sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Loppuviikko

Keskiviikkona oli Nitan aksatreenit. Meitä ei montaa ollut paikalla joten saatiin treenata "koko rahan edestä". Tehtiin jotain Timo Rannikon koulutuksessa olleita radanpätkiä. Nita oli todella outo, liikkui normaalia hitaammin, tiputteli rimoja ja tuli pari kertaa riman ali. Heräsi kysymys, että onkohan koira kuinka jumissa? Onneksi on fyssari reilun viikon päästä. No treeneistä...persjätöt toimi hyvin, kuin myös niisto-persjättö. Tehtiin siis kahta eri treeniä, toisessa oli valsseja. Ja taas tuli esille se, miks mä välttelen valsseja, kun tiedän etten osaa niitä oikeaoppisesti tehdä. Käytän valssiin helposti liikaa askelia, joko peruuttaen tai  sitten kun mulle piirrettiin viiva, jota ennen valssin piti olla valmis, niin aloinkin ottamaan lisäaskeleita sivuttais suunnasssa! Älkää edes kysykö miten se on mahdollista :D Kouluttajan kanssa naurettiin kippurassa mun surkeille valsseille. Tietynlaisissa kohdissa valssit onnistuu oikea oppisesti, mutta todella helposti alan peruuttamaan tai ottamaan sivulle niitä askeleita. Mun niin pitäis mennä Liuhtojen valssipäivään. Mutta Nitan jumieihin, tajusin että se on nyt lenkeillä herkästi alkanut peitsaamaan, mitä ei yleensä tee, joten kyllä se vaan jumissa taitaa olla :(

Demi on tehnyt kaukoja ja jääviä, ne on kivalla mallilla. Pitäis kaukoissa vaan rohkeesti ottaa vaihtoja pidemmällä etäisyydellä, ihan vaan yksittäisiä.

Lauantaina kisattiin Kirkkonummella Nooan kanssa. Kati Wala oli tuomaroimassa, mulle uus tuttavuus ja täytyy sanoa, että ei kyllä kuulu suosikeihin. Ekalla radalla tein 2. hypylle ihmisnuolen ja se toimi melko hyvin, ja jäi sitä vähän ihailemaan ja olin sitten myöhässä jolloin Nooan bongas A:n jonne kiipesi sen sijaan, että oltais kepeille menty. Jatkettiin rataa kepeille josta hyppy ja rengas. Tässä keppejen jälkeen homma kosahti täysin, poika ei ollut hanskassa joten mentiin A:n ja muutaman hypyn kautta maaliin. Olen tyytyväinen ihmisnuoleen, pujotteli hyvin ja teki A:n kontaktit hyvin. Muuten ekalta radalta ei jäänyt kauheasti mitään kerrottavaa, eli HYL siitä tietty tuli. Toka rata oli profiililtaan mukavampi ja Nooakin oli hanksassa paremmin. Heti alussa oli keinu ja sain kerrankin Nooan hidastamaan niin ettei tullut lentokeinua. Kontaktit teki kaikki hyvin. Radan lopulla mentiin puomilta putkeen, hypyn kautta toiseen putkeen saman hypyn kautta renkaalle ja kepeille ja sitten loppusuoralle. HYLlytettiin tässä tokalle putkelle, mielestäni ohjasin selkeästi, mutta viisaammaat kerto, että Nooa meni sinne minne ohjasin, ei siis auta kuin syyttää itseään :D Kepit teki kumminkin hyvin ja loppu hypyt hyvin. Toka rata tuntui jo siltä, että poika on hallinnassa koko ajan, joten tästä on hyvä jatkaa.

Illalla vielä Sporttikselle, Demi teki palkatta 4 liikkeen setin. Aloitettiin hyppynoudolla, muuten hyvin, mutta vino perusasento. Luoksetulo, matka vajaa voittajan matka ja pelkällä stopilla, hyvä. Kaukot, maahan-seiso vaihdossa tuli eteenpäin, muutoin pysyi hyvin paikoillaan. Vikana ruutu, ekalla lähetyksellä meni A:lle, tokalla ruutuun, mutta hakeutu etukulmaan. Demi teki kivalla asenteella, muutaman kerran äänteli ennen liikkeen alkua, mutta ei pahasti ja liikkeiden ajan oli hiljaa. Ihan tyytyväinen tuohon palkattomuuteen. Tehtiin paikallaistuminen- ja makuu Jasun ja Taran kanssa. Paikallaistuminen hyvä, olin vajaan 10m päässä esillä, aikaa 2 min. Paikallamakuussa haisteli lattiaa hetken, oli lonkalla jonka otti heti ja pysyi siinä, aikaa reilu 2 min. Loppuun hinkutettiin vähän perusasentoa.

Tänään ollaan puuhasteltu Demin kanssa peilin edessä sivulletuloa. Kaukoja myös sekä jumpattu. Nita teki myös kaukoja, sivuaskeleita ja jumppajuttuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti