maanantai 3. syyskuuta 2012

Ja tokoilut jatkuu...

Sunnuntaina tokoiltiin Kirsin kanssa Puolarmetsässä, tällä kertaa parkkiksella. Nooa aloitti ja sen jälkeen oli Demin vuoro. Tehtiin alokasluokka läpi, palkkasin joka toisen liikkeen jälkeen. Seuraaminen kytkettynä, kontaktin menetystä useampaan kertaan, väljyyttä muutamassa kohtaa, ei hyvä. Seuraaminen vapaana, parempaa, mutta tässäkin pudotti kontaktin useamman kerran ja juoksussa väljyyttä, en ollut tähänkään tyytyväinen. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä, todella hyvä. Luoksetulo, todella hyvä. Seisahtuminen seuraamisen yhteydessä, todella hyvä. Estehyppy, hyvä, tosin jää kovin lähelle hyppyä. Paikallamakuu 2min, josta 30sek. piilossa, hyvä. Demi osaa liikkeet mukavasti, tosin viilausta pitää tehdä. Seuraamisen osaa paremmin kuin mitä tänään esitti, mutta lisää treeniä vaan. Ja palkkaamattomuutta pitäis muistaa treenata useammin. Demi teki loppuun vielä tunnaria, 3 x. Kerran toi väärän, mutta muuten toi oman, hieno tyttö. Ja tuo tunnarin sivulle asti, eli enää rkäse pihalle, hyväää!

Nita teki omalla vuorollaan hyppynpoudon, hyvä, oli jopa ihan hiljaa :) Luoksetulo stoppeineen sekä läpijuoksuna. Seisominen vähän venähti, maahanmeno hyvä. Paikallamakuu Nooan kanssa, aikaa 3min 45 sek. Nita vinku alkuun, jonka jälkeen hiljeni kunnes reilun 3min jälkeen alkoi taas vinkumaan, voi höh!

Kotona treenattiin myös pikkasen. Nita teki kaukoja. Treenattiin ylösnousua maasta, ihan hyvä ja erikseen pelkkää maahanmenoa oikealla tekniikalla, apuna käytin omaa jalkaa. Yhdistän nämä kaksi vasta kun osaa molemmat erikseen kunnolla. Paikallakäännöksiä vasemmalle ja oikealle, hyvin.

Demi teki kaukoja i-m/m-i. hyvin vaikka välillä rupes kääntymään kuin korkkiruuvi takapalkan suuntaan. Paikallakäännöksiä oikealle ja vasemmalle sekä vasemmalle käännöstä liioiteltuna. Liioiteltu käännös on jääny vähemmälle treenille, pitää muistaa treenata vaikka oli melko hyvä. Liikkeestä seisomisia, hyvin.

Tein taulukon koirille, jossa on kaikki tokoliikkeet ja niiden osat (yksi liike on pilkottu korkeintaan 3:een osaan). Laitoin taulukkoon myös viikot, joten nyt olis tarkotus ihan puumerkein seurata mitä liikkeitä oon milläkin viikolla tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä. Taulukosta näkee 8 viikkoa joten 2 kk:n ajan teen tätä nyt alkuun. Eli enää ei tarttis kauheesti selailla kaikenmaailman vihkoja vaan tarkotus olis selkeesti ja helposti nähdä mitä ollaan tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti