Demi pääsi vielä illan päätteeksi HAU:n tokotreeneihin. Aloitettiin ryhmäpaikkamakuulla, 5 koirakkoa rivissä. Demi oli jälleen reunassa, vieressä tällä kertaa bortsu Sätkä. Sätkän vieressä on joskus makoiltu, mutta siitä on jo aikaa. Mentiin kahvioon piiloon, aikaa otettiin 4 min, kehuin kerran ovenraosta. Demi vaihtoi lonkkaa kaksi kertaa, mutta muuten ei huomautettavaa. Sitten otin jälleen avo hyppyä, nyt ilman käsiapua istumisessa, ja kyllähän se istuu pelkällä käskyllä. Treenasin myös paluuhyppyä erikseen, eri kulmista, ei tullut hypystä kertaakaan ohi. Myös metristä treenattiin, mutta aloitettiin 70cm ja yhdellä toistolla seuraavaan korkeuteen. Kun päästiin 100cm niin Demi hyppäsi ja arvioi hypyn väärin, kaatui koko este. Tämän jälkeen tuli vähän epävarmuutta ja lopputulos oli se, että päästiin 95cm ja siihen jäätiin hyvillä mielin, ensi kerralla jatketaan. Jääviä sekaisin, yksi seisominen meni istumiseksi, muuten kaikki okein, pätevä tyttö. Seuraamisessa täyskäännöstä vasemman kautta sekä neliötä vasemmalle, hyvin, tai siis niin hyvin kuin tällä hetkellä osaa, mutta vielä olis vähän parannettavaa.
Tiistaina oli Nitan treenit, eli kesätauko ohi tässäkin ryhmässä. Tehtiin ratatreeniä. Radalla oli paljon takaakiertoja, ne sujuivatkin hyvin. Kontaktit jouduttiin muutamaan kertaan uusimaan kun sikaili, muuten treenit sujuivat hyvin. Kepitkin onnistuivat ja pystyin lähettämään Nitan pujottelemaan ja leikkaamaan jopa takaa.
Demi oli mukana treeenissä ja pääsi myös tekemään hommia kun hallin toinen kenttä oli tyhjillään. Demin kanssa ohjelmassa oli kepit, jotka nyt suoritetaan 5 verkolla. Harjoittelin myös takaaleikkausta kepeille, ei ottanut siitä häiriötä, tokihan siinä oli verkot apuna, mutta kumminkin. Myös keinua treenattiin, keinulla 2o2o ei ole läheskään niin varma kuin puomilla, lisää treeniä siis.
Demi treenaamassa kesällä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti