perjantai 17. heinäkuuta 2015

Mevet:ssä

Myyn kanssa vietettiin jälleen iltaa Mevet:ssä. Myy sai taas laserhoitoa jalkaan, ekaa kertaa näin kun homma tehtiin. Maanantaina saatu tuki ärsytti Myytä jotenkin tosi paljon. Se yritti kaikin tavoin saada sitä viikolla pois. Jalassa oli kaksi hiertymän alkua, eli nehän sitä tietenkin ärsytti. Kerroin eläinlääkärille tästä ja siinä kun puhuttiin niin hän näki itsekkin miltä homma näyttää kun Myyllä menee tukeen hermot. Totesi ettei tuki saa olla niin häiritsevä ja siinä mietittiin mitä asialle voitaisin tehdä. Tuki oli sen verran tiukka, että eläinlääkäri päätti että Myylle kokeillaan toisenlaista tukea joka myös kokoa isompi. Tämä uusi tuki on tavallaan samanlainen kuin tuo edellinen, mutta nyt jalka ei enää ole ollenkaan koukussa. Tuessa on vaan nyt sellanen "stoppi" ettei jalka pääse taipumaan yli. Tämä tuki oli Myyn mielestä miellyttävämpi, mutta siellä kun hengailtiin jonkun aikaa niin alkoi sitäkin tukea repimään. Uuden tuen ei pitäisi nyt kyllä yhtään hiertää, mutta voi kumminkin tuntua vielä vähän ikävälle kun jalassa on en alkavat hiertymät. Päätettiin sitten edetä niin, että Myy on nyt yöt häkissä jolloin saa olla ilman tukea, koska häkissä ei pääse riekkumaan. Näin hiertymät pääsee myös paranemaan kun tukea ei kokoajan ole. Liikkua saadaan nyt sellasia matkoja mitä normaalivauhdissa kestäis 5-10 min. Nyt tietenkin kestää pidempään kun liikkuminen on hitaampaa. Ja aikaa on tarkoitus kuluakkin, koska Myyn pitäis edetä vain käyntiä, ei ravia eikä laukkaa. Ens viikolla sitten fyssarille, eli kuntoutus alkaa.

Uusi tuki, jalka ei enää ole koukussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti