sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Janakkalaan käypi tie...

Eilen olin kuumeessa, mutta lepäilin ja söin paljon buranaa. Tänään olo oli jo paljon paempi, mutta otin kumminkin varuiksi aamulla buranaa. En saanut myytyä agility koulutuspaikkaani, joten päätin jo eilen että koulutukseen menen vaikka mikä olisi. Kirsi ihana lähti mukaan reissuun. Lähdettiin matkaan klo. 11 ja sopivasti yhden pysähdyksen taktiikalla oltiin perillä 12:30 ja jäi hyvin aikaa lenkittää Nooa. Koulutus oli siis Janakkalan koirakerhon järjestämä ja kouluttajana toimi Timo Rannikko. Koulutus oli mukavassa ja lämpöisessä hallissa, ryhmässä oli tarkoitus olla 4 koirakkoa, mutta meidän ryhmästä jäi kaksi pois, joten saatiin kahden hengen treenit :)

Tehtiin 25 esteen rataa, johon tutustuttiin ensin hyvin huolella. Käytiin rataa vielä läpi Timon kanssa ja tarkkaan mietittiin linjoja ja ponnistus ja laskeutumispaikkoja. Tehtiin rataa läpi osissa, koska siinä oli aika paljon meille vaikeita kohtia. Meille molemmille koulutettaville jäi melko paljon treeniaikaa ja huomsinkin oman treeniajan loppupuolilla että aivot ei enää vaan toimineet, tein jotain ja kumminkaan mulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä mitä olin tehnyt, oli vaikeata muistaa asioita. Informaatiota tuli valtavasti ja kouluttaja oli todella hyvä. Paljon opittavaa tuli ja myös tuttuja asioita mitä vain pitäis muistaa, eli myös kertaus oli hyödyllistä. Tärkeimmät asiat koulutuksesta oli varmaankin se että mun pitää muistaa ohjata linjoja ei esteitä. Muistaa merkata ponnistus ja laskeutumispaikkoja ja ehkä tärkein asia, eli ohajuksen pitää olla valmis ennen kuin koira ponnistaa. Jos teen ohjauksen vasta ponnistuksen jälkeen, olen aivan liian myöhässä eikä koira enää voi tehdä mitä pyydän. Timon tapa kouluttaa oli hyvin samanlainen kuin meidän oman treeniryhmän kouluttaja (siis Nitan ryhmän). Hyvä mieli jäi koulutuksesta ja nyt vaan odotan (kauhulla) että nään Kirsin kuvaaman videon koulutuksesta. Luulen että omaa ohajusta on aika helvetillistä katsoa, varsinkin treenien loppu on varmasti ihan hirvittävää katsottavaa kun oma pää ei enää toiminut.

Mutta kouluttaja oli todella hyvä ja mielelläni menen hänen koulutuksiinsa myös jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti