maanantai 25. huhtikuuta 2016

Treenejä

Keskiviikkona Demi teki lenkin yhteydessä seuraamista ja luoksetulon, edelleen hiljaisuus on onnistunut. Täyskäännökset on vähän parantunut. Myy on tehnyt seuraamista, lyhkäsiä pätkiä kun nyt ollaan ruvettu tekemään ilman apuja. Kivalta tuntuu, vielä kun tietäis miltä näyttää. Eteenistumisia ollaan edelleen tehty, matka ei päätä huimaa mutta suoruuteen alan olla tyytyväinen, ei enää ole vinossa vasemmalle.

Torstaina käytiin Sporttiksella hyppytekniikka treeneissä. Myy teki set pointia ja korkeuden arviointia ja perussarjaa. Loppuun tehtiin kontakteja puomilla.




Sunnuntaina päivällä Sporttikoirahallille. Demi teki seuraamista, jääviä, noutoa A:lla sekä hyppyä 70-90cm. Hyppynoutona 650g otettiin 70cm asti. Seuraamisessa oli kiva asenne, oli skarppina ja hiljaa, tykkäsin. Jäävistä tehtiin vain seisomista, ei huomautettavaa. 650g noutoa A:lla, tekee mielellään. Hyppyä myös ja sitten yhdsitettynä noutoon. Hyppynoudossa havaittavissa epävarmuutta. Niin ja loppuun eteenmeno, ekalla kerralla kaarratti A:n kautta, mutta uusinnalla meni suoraan.

Myy teki pientä radanpätkää jossa oli kivoja suoria, 3 hypyn ja 2 putken rallia. Takaakiertoja molempiin suuntiin yhdellä hypyllä.  Rengasta otettiin yksittäisenä esteenä, naksuttelin oikeasta valinnasta. Pikkuhiljaa on alkanut ymmärtää mistä aukosta kannattaa mennä. Puomilla 2o2o. Myy ehti tehdä myös vähän seuraamista, tehtiin uusi ennätys seuraamisen pituudessa, mutta muistin kyllä heti perään tehdä taas lyhkäsempiä. Jääviä tehtiin myös, sekoittaa asentoja vielä keskenään.

Illalla käytiin vielä Haukilahden lukion kentällä tekemässä tottista. Myy aloitti seuraamisella, eri pituisia pätkiä, sillä on kyllä kiva asenne. Ollaan nyt tehty pelkkiä suoria jotta saadaan seuraamisessa asentoa pysymään suorassa. Aikasemmin kun tehtiin paljon käännöksiä joka suuntaan niin sen seuraaminen oli suorallakin sellasta levotonta kun yritti ennakoida käännöksiä. Luoksetulo, kun oli apua mukana. Tulee kyllä lujaa. Eteenistumisia, suorassa pysyy. Hyppyä, nostettiin ekaa kertaa 50cm. Loppuun vielä eteenmeno, pinkoo minkä jaloistaan pääsee. Niin ja lyhyt paikkamakuu, jäin lähelle kun en laittanut tällä kertaa etupalkkaa, hyvin pysyi. Hyvät treenit vaikka keli olikin kakka, vettä sato ja kylmä oli. Kädet oli aivan jäässä treenien jälkeen.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Jälkeä, esineitä

Sunnuntaina treffattiin Pian kanssa metsätreenien merkeissä. Pia teki Demille alo mittasen jäljen, 6 kepillä ja mä talloin Patalle jäljen. Sitten tallon vielä Myylle oman jäljen 6 kepillä. Demin jälki vanheni reilun 1h. Janalta lähti takajäljelle, liinan verran jäljesti takajälkeä kunnes kutsuin Demin takaisin. Lähti sitten oikeaan suuntaan jäljestämään. Alku oli vähän säätöä, ei ollut tarkkana ja eka keppikin jäi nostamatta. Jälki parani kokoajan ja löytyi ne muut kepitkin, 5/6. Jana tarttee kyllä lisätreeniä, lähtee helposti takajäljelle.

Myyn jälki vanheni myös jotain 1h luokkaa. Ekaa kertaa Myyllä oli jäljellä keppejä, enemmän kuin 1. Tähän mennessä ollut vain yksi keppi ja sekin purkin alla. Päätin katsoa mitä tapahtuu, koska kotona ja pihatreenissä on kumminkin ilmaissut kepit, tosin vähän vaihtelevasti joko ottanut suuhun tai mennyt maahan. Jäljellä merkkasi heti ekan kepit, kehuin ja menin luokse ja ohjasin maahan. Seuraavalla kepillä sama juttu, eli merkkasi mutta ei mennyt maahan. Kolmannella kepillä menikin mun yllätykseksi maahan, heti kepille tultuaan. Voi miten hieno ilmaisu! Joku keppi jäi välistä koska taskuun saatiin kerättyä 5/6. Mutta 4 keppilä ilmaisi hienosti maahanmenolla. Vitsi mä olen ylpeä tuosta pienestä murusesta. Myy jäljesti hyvin, yhdessä kohtaa pyöri vähäsen ja luulen että siitä kohtaan varmaan jäi se yks keppi noteeraamatta.

Tallattiin myös esinekaistale, 2 esinettä. Molemmat esineet samassa linjassa, toinen ihan 50m ja toinen ehkä 40m. Demi ei ihan pysynyt alueella, tai siis pysyi esineruudussa, meitä ennen oli kuulemma joku käynyt esineruutua samassa kohtaa tekemässä, mutta meni siis siitä meidän tallaamasta kasitaleesta ulos. Pyöri sen esineruudun toisessa kulmassa, siellä varmaan ollut esine. Työskeneteli kyllä koko ajan ja kyllähän se kauempi esine löytyi. Sitten lähetinv ielä hakemaan toista, jäi vähän kiinni siihen vanhaan paikkaan mutta pienin avuin löysi myös toisen esineen.

Demi pääsi kentälle tekemään loppuun vielä seuraamista, liikkeelle lähtöjä. Lähdin suoraan juoksuun ja Demi lähti hyvin raviin, pysyi ravissa myös mun kävellessä. Tehtiin myös hyppyä, 70cm -> 100cm. Epävarmuutta havaittavissa ja kerran kielsi 100cm. A-estettä tehtiin myös muutama toisto, loivaa sellaista. Loppuun vielä eteenmeno.

Tänään oli jännä päivä kun Myyn kanssa mentiin Mevet:iin luustokuviin. Myyltä kuvattiin lonkat, kyynärät, olat ja koko selkä ja tietty silmät tutkittiin myös. Myy painaa muuten tällä hetkellä 15,9kg. Lonkat lähti A/A, kyynärät 0/0, selkä ja olat terveet ja silmät terveet. Nyt vielä tarttee jännitää Kennelliiton mielipidettä.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Sirkuskentällä

Käytiin Sirkuskentällä treenimässä SCY:n Hel ao:n vuorolla. Kentän vieressä olevalla skeittirampilla oli poikia skeittaamassa. Mietin että voi olla Myylle aika paha häiriö, mutta olin väärässä, ei ottanut häirötä.

Aloitin treenit kumminkin Demin kanssa. Tehtiin samoja juttuja kuin Jirkan koulutuksessa. Aloitettiin liikkeellelähdöillä. Alkuun testasin niin että kävelin, mutta Demi lähti jatkuvasti peitsaamalla seuraamaan. Joten siirryin sitten tekemään juoksuunlähtöjä, eikä mitään hidasta juoksua vaan ihan kunnolla, Demi joutui lähtemään laukalla jotta kerkesi mukaan. Nämä sujui kivasti ja Demi lähti liikkeelle reippaasti ja oli tarkkaavainen. Seuraamisessa treenattiin myös käännöksiä, oikealle ja täyskäännöstä. Palkkailin käännöksistä ja panostin siihen ettei nami tule suorana palkkana vaan tekee jotain ennekuin saa palkan. Täyskäännökset on parantunut, takapää toimi vähän tehokkaammin, oikealle käännökset ei ollu niin hyviä kuin haluaisin. Eteenistumisia, mulla oli apuna treeniliivin alareuna taitettuna jossa nami, näin Demi tule eteen eikä hakeudu suoraan sivulle. Tasamaanoutoa 650g. Hitto mä en kyllä osaa heittää tota kapulaa! Lensi korkealle mutta ei kauas ja ihmiset oli vaarassa, sori! Paluuvauhtiin kiinnitin huomiota, tarttis lisää vauhtia. Nyt tulee löysällä laukalla. Kapulan pitoa edessä 650g, treenataan ryhdikästä luovutusta kun helposti valahtaa kasaan koko koira kun se kapulan on niiin iso :D Loppuun eteenmeno. Täytyis vielä olla joku näkyvämpi kohde, kun nyt kyllä eteni loppuun saakka, mutta aikamoinen banaani kaari siitä tuli. Demi oli muuten hiljaa koko treenin, ei yhtään piippailua tai haukkumista.

 Demi seuraa

Myy teki omalla vuorollaan ensin sivulletuloja ja sitten seuraamista. Tehtiin ilman namia kädessä ja kuten kuvasta huomaa on Myy sillon vähän ns matalampi. Kun otin namin käteen, en toki imuttanut, on ryhti ihan toista luokkaa. Seuruu paikan näyttää tietävän, mutta helposti pikkuhiljaa ajautuu liian eteen. Tehtiin siis pieniä pätkiä. Täyskäännökset on edelleen mahtavia, vaikka niitä ei ollakkaan nyt ollenkaan treenattu. Kahden lelun leikkiä, toimi hyvin, välillä ei tosin meinannut vaihtaa ekasta lelusta toiseen (hyi mua kun lelut ei ollut prikulleen samanlaisia). Eteenistumisia samoilla avuilla kuin Demille, eli nami treeniliivin reunassa, reuna taitettuna. Hyvin tulee eteen istumaan. Ekaa kertaa tehtiin myös häiriötä perusasennossa. Päätin etten puutu siihen jos Myy kääntää pään kohti häiriötä, odotan vain että palaa kontaktiin. Puhehäiriöön ja lähellä olemiseen ei reagoinut, piti hienosti kontaktia, leluhäiriö olikin sitten pahempi ja lähti perusasennosta pois lelua kohti. Otettiin uudestaan ja nyt vain katsoi ja sen jälkeen palautti kontaktin ja lopussa ei enää edes kontakti tippunut. Mun pätevä Myykkis! Loppuun vielä eteenmeno. Tää oli vähän hankala, Myy lähti kyllä täysiä, mutta kohde ei ollut palkka vaan Kirsi :D Sillä tais jäädä Kirsi mieleen eikä se eteenmeno palkka. Otettiin uusiks, sujui hyvin. 


torstai 14. huhtikuuta 2016

Peltohommia ja tottista

Keskiviikkona käytiin Erikan kanssa Luukissa tekemässä jäljet ja sitten lenkille. Myy ja Demi pääsi molemmat jäljestämään. Myyn jälki sujui paremmin kuin viimeksi, mutta alku oli kyllä sellasta poukkoilua, olis vaan halunnu rynniä ja mä halusin että edetään askel askeleelta, tarkkuutta hommaan. Parani taas loppua kohti kunnes ihan lopussa bongasi purkin ja kepin.

Demin jäljellä oli 2 keppiä ja 2 kulmaa. Ekalla suoralla oli keppi jota ei nostanut, mutta mä vähän epäilen ettei ihan ollut siinä kohtaa jäljellä. Ekasta kulmasta meni myös reilusti yli, ei reagoinut kulmaan ollenkaan. Toka kulma oli hyvä ja vika keppi nousi moitteettomasti. Jäljestys ei ollut ihan niin sujuvaa kuin sunnuntaina. Jälki oli pituudeltaan sama kuin sunnuntaina.

Torstaina Myyn kanssa treenattiin myös seuraamista ja jääviä, eteenistumista. Niin ja myös jälkikeppien ilmaisua, tarjoaa sisällä hyvin maahanmenoa kepillä.

Demin kanssa tehtiin seuraamista ja noutoa 650g. Seuraamisessa, liikkeelle lähtöjä ja käännöksiä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Huhtikuu

Huhtikuu jo puolessa välissä, blogipäivitykset jääny tekemättä. Kaikenlaista ollaan kyllä tehty.

Lauantaina 2.4 Nita pääs taas sukulaislenkille. Käveltiin 10km lenkki Keskuspuostossa Helsingissä. Kiitos seurasta Kati ja Monica.

Tänään löytyi myös ensimmäinen punkki koirista. Myystä tietenkin, Myyhän oli viimekkin vuonna meidän perheen punkkimagneetti. Annoin sitten kaikille Bravectot, joten nyt on punkki-asia kunnossa. Myyllä alkoi myös juoksut, edellisestä väliä 7kk. Aikas tiuhaan tekee juoksut. 

Sunnuntaina 3.4 suuntasin Porvooseen Juha Korrin Vire-seminaariin. Mielenkiintoista asiaa riitti koko päiväksi, ensin teoriaa ja sitten käytännön harjoituksia seuraten. Luennot on aina mielenkiintoisia, aina tulee jotakin uutta ja sitten suurimmaksi osaksi kertausta vanhasta mikä taas muistuu mieleen kun asiasta kuulee uudestaan. Ääntelevistä koirista puhuttii luennon aikana paljon. Ääntely näyttää olevan aika suuri ongelma, monilla koirilla, rodusta riippumatta. Syitä ääntelyyn on monia ja usein kouluttajat yrittää vain päästä ongelmasta eroon miettimättä sitä oikeaa syytä, ääntely kun on oire jostakin, jolloin pitäisi selvittää syy eikä vain hoitaa "oiretta" pois. 

Maanantaina 4.4 oli illalla HAU:n tokoryhmän treenit. Myy pääsi mukaan treeneihin juoksuista huolimatta. Tehtiin ryhmässä paikallamakuuta. Myy oli reunimmaisena, koirat käskytettiin yksitellen maahan. Myy oli viimeinen, oli aika kauan sivulla, mutta pysyi siinä rauhassa, eikä ottanut häiriötä muiden käskyistä. Myyllä oli etupalkka, olin pääasiassa reilun 5m päässä, mutta kävin myös hetken 10m päässä, rauhassa oli. Tehtiin myös seuraamista, hyppyä, eteenistumista ja merkin kiertoa. Myy teki hyvin töitä, vaikka samalla puolella kenttää tehtiin myös puomilla juoksukontakteja, ei kiihtynyt eikä karannut minnekkään, jee!

Tiistaina 5.4 

 
Demillä on tänään synttärit. Paljon onnea ihana Demi 5-vuotta! 


Torstaina 7.4 hyppytekniikkaa Sporttikoirahallilla. Demi teki perussarjaa, korkeuden arviointia ja set pointia

Lauantaina 9.4 oli Jirka Vierimaan valmennus. Demi ja Myy pääsi molemmat treeniin. Demin kanssa mietittiin ääntelyä ja ylläri pylläri. No Demihän olikin sitten harvinaisen hiljainen, eli ei ihan päästy esittelemään meidän ongelmaa. Saatiin kumminkin muutamia treenivinkkejä ja ajatuksia. Palkkausta mietittiin ja todettiin että siihen enemmän yllätyksellisyyttä ja palkan antamiseen enemmän viivettä. Demille pitäis myös opettaa paremmin keep going signaali. Myös seuraamisessa lähtöihin pitäis kiinnittää huomiota. Demi peitsaa usein seuraamisessa ja nyt oliskin hyvä saada Demi lähtemään ravilla. Demi toki on pitkärunkoinen koira, mutta seuruu on näyttävämmän näköistä kun ravaa. Treenattiin sitten nopeita lähtöjä, jolloin Demi lähti ravilla. 

Myy pääsi toisella kierroksella, katsottiin noutoa jonka koen haastavaksi. Kuvailin että meillä on siinä joku henkinen klicki, siis mulla ja Myyllä. Noh, näytin miten oon tehny ja kas kas, oon palkkaillu vähän huolimattomasti, ajoitus ei siis ole ollut ihan kohdillaan jolloin syy selvisi miksi homma ei ole lähtenyt etenemään. Jirka sitten nauksautteli ja mä palkkailin niin päästiin jo seuraavaan ja sitä seuraavaan vaiheeseen. Lähdettiin mys opettamaan käsikosketusta mitä voidaan käyttää jatkossa myös noudon opetukseen ja saadaan palautusta treenattua käsikosketuksen avulla. 

Sunnuntaina 10.4 Sporttikselle Demin ja Myyn kanssa. Demin kanssa treenattiin hyppyä, 60-90cm. Noutoa tehtiin myös, hypyllä 450g ja tasamaanoutoa 650g. Luovutuksia treenattiin, siihen ryhtiä, kun Demi luovutuksessa helposti valahtaa, istuma-aento on siis vajaa.

Myyn kanssa tehtiin 2o2o puomilla, tyyppi alkaa hiffaamaan jutun juonen. Treenin loputtua jopa karkas ja tarjos puomilla 2o2o. Tehtiin perushypyillä peruskäännöstä. Myy teki myös sivulletuloja ja seuraamista sekä jääviä

Hallilta ajettiin sitten vielä Luukkiin jälkihommiin. Käytiin tallomassa Myylle ja Demille peltojäljet. Myyn jälki oli sellanen kaari. Tuuliolosuhteet oli vaikeat, tuuli pyöri ja sehän näkyikin sitten Myyn jäljestämisessä. Sillä oli todella vaikeata jäljen alussa, ei meinannut millään saada jäljestä kiinni. Alku olikin aika kauheeta, puolessavälissä jälki lähti kaartamaan ja tuulikin pyöri siihen kohtaan vähemmän jolloin Myyn jäljestys muuttui jo paremmaksi. Enempi namia olis pitäny laittaa, mutta näin nyt tällä kertaa. Demin jälki oli pellon päästä päähän. Namia vaihtelevasti ja lopussa vain keppi. Jäljesti hyvin, tarkkuutta oli hyvin, vaikkakaan peltojälkikoiran tavalla ei jäljestänytkään askel askeleelta, mutta enpä sitä vaadikkaan kun metsäjälki on se juttu.