Pääsiäisvapaiden jatkoksi olen LOMALLA! Säät on ainakin näin alkuviikosta suosineet. Vitsit mä niin tykkään keväästä :)
Maanantaina treenasin Sallan kanssa Sirkuskentällä. Tehtiin molemmat kisamaisesti omat luokkamme läpi, liikkuroimme siis toisillemme.
Demin kanssa tein voittajan läpi, palkkasin kun puolet liikkeistä oli tehty. Aloitettiin seuraamisella. Olin ihan tyytyväinen, piti hyvin kontaktia, ei siis ottanut skeittareista yhtään häiriötä vaikkei olla sitten viime syksyn tuolla käyty. Kaikki eri nopeudet toimi hyvin, juoksukin. Askeleet ja peruutus oli hyvät, vaikka peruutustakin ollaan muistettu treenata seuraamisen yhteydessä liian vähän. Paikka seilasi ja oli liian edessä. Äänteli hieman. Liikkeestä istuminen, se oli hyvä, paitsi että päästi piippauksen liikkeelle lähdössä. Ruutu, bongasi hyvin, meni laukalla, paikka hyvä, pysähtyi käskystä, "maahan" käskyllä istui (niinkuin melkein aina!!), tokalla käskyllä meni maahan, tuli ekasta käskystä seuraamaan, mutta jäi mun oikealle puolelle jouduin antamaan uuden käskyn. Luoksetulo, tuli laukalla, eikä aikomustakaan pysähtyä, meni kumminkin maahan, tuli laukalla loppuun asti ja asiallisesti sivulle. Hyppynouto, hyppäsi, mutta ei löytänyt kapulaa, etsi hetken ja kun ei löytänyt lähti kentän reunalta hakemaan metallia :D Palautus hyvin vino. Metallinouto, laukalla kapulalle ja ravilla takaisin, vino luovutus. Tunnari, laukalla tunnareille, haisteli nätisti toi oman, vino luovutus. Kaukot 10m, teki kaikki vaihdot, mutta ehti istua ennen seuraavaa. Tuli eteen n. 20cm. Tajusin, että treenatessa aina kehun vaihdoista, tuli siis epävarmaksi kun en kehunutkaan. Seiso-istu vaihdossa eteni, ei tehnyt tunnollisesti oppimallaan tekniikalla. Lopuksi paikallamakuu Jasun kanssa, 4min piilossa. Meni heti lonkalle, haisteli jätössä maata.
Tyytyväinen olen, ettei Demi alkanut komentamaan mua palkattomuuden takia, palkkaantui kehuista. Ei possuillut muutenkaan. Kaikissa liikkeissä hiottavaa, mutta olen kumminkin tyytyväinen.
Treeneistä sitten vielä Purinalle talkoisiin.
Tiistaina aamusta Hyvinkään koirauimalaan. Demi pääsi uimaan Martin kanssa. Kiitos Pia seurasta!
Illalla Nita pääsi fyssarille, tätä onkin odotettu. Epäilin että Nita on jumissa, koska treeneissä meni takaakieroissa riman ali ja muutenkin on ollut hidas. No Nitan selkä olikin jumissa. Nitalla harvoin mitään jumeja on, usein vain jotain pientä. Mutta nyt selkä kauttaaltaan oli jumissa. Saatiin jumppaohjeet ja seuraava aika varattiin samantien niinkuin aina.
Keskiviikkona aamusta tokotreenit Kirsin kanssa Niittarin ostarin kentällä. Nita pääsi vuorostaan treenaamaan. Rakennettiin kaksi ruutua kentälle, olivat vastakkain. Päästiin treenaamaan ruudun bongaamista, Nitalla kun on ollut vaikeata tajuta, että se ruutu on kyllä siellä suoraan edessä. Tänään ei ongelmaa ollut, ruudut löytyivät hyvin. Paikkaa ei treenattu, sen takia ruudussa olikin kosketusalusta. Nita ennakoi maahanmenoa, joten kehuin kun pysyi seisomassa, tosin jouduin kyllä alkuun korjaamaan kun meni suoraan maahan. Metallihyppynouto x 1, hyvin. Tunnari, eka hyvin kun kaikki oli piilossa, mutta sen jälkeen kun laitettiin esille niin alkoi säätäminen, käyttää silmiä niin pirusti eikä malta haistella. Seuraamista Nooan ympärillä, Nooan tehdessä paikallamakuuta. Keskittyi seuraamiseen hyvin, käännöksissä toivomisen varaa. Paikallamakuu Nooan kanssa, 4 min piilossa. Meni heti lonkalle, oli hiljaa ja levollinen. Kiitokset Kirsi mukavasta treeniseurasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti