Illaksi oltiin sovittu kimppatreenit Tähtiniityn koulun kentälle. Meitä olikin treenaamassa kiva porukka, eli mukana meidän lisäksi Salla, Larissa, Suvi ja Kirsi. Treenattiin sekä yksitellen että samaan aikaan, jolloin kentällä parhaimmillaan oli 5 koirakkoa yhtäaikaa. Siitä onkin hetki kun on noinkin monta koirakkoa samaan aikaan hommia tehnyt.
Enpäs enää muista kummalla aloitin, mutta treenieistä on kyllä sentääs muistiinpanot :)
Nitan kanssa tehtiin ruutua, aloitettiin ruudulla jossa oli lelu (Kirsi vei lelun Nitalta piilossa). Nita teki oikealle kaarta, mutta löysi ruudun ja meni siis etureunasta sisälle. Toka ruutu taisi sitten olla tyhjä, löysi edelleen ruudun, stoppasi käskystä vähän viiveellä, joten meni ruudun takareunasta ulos. Otettiin uudestaan, nyt oli paremmin kuulolla ja ruutu oli hieno. Tunnaria tehtiin myös, homma ei ole hallussa. Kaukoja tehtiin myös, maahan-seiso-maahan vaihtoja. Nami oli edessä, Nita röyhkimys varasti useamman namin, muutamassa vaihdossa tuli 5cm eteenpäin, mutta saatiin myös täys paikoillaan tehtyjä vaihtoja. Seuruuta tein myös, kaikki temponmuutokset, sivuaskeleet, peruutukset ja paikoillaan käännökset. Nita oli todella pätevä, ihanan innokas, mutta täsmällinen. Paikkamakuu tehtiin muiden istuessa, muuta vapautettiin aikaisemmin, Nita makasi ehkä sen 3 min. Oli "pakko" mennä vapauttamaan kun kentän päädystä alkoi kentälle valumaan mopo-poikia.
Demi aloitti kai oman settinsä paikkamakuulla. Paikkamakuun aloittaminen kesti jonkun aikaa, joten saatiin treenattua myös sitä odottelua, niin ja kehään tuloonkin panostettiin ja palkkasin hyvästä kehään tulosta. Paikkamakuu siis piilossa, aikaa reilu 3min. Demi makasi Elsa kultsun vieressä. Vaihtoi kerran lonkkaa, ei piipannut, oli levollinen. Tehtiin avoimen hyppyä, laitoin namialustan 7m päähän hypystä, jotta saan Demin hakeutumaan kauemmas hypystä. Ekan hypyn hypyn jälskeen käskin istumaan, käsiavulla, toimi hyvin. Toisen tein muutoin samalla tavalla, mutta jätin käsimerkin pois, istui heti käskystä, hyvä. Tehtiin avoimen kaukoja ruudun lähettyvillä, jossa Elsa siis teki ruutua. Demi ei ottanut Elsasta mitään häiriötä, teki kaikki vaihdot ekalla käskyllä ja nousi ripeästi istumaan ja ryhdikkästi. Seuraamista tein myös lyhyissä pätkissä, otti Elsan ruutukäskyn seis:stä häiriötä ja pysähtyi siis Larsissan käskystä, oho. Toista kertaa ei tähän reagoinut. Ruutua myös, paikkaa ruudussa kosketusalustan kera, hyvin hakeutuu ruudun taakse kosketusalustalle. Loppuun otettiin kontaktia perusasennossa häiriön alla. Demiä ei juurikaan häirinnyt muiden käskytykset, mutta kapuloiden heittoon reagoi helposti kääntämällä katsettaan. näitä pitäisi muistaa treenata enemmän. Tehtiin myös lyhty seuruu pätkä häiriökäskyillä, oli vähän vaikeaa.
Treenien jälkeen mentiin Haukilahteen koirarannalla uittamaan koiria. Käveltiin vedessä ja vähän joutuivat koirat myös uimaan. Nita pysytteli laiturilla melko kauan kunnes oli pakko tulla veteen. Nita ei kyllä yhtään tykkää vedestä, mutta tulee kun käsketään. Molemmat tytöt kävelivät ja uivat vedessä n. 30 min. Vesi oli yllättävän lämmintä, melekin jo teki mieli uimaan, mutta uikkareita ei ollut mukana, joten multa jäi taas talviturkin heitto, hah!
Hitto, jos mä olisin tiennyt etten ole käynyt uimassa kesän aikana, ni mä olisin tönässy sut sinne veteen!! ;-D Hih!
VastaaPoistaTerkuin Kirsi ja vesi-nooa