sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Treenejä ja juhlaa




Keskiviikkona Sepon treeneissä tehtiin rataa, jossa tavoite oli ohjata rata, liikkumalla niin vähän kuin mahdollista. Testattiin siis vähän kuinka hyvin koirat irtoaa. Päivän aikana samaa treeniä oli tehnyt useampi ryhmä ja ennätys oli 4 askelta. Me selvitettiin Myyn kanssa rata 8 askeleella, hyvä suoritus meiltä. Irtos tosi hyvin putkesta putkeen, katsettaan kääntämättä, sitten jouduin ottamaan askeleita jotta käännyin ja pääsin yhden hypyn ohi ohjaamaan pituuden ja toisen hypyn ja sitten valssilla hyppy ja vika hyppy ennen putkeen menoa. Useampi koira tuli putken jälkeen ohjaajaan päin eikä hakenut pituutta joka kyllä oli mukavasti koiran linjalla. Sivuttaisetäisyys mun ja pituuden välillä oli meille aika iso, joten olen ylpeä Myystä että haki pituuden kyselemättä, myös pituuden jälkeiselle hypylle irtosi hyvin mun työnnöllä ja valssilla ja loppu olikin sitten vaan hypyn ja putkeen lähetys helpoissa kulmissa ja tässä kohtaa koira olikin jo lähempänä mua. Omatoimipuolella tehtiin 2o2o.

Lauantaina meillä oli Myyn sisarusten kanssa treffit. Reija Nieminen tuli kouluttamaan meille tottista. Myyn kanssa tehtiin noutoa, aloitettiin purkkipalkan opettelu ja puhuttiin seuraamisessa edistämisestä ja sain tähän muutaman uuden treenivinkin. Myyllä oli vähän vaikeeta sietää häiriötä joten noutotreeniä ei päästy ihan viemään sille tasolle kuin oli alussa tarkoitus. Oli ihan väärässä mielentilassa ja todettiin sitten että treeniä on turha jatkaa. Puhuttiin kumminkin miten lähdetään seuraavaks noutoa työstämään. Purkkipalkan opettelu sujui hyvin, vaikka alkuun Myyllä oli vaikeeta, ihan hirrrveetä kun palkka oli siinä lähellä ja piti pystyä keskittymään, vaikeeta sanoi Myy. Kun helpotettiin tehtävää ja aloitettiin ihna vaan sivulletuloista ja vapautyus purkille niin johan syttyi neidillä lamppu päässä. Hiljeni ja keskittyi hurjna hyvin ja päästiin vähän vaikeuttamaan myös tehtäviä. Kivat koulutus ja hyviä ajatuksia sain.

Tottiksien jälkeen oli Martin KVA juhlat ja N-pentujen 10v. synttärit. Kaikkea hyvää syötävää ja mukavia ihmisiä ja koiria. Sopuli mummot ja papat on kyllä niin <3
N-pentue vasemmalta: Rollo, Martti, Sheena, Pippi, Raimo 
(kuvasta puuttuu pentueen kuudes, eli Moa, joka asuu Ruotsissa)
O-pentue, vasemmalta: Taape, Pata, Myy, Viggo
(kuvasta puuttuu Osku ja Kiila)

Juhlien jälkeen käytiin vielä lenkillä Paulan ja poikien Danin ja Sonyn kanssa. Meijän tytöt ja Paulan pojat tulee hyvin juttuun. Mukavaa oli tehdä lenkki yhdessä, ei tarvii aina yksin vaeltaa pimeässä ;)

Tänään ollaan lenkkeilty ja käyty mun vanhempien luona syömässä joulutorttuja. Ihana lenkki kirpeässä pakkas säässä.

Joulukuviakin yritettiin ottaa ja tässä Myy jälkimeiningeissä pallon kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti