perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuoden vikat aksat

Keskiviikkona käytiin vuoden vikoissa treeneissä Sporttiksella Sepon luona. Kenttä oli jaettu kahtia, toisella puolella isommalla oli rata jossa harjoiteltiin leijeröintiä ja toisella, pienemmällä puolella omatoimitreeninä keppikulmia ja keinua.

Myyn kanssa tehtiin ekaa kertaa leijeröintiä. Radalla leijeröinti tapahtui kohdassa jossa koira ensin lähetettiin takaakierron kautta putkeen joka meni puomin alta ja toisella puolella oli kaksi hyppyä jonka jälkeen rata jatkui vielä. Osasin arvata ettei Myy vielä osaa tätä ilman apuja, mutta kokeiltiin ekalla kerralla mitä käy. Kävi niinkuin epäilin, eli tuli hypystä ohi, kun olin sen verta jäljessä ja sivuttaisetäisyyttä puomin takaa hypyille oli jonkin verran. Tämän jälkeen tehtiin muutama toisto niin että Seppo palkkas putken jälkeisen hypyn, jolloin saatiin vahvistettua eteenpäin menoa jolloin lejeröinti alkoi onnistumaan myös ilman apuja. Vaatii vielä treeniä, mutta sitähän ei olla vielä ennen tätä tehty, mutta nyt tehdään. Rata oli muutoinkin kiva, sai juosta, mutta myös ohjata tarkasti käänökset. Omatoimisesti tehtiin keinua, tämäkin on edennyt kivasti. Ja kepit ne vasta onkin edennyt. Tehtiin eri  keppikulmia, tehtiin puolikkailla kepeilleä ja nyt vain yksillä ohjureilla. Haki kivasti eri kulmista :)

Hyvät treenit ja näihin treeneihin on mukava päättää tämä vuosi. Oon iloinen tuosta ihanasta koirasta joka rakastaa aksaa. Myyn kanssa saan toteuttaa sen mikä Demin kanssa jäi tekemättä kun Demi ei syttynyt aksaan tällä tavalla kuin Myy. On siinä selkeä ero tykkääkö koira humputella aksaa vain tehdä täysiä! Toisaalta kaikilla koirilla on omat vahvuudet ja mielenkiinnonkohteet ja niin saa ollakkin. Demi rakastaa jälkeä ja esineitä, metsälajit on se Demin juttu. Nitalla taas ominaisin juttu on tainnu kaikesta huolimatta ollla toko. Kaikilla siis omat juttunsa <3

maanantai 26. joulukuuta 2016

Tapaninpäivän tottikset

Takana: Demi ja Myy, Edessä: Nita ja Nooa

Iltapäivällä käytiin Veikkolassa PiskiPajassa treenaamassa. En muistanutkaan kuinka kiva halli tuo on. Hyvät esteet, sekä agility että pk. Harvassa hallissa on pk A, mutta tuollapa on, täytyy muistaa jatkossa.

Myy teki omalla vuorollaan noutoja, vauhtinoutoa sekä nostoja ja kapulan kantamista. Vauhtinoudot sujui hyvin, eli meni vauhdilla ja nosti nopeasti, miinuksena tässä tuli haukkumista matkalla kapulalle. Nostot tein niin että kapula oli maassa ja kuljettiin kapulan ohi jolloin Myy kävi nostamassa kapulan maasta ja kantoi sitä ympäriinsä, tullen mun perässä. Kesti hyvin kehuja ja kantoi pitkiäkin matkoja. Muutama nosto oli sellanen, jossa jäi nuoleskelemaan kapulaa ja äänteli, mutta pääosin nosti nopeasti. Tehtiin myös seuraamista, ekaa kertaa otettiin henkilöryhmän lähestymisiä ja kun ne meni hyvin niin sitten kierrettiin henkilöryhmää eri suunnista ja mentin ympäri ja tehtiin pysähtymisiä henkilöiden vieressä. Muutaman kerran, Myyllä tippu kontakti, mutta tää meni kyllä ihan yli odotusten! Seuraamisessa paikka on myös hieman aiempaa parempi, eli on vähän taaempana. Mutta kiva oli tehdä vähän pitempiä seuraamispätkiä taas pitkästä aikaa, ei pelkkiä askeleita. Loppuun vielä pk hyppyä. Aloitettiin 60cm ja edettiin 95cm. Hyvin liitää :)

Demi teki omalla vuorollaan purkki-juttua. Tehtiin lähinnä perusasentoa ja siitä vapautus purkille ja sitten kun tämä onnistui hiljaa niin otettiin mukaan seuraamista ja jääviä. Ei ollut helppoa sanoi Demi. Demi teki myös tasamaanoutoa, tässä on kyllä asia joka on Demin mielestä helppoa. Ekaa kertaa tehtiin 1kg kapulalla ja eipä siinä mitään ollut, nouto sujuu. Loppuun vielä pk hyppyä, samoilla korkeuksilla kuin Myy. Hyvin sujui.

Nita pääsi leikkimään ja humputtelemaan rally-tokon alokasluokan tasoista rataa. Nitalla oli oikein hauskaa :) Kaikki muu sujui hyvin, mutta se hemmetin saksalainen täyskäännös, sitä pitäis kyllä oikeasti treenata JOS haluis rally-tokoon mennä, muutenhan me selvittäis ihan hyvin.

Ennen treenejä käytiin lenkillä Kirsin ja Nooan kanssa. Treenien jälkeen lähdin vielä tyttöjen kanssa tekemään uutta lenkkiä. Valoa ei ollu mukana, mutta tarpeeks hyvin näki jotta pysty siellä metsähiekkatiellä kulkemaan.


 Demi laulaa....


Nooa ja Myy

perjantai 23. joulukuuta 2016

Aksaa

Eipä nyt oo blogia tullu kirjoteltua... en vaan oo saanu aikaiseksi.

Myyn kanssa ollaan aksattu ahkeraan ja meidän treenit on sujunu ihan tosi hyvin. On tuntunut ihan mahdottoman hyvälle ja vaan nauttinu Myyn kanssa tekemisestä. On mennyt jo viikkoja vähän liiankin sujuvasti, joten pakkohan sitä jo oli ruveta miettimään koska se suunta kääntyy, koska ikuisesti ei voi olla hyvä flow. 

Tämän viikon keskiviikon treeneissä ei sitten enää jatkunut sama mahti fiilis. Mä vaan olin myöhässä kokoajan joka paikassa ja Myyhän oli sitä mieltä että P*****e akka pois alta! Treenattiin 9 esteen radalla japanilaista, ja voi jestas sentään että oli vaikeeta. En vaan millään onnistunut, olin jatkuvasti Myyn hyppylinjalla, koska tein tokan persjätön jatkuvasti liian myöhään jollon auttamatta olin siis Myyn edessä. Myyhän ei tällaista jatkuvasti anna anteeksi, vaan hyppäsi sitten mun pään korkeudelle ja nappasi piposta kiinni. Kouluttaja ja muut ryhmäläiset oli ihan äimänkäkenä että mitä hittoa, kuinka korkealle tuo koira oikeen ponnistaa. No kyllähän se ponnistaa, ei oo eka kerta kun se olkapäiden korkeudella liitää. Myy, siis todella ei anna kaikkea anteeks niinkuin Nita aikoinaan. Nita oli niin kiltti ja peltasi aina mun mokailut, Myy taas kirjaimellisesti huutaa että "nainen paranna ohjausta, ÄLÄ ole TIEDLLÄ". Myy myös entisestään kiihtyy kun mä mokailen, jolloin on myös sellainen saippuapala ohjata, joka lipsahtaa sinne tänne eikä oikeen pysy hyppysissä, jolloin vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Mutta on se vaan niin siisti. Sitten kun onnistuu ja kaikki osuu kohdilleen se on vaan niin makee koira, oih! Ja treenin positiivinen juttu oli se, että rengas oli ekaa kertaa radan osana mukana, sinne tultiin putken jälkeen vähän vinolla linjalla, kertaakaan ei juossut ohi, jess!

Hyppytekniikka on myös edennyt kivasti, oon tyytyväinen kun rakennetaan jatkuvasti samaan tahtiin hyppytekniikkaa, se on kumminkin hyvin oleellista Myyn lajivalinnassa. 

Tottiksessa ollaan sekä Myyn että Demin kanssa vähän rakennettu purkkipalkkaa, pikkasen kiihdyttää neitejä ruoka, jösses sentään. Mutta kyllä ne hiljenee, vaatii vaan kovin toistoja ennenkuin pystyvät hillitsemään itsensä. Myyllä oli varsinki alkuun ongelma, ei millään olis osannut tehdä mitään purkin lähellä, kun oli vaan niin kova kiire purkille, mutta kyllä se tästä :)

Tänään käytiin jo perinteeksi muodostuneella aaton aaton lenkillä Erikan ja koirien kanssa. Tosin edellisistä vuosista poiketen, nyt oltiin liikkeellä ihmisten aikoihin, mutta eipä tuolla juuri ketään tullut vastaan. Kiva lenkki tuli tehtyä :)

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Treenejä ja juhlaa




Keskiviikkona Sepon treeneissä tehtiin rataa, jossa tavoite oli ohjata rata, liikkumalla niin vähän kuin mahdollista. Testattiin siis vähän kuinka hyvin koirat irtoaa. Päivän aikana samaa treeniä oli tehnyt useampi ryhmä ja ennätys oli 4 askelta. Me selvitettiin Myyn kanssa rata 8 askeleella, hyvä suoritus meiltä. Irtos tosi hyvin putkesta putkeen, katsettaan kääntämättä, sitten jouduin ottamaan askeleita jotta käännyin ja pääsin yhden hypyn ohi ohjaamaan pituuden ja toisen hypyn ja sitten valssilla hyppy ja vika hyppy ennen putkeen menoa. Useampi koira tuli putken jälkeen ohjaajaan päin eikä hakenut pituutta joka kyllä oli mukavasti koiran linjalla. Sivuttaisetäisyys mun ja pituuden välillä oli meille aika iso, joten olen ylpeä Myystä että haki pituuden kyselemättä, myös pituuden jälkeiselle hypylle irtosi hyvin mun työnnöllä ja valssilla ja loppu olikin sitten vaan hypyn ja putkeen lähetys helpoissa kulmissa ja tässä kohtaa koira olikin jo lähempänä mua. Omatoimipuolella tehtiin 2o2o.

Lauantaina meillä oli Myyn sisarusten kanssa treffit. Reija Nieminen tuli kouluttamaan meille tottista. Myyn kanssa tehtiin noutoa, aloitettiin purkkipalkan opettelu ja puhuttiin seuraamisessa edistämisestä ja sain tähän muutaman uuden treenivinkin. Myyllä oli vähän vaikeeta sietää häiriötä joten noutotreeniä ei päästy ihan viemään sille tasolle kuin oli alussa tarkoitus. Oli ihan väärässä mielentilassa ja todettiin sitten että treeniä on turha jatkaa. Puhuttiin kumminkin miten lähdetään seuraavaks noutoa työstämään. Purkkipalkan opettelu sujui hyvin, vaikka alkuun Myyllä oli vaikeeta, ihan hirrrveetä kun palkka oli siinä lähellä ja piti pystyä keskittymään, vaikeeta sanoi Myy. Kun helpotettiin tehtävää ja aloitettiin ihna vaan sivulletuloista ja vapautyus purkille niin johan syttyi neidillä lamppu päässä. Hiljeni ja keskittyi hurjna hyvin ja päästiin vähän vaikeuttamaan myös tehtäviä. Kivat koulutus ja hyviä ajatuksia sain.

Tottiksien jälkeen oli Martin KVA juhlat ja N-pentujen 10v. synttärit. Kaikkea hyvää syötävää ja mukavia ihmisiä ja koiria. Sopuli mummot ja papat on kyllä niin <3
N-pentue vasemmalta: Rollo, Martti, Sheena, Pippi, Raimo 
(kuvasta puuttuu pentueen kuudes, eli Moa, joka asuu Ruotsissa)
O-pentue, vasemmalta: Taape, Pata, Myy, Viggo
(kuvasta puuttuu Osku ja Kiila)

Juhlien jälkeen käytiin vielä lenkillä Paulan ja poikien Danin ja Sonyn kanssa. Meijän tytöt ja Paulan pojat tulee hyvin juttuun. Mukavaa oli tehdä lenkki yhdessä, ei tarvii aina yksin vaeltaa pimeässä ;)

Tänään ollaan lenkkeilty ja käyty mun vanhempien luona syömässä joulutorttuja. Ihana lenkki kirpeässä pakkas säässä.

Joulukuviakin yritettiin ottaa ja tässä Myy jälkimeiningeissä pallon kanssa.