tiistai 4. syyskuuta 2012

Aksaa!

Tänään sitten vuorostaan Nitan aksatreenit. P oli vetämässä tekniikkatreenejä, mutta vaihteeksi tehtiin pidempää rataa. Nita eteni hyvällä vauhdilla. Ekalla kierroksella tuli päällejuoksusta läpi ja ajautu väärään päähän putkea. Mä olisin voinut yrittää vielä ottaa koiraa haltuun, mutta jostain syystä vaan kattelin että tuolla se nyt menee. Sain tästä koomailusta ihan ansaittua palautetta ;) Otettiin rata uudestaan ja nyt keskityin kunnolla ja johan toimi, sain päällejuoksun toimimaan kivasti. Valssi oli seuraavassa kohdassa vähän myöhässä, mutta sain Nitan kumminkin oikeaan päähän putkea ja rimakin pysyi ylhäällä vaikka kolisi. Tätäkin kohtaa hiottiin vielä myöhemmin koska valssi piti saada oikein ajoitettua. Putken jälkeen onnistuin saamaan Nitan takaakiertoon vaikka takaakiertoa ei pitänytkään tehdä, tässä painoin omalla linjalla Nitan ihan selkeesti takaakiertoon vaikken sitä heti tajunnutkaan. Rata meni kivasti, vaikkakin virheitä tein. Pitäis muistaa keskittyä alusta asti 100% eikä vasta hetken päästä. Aluksi unohdin taas rytmittää oikein omaa liikettä, sillä seuraamuksella että olin taas väärään aikaan väärässä paikassa, mutta tämänkin sain korjattua. Kisoissa pitää nyt muistaa rataantutustumisessa kunnolla tehdä mielikuva harjoitusta ja oikeasti miettiä millä vauhdilla se Nita sieltä tulee, jotta osaan ajoittaa ja rytmittää omaa liikettä paremmin. Hyviä vinkkejä ja palautetta saatiin jälleen, kivat ja hyödylliset treenit :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti