tiistai 16. lokakuuta 2012

Alkuviikon aksat ja tokot

Maanantaina oli Nooan agility treenit. Ryhmämme omat kouluttajat olivat kotiutuneet MM kisaturisti reissulta. Perinteitä noudattaen meidän kouluttajat toivat "tuliaisiksi" MM kisoista yhden radan meille treenattavaksi. Tällä kertaa tehtiin maxien hyppäriä, tosin muutamia hyppykulmia oli helpotettu, ei kai liene ihme :D Rata oli joka tapauksessa haastava, vaikeita hyppykulmia ja kiirettä, suoria linjoja. Sain onnistumaan mukavasti niisto-persjätön joka aikasemmin ollut meille vaikea. Putkijarrut toimi myös hyvin ja suhinan ansiosta tajusi koota hyppyjä, ettei leiskauttanut hyppyä tulevaisuuteen, hyvä poika! Vaikeuksia tuotti rengas joka oli vaikeassa linjassa edelliseen hyppyyn ja kun vauhtia oli putken ja hypyn verran. Myös suoraan putkeen meno oli vaikea kun putken suun vieressä oli siiveke ja siis hyppy. Poiak ei meinannut millään ymärtää missä mukamas on putki, meni putken suuta päin ja hyppi yli ja ohi ym. Tällasta en ole koskaan aikasemmin tajunnut Nooan kanssa treenata, mutta nyt se kyllä lisätään treeniohjelmaan. Treenit oli todella kivat ja pojan asenne oli kohdillaan ja vauhti myös :)

Nooan treenien jälkeen jäin vielä Demin kanssa tokovuorolle. Aloitettiin paikalla istumisella 2 min, toisella puolella aussi ja toisella pumi. Olin lähellä, vaihdellen 5-10m päässä ja kävin muutamaan otteeseen palkkaamassa, pysyi hyvin ja ryhdikkäänä. Sitten paikallamakuu 4 min, vieressä samat koirat. Palkkasin jätön ja menin 15m päähän. Palkkasin 3 krt, paikallamakuun aikana. Oli rauhallinen, kerran vaihto lonkkaa. Omalla vuorolla katsottiin sitten ruutua, ensin läheltä paikkaa. Ekalla lähetyksellä Demi kävi jokaisen merkin luona pyörimässä, pyysin hetken päästä pois ja uus lähetys, jolloin hakeutu ruutuun. Tein useamman toiston ja useammasta suunnasta, yhteistä joka toistolla oli se, että Demi hakeutuu nyt ruudun etureunaan enkä oikeasti siitä tykkää. Eli nostan sittenkin kriteerit vähän korkeammalle. Mukavaa oli se, että menee innokkaasti. Huomautuksena muilta, että mun ei tarttis antaa niin isoa käsiamerkkiä kuin annan koska Demi tietää selkeästi minne on menossa, myös juteliin siitä paikaista, eli aikasemmat kriteerit takasin. Tein vielä muutaman ruudun täydeltä matkalta, edelleen löysi ruudun hyvin ja meni reippaalla laukalla ruutuun. Mietittiin vielä eri variaatioita ruutu treeniin sekä palkkausta ja palkkaa. Vaihtelevasti erilaisia apuja ja välillä taas ilman. Niin ja seis käskyä pitää vahvistaa, jotta pysyy siellä ruudussa eikä tule mua vastaan, juu-u, tää jäänyt vähän treenaamatta. Itsenäisesti otin vielä kaukojen istu-maahan-istu vaihtoja, nämä hyvin parista metristä. Loppuun kapulan pitoa ja luovutusta. Nyt pidin itseni suorassa ja otin kapulan Demiltä vain vasemmalla kädellä, enkä kumartunut sitä kohti ja kappas vaan, kapula ei tippunut kertaakaan. Demi keskitty työntekoon todella hyvin, vaikka kentällä oli samaan aikaa useampi muu koirakko tekemässä juttujaan. Viereisellä kentällä agilitaavat koiratkaan eivät neitiä häirinneet.

Tiistaina olikin sitten Nitan agility treenit, ratatreeniä pukkasi. Tehtiin rataa, jossa mm. kaikki kontaktit, kepit mentiin useampaan kertaan (avo- ja sulkukulma) ja takaakiertoja useampia. Nita oli hyvässä vireessä, luki ohjausta todella hyvin. Radan alku tuntu rataantutustumisessa hankalalle, mutta pyöritys minkä suunnittelin toimi meillä kivasti, vaikka meitä ennen menneillä ei.  Onneks tajusin pysyä omassa suunnitelmassa enkä vaihtanut ohjauksia vaikka sekin kävi jo mielessä. Saksalainen toimi myös älyttömän hyvin puolessa välissä rataa, vitsit kun oli makee fiilis kun sekin vihdoin toimi hyvin. Kontaktit oli ok, A:lta tuli kyllä omin luvin pois, murr. Omatoimisesti treenasin A:ta ja keinua ja keppejä toisella kentällä. Kepit meni hyvällä tekniikalla ja lujaa. A oli hyvä joka kerta, kun taas keinulta hiippaili omin lupine pois. Loppuun teinv ielä vauhtisuoran. Kivat treenit, jossa pääs taas testaamaan ohjauskuvioita, mitä harvemmin käyttää.

Neidit on kotona tehneet kaukojen maahan-seiso-maahan ja istu-seiso-istu vaihtoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti