaakseni kuin yhdessä liikevälissä. Seuraaminen on liike jossa palkkaamattomuus näkyy kaikista parhaiten. Olen tyytyväinen ettei ääntelyä juurikaan ollut. Keskittyminen ei tänään oli mitään parasta, mutta kai se niin on ettei aina kaikki voikkaan mennä putkeen. Hyvin mielin jatketaan hommia.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Sirken tokot

Sirke kävi jälleen illalla kouluttamassa HAU:n tokoryhmää. Osallistuin Demin kanssa koulutukseen. Olen kiinnittänyt huomiota Demin kaukoihin, takatassut pysyy ihan hyvin paikoillaan, mutta näyttää haastavalle kun Demin venyttää seisomaannoustessaan itsensä todella pitkäksi. Pyysin siis vinkkejä kaukoihin, miten saada koira lyhkäsemmäksi ja painoa enemmän takapäälle, nyt on niin kovin etupainoinen kun tekee kaukoja. Sirkellä oli muutama eri vinkki. Joko opettaa koira ylösnoustessa siirtämään etutassuja ylösnousun jälkeen taaksepäin tai sitten opettaa painonsiirtoa takapäälle. Kokeiltiin sitten tätä painonsiirtoa, tätä tehtiin avoimen namikäden avustuksella. Ensin piti toki muistutella Demiä ettei avoimeista kädestä oteta namppaa ilman lupaa. Itse painonsiirtoa tehtiin siis niin, että avoin namikäsi vietiin koiran pään luokse niin että koira väistää kättä, jolloin paino siirtyy taakse ja siitä tietty sitten palkka. Tämä sujui ihan hyvin kunhan itse tajusin miten tehtiin ja että kättä ei vedetä pois jos koira yrittää namin napata ilman lupaa, vaan ennemmin käytetään toista kättä apuna kieltämässä. Ehdittiin jutella myös jäävistä ja asentojen sekoittamisesta. Testattiin myös osaako Demi oikeasti tehdä jäävät pelkällä käskyllä ilman että näkee mun naamaa. Menin siis selinpäin Demiin ja siitä käskytin ja kyllähän se osasi. Joten lisää treeniä ja nimenomaan kuuntelutreeniä. Näihin voisi ottaa mukaan myös temppuja, eli kesken jäävien tekisikin väliin jonkun tempun jotta ei oleta tietävänsä mikä seuraavaksi tulee.

Loppuun tehtiin koko porukka häiriötreenejä, niitä ei ollakkaan tehty pitkään aikaan. Tehtiin vanhanajan idaria, meitä oli 4 koirakkoa joten kaikki aloitti "omalta" sivulta. Seurautettiin ja aina käskyn tultaessa tehtiin joku jäävistä (jonka sai itse päättää) ja kierrettiin idari neliö ympäri. Tässä tuli siis häiriötä sekä käskytykseen, että asennon pitämiseen, kun 3 ihmistä kulki koirien ohi neliön kiertämisen aikana. Mun olis pitäny auttaa Demiä enemmän, otti herkästi väärän asennon. Seisominen oli hankalin asento pysyä paikoillaan, siirteli tassujaan neliökierron aikana, kun taas istuminen ja makuu oli helpot. Sitten tehtiin kaukoja ympyrässä. Ensin niin että koirien pyllyt oli vastakkain, nämä sujuivta hyvin. Sitten käännettiin koirat nenäkkäin ja samalla me ihmiset mentiin vastakkaisen koiran viereen tai taakse käskyttämään sitä omaa koiraa. Tällaista ei olla ikinä tehty ja Demillä oli suuria vaikeuksia. Erika sattui olemaan se joka oli Demin vieressä ja Demihän sitten vain tuijotteli Erikaa ja kuvitteli tekevänsä Erikan kanssa hommia :D Meni hetki ennenkuin sain Demin muistamaan että mäkin olen siellä vaikka välissä oli toinen koira ja Erika siinä vieressä. Eli Demille oli vaikeeta kun häirönä oli sekä ääni- että näköhäiriö lähietäisyydellä. Luoksetuloja rivissä, kutsuttiin yksi koira kerrallaan luokse, Demi lähti kerran toisen koirakon kutsulla, muuten pysyi hyvin. Vikaksi tehtiin häiriötä istumisessa ja makuussa. Eli koira istui/makasi ja sitten muut kävi käskyttämässä maahan tai millon mitäkin. Näihin tarvitaan myös paljon lisää treeniä, varsinkin Veeran käskyt oli hankalia, Demi totteli Veeraa. Mä olin itse tässä huono, olis pitäny palkkailla enemmän onnistumisistä ja tehdä suurempi ero mokiin, pelkkä pieni kielto ei Demiä haitannut...

Kuukauden päästä sitten seuraavat Sirken tokot.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

ABCD-ottelu

Tänä vuonna ABCD-ottelu järjestettiin Lahdessa, collieiden toimesta. ABCD ottelu on leikkimielinen pk tottis kilpailu (yksilö- ja joukkue), jossa Airdalenterrierit, Bokserit, Colliet ja Dobermannit kilpailee keskenään. Kilpailussa kilpaillaan mölleissä, jotka tekevät bh kaavion sekä kisaavat jotka tekevät alokasluokan tottiskaavion. Joukkueeseen mahtuu 3koirakkoa/luokka, eli yhteensä 6 koirakkoa/rotu.

Viime vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa ja tänä vuonna sitten uudestaan kun collieiden joukkueeseen ei taaskaan ollut tunkua. Täytyy sanoa, että on todella harmi ettei varsinkaan kisaavat halua kilpailuun mukaan. Tässähän sitä olis epävirallinen kilpailu, jossa pääsis testaamaan sen hetkistä tasoa. 

Collieilla oli mölleissä kolme koirakkoa, Erika & Tara, Terhi & ? sekä minä & Demi. Möllejen joukkuekilpailun voitti Airikset ja toiselle sijalle tuli meidän möllijoukkue. Demi reagoi mun jännittämiseen ja palkkaamattomuuteen ja sen takia suoritus ei ollut mikään kovinkaan kummoinen. Esittäytyminen sujui, mutta sen jälkeen kun tuomari selosti vielä koko kaavion niin siinä vaiheessa kun sitten vihdoin ja viimein päästiin suorituksen alkuun, niin Demi oli jo todennäköisesti päätellyt ettei palkkaa tule ja käytös oli sen mukaista. Sivulle ei meinannut tulla, haukkui mulle ja tuli useamman käskyn jälkeen. Seuraaminen tuntui todella kamalalle. Alun edestakainen suora oli ihan jees, mutta sakarossa koira teki vaikka mitä, muttei seurannut. Henkilöryhmään mentäessä seurasi ihan jees, mutta itse henkilöryhmä ei ollut kovinkaan sujuva. Liikkeestä istumisen valmisteleva osuus tuntui hyvälle, istumiseen tupla käsky. Liikkeestä maahan ja luoksetulo. Tässä valmistelevaosuus oli huonompi kuin istumisessa mutta maahan meni hyvin ja luoksetulossa tuli suoraan sivulle. Näissä ei mun mielestä ollut suurempaa vikaa, mutta ei ne pk puolelle riitä. Ymmärrän kyllä ettei ollut tarpeeksi intensiivinen ja voimakas, mutta eipä siitä sen enempää. Sitten siirryttiin paikallamakuuseen. Demi meni ekasta käskystä maahan ja makoili hienosti toisen koirakon suorittaessa bh kaaviota. Näin jälkikäteen kun miettii, niin ei se putkeen mennyt eikä todellakaan ollut sitä meidän hyvää tekemisen meininkiä, mutta selkispä mulle ajatus siitä, että nyt on ihan aikuisten oikeesti alettava treenaamaan palkattomuutta yhtä paljon kuin palkalla, koska muuten me ei koskaan edetä tästä yhtään mihinkään.


Terhi Pessin ottamat kuvat ABCD ottelusta

Kisaavissa colliet ei saanut joukkuetta kasaan, mutta yksilösuorituksen voitti Reija & Lubin´s Great Passion. Täytyy sanoa että heillä oli kyllä todella hyvännäköistä tottista :)

Kisa pidettiin nurmikentällä, ihan siinä mäkihyppytornien vieressä. Kilpailun jälkeen käytiin vielä Erikan ja koirien kanssa pururadalla lenkillä. Olipa siellä muuten ajoittain todella kivat näkymät. Melkein vois muuttaa Lahteen ;)

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Toko rotumestaruudet Raisiossa

Tänään soi herätyskello 4:50. Kuudelta oli tarkoitus lähteä Erikan ja koirien kanssa kohti Raisiota. Kuten aina, ei ihan klo. 6 oltu lähtövalmiita, mutta oltiin joka tapauksessa ajoissa paikanpäällä.

Käytettiin koirat vähän kävelyllä jonka jälkeen käytiin ilmoittautumassa. Olipa kiva huomata, että kokeessa oli vain kaksi "väärän" rotuista koiraa, eli lassieita oli paikalla melko paljon!

Päivä alkoi alokkaalla, joten omaan suoritukseen ei tarvinnut heti keskittyä. Päätin muutenkin noudattaa viime kokeessa melko hyväksi havaittua tapaa, eli Nita tulee kehään melko kylmiltään. En liikaa hengaile sen kanssa koska muuten alkaa ääntelemään jolloin mulla menee hermot.

Mua jännitti normaalia vähemmän ennen koetta. Jännitin sopivasti, ei niin että alkaa ahdistamaan. Tuntui siis kivalle mennä kokeeseen. Mulla ei ollut mitään tulos odotuksia, ajattelin että mennään nyt vaan kattomaan mitä käy ja yritetään oppia nauttimaan kisatilanteesta. Täytyy todeta että ylsin tähän tavoitteeseen ja mulla oli KIVAA kehässä Nitan kanssa!

Voittajaluokassa oli 9 koirakkoa, paikallamakuut siis kahdessa ryhmässä. Nita oli kahden nahkan välissä. Nita oli levollinen jätösssä joten lähdin piiloon hyvillä mielin. Nita oli hiljaa koko paikallamakuun ja näyttii levolliselta, vesisade ei edes näyttänyt haittaavan. Viereinen koira nousi myös seisomaan, mutta sekään ei aiheuttanut piippailua, kivaa. Saatiin paikallamakuusta 10 ja tuomari sanoi että vielä iso plussa päälle :D

Yksilöliikkeet tehtiin kaikki kerralla, muunnetussa järjestyksessä. Aloitettiin seuraamisella, lyhyt kaavio, sivuaskeleet sujui hyvin, varsinkin vasemmalle ei hypännyt sivuun eli ei tällä kertaa pelännyt että astun varpaille :D Tuntui ihan hyvälle, kontakti tippu välillä ja ainakin täyskäännös oli väljä, arvosana 9. Sitten luoksetulo. Tää oli niin hieno, saatiin 9. Liikkeestä istuminen 9, tais onnistua ekaa kertaa kokeessa. Ruutu, pienen kaaren kautta ruutuun, pysähty heti seis käskystä ja meni maahan, Tuli myös hyvin seuraamaan, eli 10. Metallinouto 9, vino perusasento, teki kaaren metallille. Tunnari, epävarma, merkkasi oman mutta epävarmuuttaan jatkoi haistelua ja tuli takaisin mun luo. Ennen kuin ehti mun luokse annoin uuden käskyn jolloin lähti jatkamaan hommia, paitsi että matkalla vielä haisteli maata. Haisteli uudestaan, löysi oman mutta otti viereisen suuhun jonka sitten heti vaihtoi omaan jonka sitten toi. Tunnarista kumminkin 0 kun tuli liikaa säätöä. Kaukot 6, tuplakäsky ja oma-aloitteinen vaihto ja eteni vähän. Hyppynouto 9. Kokonaisvaikutus 10. Tuloksena 249 pistettä 2-tulos ja sija 2/9.




Helsingin alaosasto voitti jo toisena vuonna peräkkäin alaosastojen mestaruuden. Viime vuonna Hollolassa pisteet laskettiin väärin, joten hopea kirkastui kultaan ja taas tänä vuonna siis joukkue kultaa!! Joukkueen pisteisiin lasketaan kolmen parhaan pisteet/alaosasto. Tällä kertaa kulta joukkueeseen kuului Pia & Sona (evl), Arja & Kajsa (voi) sekä minä ja Nita (voi). Onnea siis meille :D

Täytyy sanoa, että tänään mä nautin kisaamisesta. Nita teki parhaansa niinkuin minäkin. Luotettiin toisiimme ja tehtiin yhdessä hommia. Meillä oli kivaa kehässä ja Nita oli hiljaa. Kerran pääsi liikkeiden välissä haukku, mutta liikkeet teki täysin äänettömänä! Niin ja suorituksen jälkeen pääsikin vähän enemmän haukkua, mutta sillon olikin jo koe ohi.

Nyt vaan treenataan lisää kaukoja ja tunnaria ja ei kun uusia kokeita kohti!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tokoa ja mökkeilyä

Maanantaina oli HAU:n tokot jossa Sirke oli meidän porukkaa kouluttamassa. Mä tykkään kovasti Sirken tavasta kouluttaa, paneutuu jokaiseen koirakkoon ja osaa antaa vinkkejä moneen lähtöön. Osallistuin koulutukseen Demin kanssa ja edellisen kokeen jälkeinen metalli "ongelma" otettiin treenin kohteeksi. Kerroin Sirkelle mitä kävi ja miten olen metallia sen jälkeen työstänyt. Sirke oli hetken hiljaa ja sen jälkeen totesi ettei itse kyllä noin olisi enää liikkeelle lähtenyt :D Noh, juu... hän ymmärsi kyllä myös mun pointin kun sanoin etten ole halunnut yksinään treenata kovin metallia etten tee mitään tyhmää. Kommentti ettei olisi enää noin lähtenyt liikkeelle liittyi siihen kun kerroin että palasin metallin suhteen ihan alkuun, eli aloin taas naksuttelemaan ihan vaan nostamisesta ja lyhyestä pidosta. Eli mitään "vakavaa" virhettä en sentään ole ehtinyt tehdä :D

Sirke totesi että yleensä jos metalli on koiralle inhottava niin sitä kannattaa treenata sillä tavalla ettei koira edes ajattele mitä suussa on, eli tehdä asia mukavaksi, niin mukavaksi ettei ehdi ajatella sitä inhottavaa metallia. Lähdettiin siis liikkeelle niin että Demi sai juosta putkia ja hyppiä pieniä agi hyppyjä. Välillä sitten heitin kapulan ja esim. putkesta tullessaan sai noutaa metallin ja kyllähän se nouti. Ekalla kerralla nosto oli hiiiidas, mutta ei räkinyt metallia ilman "jess" käskyä mikä oli hyvä. Seuraavien toistojen aikana nosto nopeutui ja oli jo hyvä. Demi pystyi myös hyvin hyppäämään metalli suussa ja Sirke totesikin loppuun ettei tämä mikään iso ongelma ollut. Juu ei nähtävästi, vaikka kovin epätoivoinen olo oli kyllä kokeen jälkeen.

Ehdittiin katsoa vielä noutokapulan luovutuksia ja parempaa pitoa juuir luovutusvaiheessa. Iso ongelma tässä olen minä, olen liian hätäinen ja sen takia Demi mielellään löysentää otetta juuri kun olen kapulaa ottamassa. Tehtiin sellainen treeni jossa pidin kokoajan kapulasta kiinni, pikkasen vedin kapulaa "ulospäin" ja kun Demi paransi otetta palkkasin. Demi alkoikin sitten yllättäen taistelemaan kapulasta joka ei tietenkään tässä ollut suotavaa. Mutta nyt on idea kirkkaana mielessä, joten tätä vaan treenaamaan.

Torstaina treenattiin Pian ja Erikan kanssa Malminkartanon nurtseilla. Nita teki ruutua, ruudun bongasi joka kerta hyvin, meni keskelle ruutua, mutta ei kuulemma koskettanut kosketusalustaan. Luoksetulo, jossa stoppi venähti. Väliin läpijuoksuja ja sitten muutama stoppi lisää, parani. Liikkeestä istuminen liikkuroituna ja kas taas jäi seisomaan! Erika ja Pia totes et mä varmaankin keskityn liikaa liikkurin käskyihin koska omissa treeneissä Nitalla ei ole istumisen kanssa ongelmia. Todennäköisesti itsekseen treenatessa käsken istumaan "sopivalla" hetkellä mitä en tietenkään voi liikkuroituna tehdä. Täytyis kumminkin muistaa ettei sitä istu käskyä tarvii antaa sillä samalla sekunnilla kuin liikkuri käskee. Metallinouto myös liikkuroituna, muuten hyvä, mutta vino perusasento ja mä kuulemma heijaan taaksepäin kun koira lähestyy. Loppuun ryhmäpaikallamakuu Taran ja Sonan kanssa. Hyvä ei mitään huomautettavaa.

Demi teki omalla vuorollaan luoksetulon stoppia, juu nyt se pysähtyy mutta stoppi venyy liikaa. Tehtiin aika paljon toistoja ja jossain vaiheessa ne vähän parani, mutta töitä riittää vielä. Maahanmenot kaukaa käskytettynä, tässä on ongelmana se että menee istumaan eikä suoraan maahan. Tehtiin niin että käskytin kaukaa, mutta niin että Demi oli Erikan lähellä jolloin sai nopeammin palkan kun teki oikein. Ja tässä taas suurin huomio muhun, eli jos koira ei tottele ekaa käskyä niin heti seuraavaa käskyä perään ja vaikka sitten koiraa kohti lähestyen. Eikä jäädä ihmettelemään ja odottelemaan josko menis maahan. Tunnaria tehtiin häiriöllä. Selviytyi muistaakseni hyvin, vaikka hieman epävarma oli. Loppuun paikallaistuminen ryhmässä. Olin esillä, hyvin istui.

Perjantaina lähdettiin viikonlopun viettoon Lappeenrantaan Erikan ja koirien kanssa. Olipa ihana viikonloppu! Mä niin tykkään mökkeillä, varsinkin nyt kun ei oo omaa mökkiä. Lappeenrannassa oli kivat kelit, vähän satoi viikonlopun aikana ja lauantaina oli vähän viilee, mut sunnuntai oli ihan loistopäivä. Kiitos Erikalle ihanasta mökkireissusta!