maanantai 29. kesäkuuta 2015

Sekaisin kaikesta

Myylle kävi viikko sitten lauantaina Demin kanssa leikkiessä pieni tapaturma. Painiessa kiljahti ja ontui sen jälkeen etutassuaan. Loppuilta meni ontuessa, mutta sunnuntaina ei enää aamulla ontunut. Ajattelin että meni pienellä levolla ohi, joten otin Myyn normaalisti sunnuntaina aamulenkille mukaan. Siellä se metsässä rallatteli ja leikki omana itsenään. Päivälenkki meni edelleen normaalisti. Demin kanssa käytiin iltapäivällä treenimässä, kun sitten tultiin kotiin ontui Myy jälleeen. Ilta meni ontuessa ja maanantaina myös. Maanantaina päivän aikana jalka oli huomattavasti huonompi, ei enää varannut painoa jalalle, ei edes istuessa, piti tassau vain ilmassa. Se oli todella kipeä, nukkui vaan. Varasin ajan eläinlääkärille ja tiistai aamuksi saatiin aika. Myyn jalka kuvattiin, luita ei ollut murtunut, mutta jalka oli todella turvonnut. Diagnoosi koukistajajännepaketin irtoaminen tai osittainen irtoaminen. Jalkaan laitettiin koukkuside, jotta lihas ei pääse suoristumaan, jotta jalalle ei tule niin paljon painoa ja saadaan turvotusta vähemmälle. Lasta jalassa seuraavat 4 vko:a, viikon välein lasta vaihdetaan uuteen. Kuukauden päästä katsotaan tarvitaanko leikkausta. Täyslepo eli koira häkissä. Ennuste oli että jalka ei entiselleen tule, mutta kestää todennäköisesti lenkkeilyä, mutta ei käyttöä, siis harrastusmielessä.

Olin aivan shokissa, itkin ja itkin. Mietin että miten voi jalka mennä tuollaiseen kuntoon eikä ole muuta hoitoa kuin lepo ja sitten kuukauden päästä mietitään uudestaan. Onneksi on ihmisiä ja kun useamman ihmisen kanssa asiaa miettii niin usein herää ihmetys ja epäillys, niin tässäkin tapauksessa. Seuraavana päivänä soitettiin sitten jo toiselle eläinlääkäriasemalle, koska tuolta ensimmäisestä ei ortopedille saatu aikaa, häntä konsultoitiin puhelimen ja sähköpostin välityksellä ja that´s it. Saatiin aika ortopedille, mutta vasta viikkoa myöhemmin. Viime viikolla oli perjantaina jo ensimmäinen lastanvaihto. Eläinlääkäri vaihtoi lastan ja se oli siinä sitten. Olin pelkkää kysymysmerkkiä, kun rauhoitettu koira tuotiin mun luo eikä mitään jatkosta, ehkä siksi että olin maininnut eläinlääkärille varanneeni ortopedille ajan. Kun päästiin kotiin ja Myy nukkui känniään pois, aloin 6 h myöhemmin katsomaan jalkaa. Miten ihmeessö näytti siltä, että side on valunut alemmas?! Mietin ja itkin ja mietin, että kuvittelenko vain vai onko näin oikeasti. Myyn oli vaikea liikkua valuneen koukkusiteen kanssa, sen verta mitä nyt pissalla käydessä muutaman metrin liikkui. Yön nukuin, huonosti kylläkin, mutta nukuin. Aamulla soitin eläinlääkäriasemalle, joka ei tietenkään enää ole viikonloppuisin auki. Sain ajan saman ketjun toiselle eläinlääkäriasemalle. Tarjosivat aikaa vasta päivystysajan alkaessa. Totesin, että näin ei voi olla, että eilisen huonosti laitettu lasta & side korjataan päivystyksessä jossa tietenkin 50% maksukorotus. Joustivat sen verran, että sain ajan ennen päivystyksen alkua. Lasta laitettiin uudestaan paikoilleen, jälleen nukutuksessa. Maksoin uudelleen laitetusta lastasta, eli kahteen kertaan hoidetusta työstä ihan normaalin maksun. Jotenkin mun on vaikea ymmärtää, miksi näin on?! Sen verran tämä otti päähän, surkeaa palvelua, joten kyseiselle eläinlääkäriasemalle en kyllä jatkossa eksy ellei ole äärimmäinen hätätila.

Tänään sitten koitti se odotettu päivä jolloin päästiin ortopedille toiselle eläinlääkäriasemalle. Selvisi, että diagnoosi on noin jokseenkin oikea, tosin jännekimppu ei ole irti, mutta jänne revennyt. Epäillys siitä että diagnoosi on täysin väärä, ei siis pitänyt paikkaansa, mutta hoito aivan eri. Ortopedille vein jo viime viikolla röntgenkuvat, jotta hän ehti niihin tutustua jo etukäteen. Ortopedi totesi ettei painelukipua enää ole trauma-alueella ja turvotus oli laskenut. Jalasta otettiin vielä uusi röntgenkuva sekä jalka ultrattiin jossa todettiin ettei merkittävää nestekertymää ole. Sai PRP-hoitoa sekä laserhoitoa. Jalan ennuste on hyvä, eli tulee kyllä kestämään käyttöä ihan normaalisti, ei siis tarvitse unohtaa harratsuksia. Jalka tulee kyllä vaatimaan hoitoa ja kuntoutusta, mutta kuntoon saadaan. Ens viikolla mennään kontrolliin ja toivotaan että siihen mennessä eläinlääkärin tilaama jalkatuki olis ehditty tehdä jotta saadaan koukkuside pois. Jatkolle on myös ajatus valmiina, olemme hyvässä hoidossa. Ortopedi ihmetteli muuten tuota 4vko:n side-ajatusta, nuorella koiralla ei todellakaan kuuluisi pitää niin kaukaa lasta&sidettä. Onneksi siis vaihdettiin eläinlääkäriasemaa, muutoin olis jalka kyllä saanut aivan väärät hoidot. Mutta nyt on siis homma hanskassa ja mulla jo huomattavasti parempi mieli. Ihanaa kun saadaan tuo pikkunen kuntoon.


Reipas pikku potilas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti