tiistai 2. lokakuuta 2012

Aksaa

Nooalaisen kanssa päästiin tänään aksaamaan, pieni tauko oli tässä välissä hallin talkoiden takia. Treenattiin ohjaustekniikkaa ja tänään oli vuorossa twistiä ja saksalaista. Nooan kanssa päästiin ensin vääntämään twistiä muutaman hypyn kanssa ja voi sitä koordinaatiota, huh, kun osaa asian tehdä taas itselleen vaikeeksi. Nooa oli siis hyvinkin pätevä ja lähti takaakiertoon todella hyvin, mutta minähän se jälleen olin se heikoin lenkki. Kuinka vaikeeta onkaan kun pitää ajatella mitä jalkaa ja kättä siirtää mihinkin suuntaan ja mihin aikaan :D Treenasin ennen omaa vuoroa tätä kuivaharjotteluna, mutta loppujen lopuks alkoi luonnistumaan paremmin kun oli se koirakin siinä mukana. Hyviä onnistumisia saatiin aikaan kunhan sain omat kädet ja jalat aisoihin. Sitten tein omatoimisesti keppejä, viidellä verkolla. Saatiin huimat kommentit kouluttajilta, kun Nooalla on kepeillä hurja vauhti, jess! Muutama toisto myös A:n kontakteja, jotka alkaa pikkuhiljaa sujumaan. Lopuksi päästiin vielä toiselle 9 hypyn "radalle" treenaamaan saksalaisia ja niitä saatiinkin mahtumaan monta peräkkäin ja molemmilta puolilta ohjattuina. Itelle saksalainen tuntu paljon luonnollisemmalle ohjaukselle kuin mitä twisti. Tiedän että molemmat ohjaustekniikat on oikeasti käyttökelposia, mutta saksalaista on tullut enemmän käytettyä.

Ens viikolla alkaakin sitten HAU:n tokotreenit, ja ne onkin sitten Nooan treenien jälkeen. Otan siis viikoittain vain toisen oman koiran mukaan, kun muuten on vähän ahdasta autossa.

Pieniä tokojuttuja on tehty, molemmat tytöt on tehneet kaukoja. Nita on muistutellut nenäkosketusta ja nyt näyttää sille että maahan-seiso-maahan alkaa sujumaan ja ihan oikealla tekniikalla, tassut pysyy millintarkkuudella samassa kohdassa. Ihanaa jos Nitan kaukot alkais vihdoinkin toimimaan. Demi on tehnyt sekä seiso-maahan että istu-maahan vaihtoja. Tällä hetkellä maahan-istu vaihdot on suurimmaks osaks puhtaita, hyvä niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti