Eilen oltiin Nooan kanssa omissa agility treeneissä. Vuorossa oli radanlukutaito treenit, eli toisin sanoen tehtiin rataa (20 estettä) ja vähän kinkkistä sellaista. Radan alku oli lyhyillä väleillä hypyt vähän niinkuin ympyrässä, mutta linjat oli hiukan haastavia ja estevälit lyhkäsiä. Lyhyet estevälit vaikuttaa aina vaikeuttavana asianan meille Nooan kanssa, koska nooa hyppää luontaisesti isoja hyppyjä. Alussa (esteet 1-5) menin turhaan viemään Nooan hyppysokkelon keskelle, Nooa kun irtoaa hyvin niin olisi voinut vaan lähettää hypyille ja itse ohjata kuvion "ulkopuolelta", ja tehdä päällejuoksun hypylle 4, josta ohajus helpommin putkelle. Tämä alku vaati ensin pientä hiontaa, kun sain vinkin ohjata kauempaa sujui paremmin eikä tullut niin kiire. Putkelta 5. pituudelle, linja vino ja hankala, tähän olis pitänyt enemmän vekata eikä vaan toivoa parasta. Kyllähän se pituus selvitettiin ihan hienosti, mutta seuraava hyppy ja kepeillevienti olikin jo eri juttu. Nooa haki kepeille väärin sisään useamman kerran, ja olihan se kulma vaikea, ei olla tollasia vielä treenattukkaan. Mutta tässä tuli esille se että Nooaa ei voinut vaan lähettää kepeille vaan piti tehdä olisko nyt ollu puolvalssi ja sylkkärillä lähetys jolloin sain tehtyä paremman linjan kepeille, jolloin Nooa haki keppikulman kaukaa ja todella hienosti. Saatiin jopa kehuja kun saatiin niin hienosti tehtyä tuo lähetys. Pussi oli sitten nro.9 jonka jälkeen piti ottaa sivuttaisetäisyyttä jotta ehti ohjaamaan 10, josta välistäveto hypylle 11. Nooan kanssa pitää treenata pussia ja siinä sivuttaisetäisyyttä, koska alkoi hieman kääntymään ollessaan vielä pussissa. Hypyn 11. jälkeen persjätöllä suoraan putkeen ja hirveetä juoksua jotta ehtisin hypylle 13. joka oli suoran putken vasemmalla puolellea, melko suoraan edessä loisti väärä este, jonne ei saanut mennä. Nooa luki hyvin mun persjätön ja tajus että olen putken vasemmalla puolella ja haki putkesta ulostultuaan vasemmalle ja sainkin kääntymään hypylle 13, mutta sitten tein liian tiukan takaaleikkauksen eikä sitten irronnutkaan hypylle 14. Tätä hinkutettiin myös, "eteen" käskyllä sain irtoamaan vielä hypylle 14, mutta sitten jäin ihastelemaan irtoamista ja jätin ohjauksen vähän puolitiehen jolloin Nooa ehti jo hypätä tyrkyllä olleen väärän hypyn. No saatiin tämäkin korjattua ja loppu sujuikin hyvin ilman ongelmia, tosin renkaalle tarvittiin muutama lähestyminen, heti kun on paljon vauhtia hyppää herkästi renkaan sivusta läpi, joten näitäkin pitää muistaa treenata. Ja Nooa häiritsi myös renkaan jälkeen oleva putki, laski jo päätä alas ennen rengasta kun oli niin menossa jo putkeen. Paljon vaikeita kohtia meille ja mulle paljon mietittävää. Nooa kun on kovin erilainen ohjattava Nitaan verrattuna. Nitan kanssa jo tiedän mitä voin tehdä ja mitä en, Nooan kanssa en aina ole ihan varma, mutta kyllä me molemmat opitaan :)
Agitreenien jälkeen oli vielä HAU:n tokot, johon Demi pääsi tällä kertaa mukaan. Aloitettiin 4 min paikallamakuulla, rivissä 5 koiraa ja rivi oli nyt diagonaalilla. Palkkasin Demin maahanmenosta ja vielä jätöstä, kävin 2 krt palkkaamassa 4 min aikana. Demi oli rauhassa, kerran vaihtoi lonkkaa, juuri ennen kun aika oli loppu, nousi Demi istumaan, höh! Käskin uudestaan maahan ja odotin vielä hetken ennen kuin menin luokse ja palkkaamaan. Sitten 2 min paikallaistuminen joka me tehtiin paikallamakuuna. Palkkasin taas maahanmenosta, nyt nousi heti jätettäessä, käskin uudestaan maahan ja jatkoin matkaa n. 15m päähän. Demi pysyi nyt hyvin, kävin palkkaamassa muutaman kerran, pysyi samassa asennossa koko paikallamakuun. Sivulle nousi vasta toisella käskyllä, joten otin sitten erikseen muutaman toiston maasta sivulle. Jakauduttiin kahteen ryhmään, jossa tehtiin vuorotellen liikkeitä ja muut kommentoi ja antoi ideoita korjauksiin. Demi teki omalla vuorollaan hyppyä, namialusta oli n. 5m hypyn takana, lähti hyvin ja hypyssä ei ollut mitään kummallista. Tämä treeni siis sen takia että Demi irtoaisi kauemmas hypystä eikä seisahtuisi heti hypyn taakse. Sitten käskytettynä hyppy, palkkasin kun Demi pysyi sivulla "käsky" sanaan asti. Palkan jälkeen päästin hyppäämään, hyvin. Toisena liikkeenä tehtiin noutoa. Lisää vauhtia oli tavoitteena, siis palautukseen. Aloitettiin kiertämällä kahta siivekettä, tässä kyllä laukkasi molempiin suuntiin, mutta pomppi myös ja ei se ollut ihan sen näköistä kun toivoin, näytti ehkä enemmän iloiselta hömpöttelyltä vaikka siis ihan laukkasi ja kapula pysyi suussa. Ei kumminkaan ollut sen näköistä kun toivoin joten päätettiin kokeilla noutoa jatkettuna heittona. Tässä noutomatka on pitkä n. 20-25 ja sehän toimi. Ekalla kerralla Demi ei tosin bongannut kapulaa, mutta muilla toistoilla eteni molempiin suuntiin hyvällä laukalla, ja mä pystyin seisomaan paikoillaan ja demi tuli laukalla ihan mun luo. Vapautin eri kohdissa kun tehtiin useampi toisto. Tää vaikutti hyvältä tavalta joten näitä lisää. Demi oli oikein pätevä pikkuinen :) Vähän venähti ilta ja oltiin vasta puolen yön aikaan kotona, hih!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti