Treenit Lauttasaaressa LKK:n porukalla, tosin meitä oli paikanpäällä vain 3, mutta saatiinpa kumminkin kivat treenit tehtyä. Nämä treenit ovat siitä kivat, että tuolla tulee melkoisesti häiriötä kun kentällä on samaan aikaan muitakin ryhmiä treenaamassa ja kentän ympäri kulkee jonkun verran ihmisiä ja autotiekin on lähellä.
Nita pääsi tänään ryhmätreeniin. Aloitettiin kai luoksetuloilla, ihan vaan läpijuoksua, hyvä vauhti ei moitteita. Tunnaria, kaksi kasaa ja siihen väliin laitoin oman. Nita kävi ensin haistelemassa yhden kasan ja totesi ettei täällä ole, sitten siirtyi omalle, haisteli ja toi. Hyvä Nita! Haisteli rauhassa ja oli oikeassa mielentilassa. Sitten paikkamakuu 1x 30sek., 1 x 4min, molemmat piilossa. Nita oli rivissä Nooan ja lapinkoiran välissä. Lapinkoira on Nitalle uusi tuttavuus. Jäi rauhallisen oloisena, ei piippaillut eikä huudellut, rauhallinen paikkamakuu, siis molemmat. Loppuun vielä kaukot, näytettiin maahan-seiso vaihdot jotka toimii 5m päästä mun kriteerien mukaisesti. Sain hyvän vinkin seiso-maahan vaihtoon, joka edelleen Nitalle vaikea, tulee helposti pikkasen eteen tässä vaihdossa.
Itsenäisesti otin vielä bh kaavion seuraamisen ja "henkilöryhmää" yhden ihmisen ympärillä. Seuraamisessa ei mitään ihmeellistä, tosin ne täyskäännökset vasemman kautta on vaikeita. En tiedä pitäiskö vaan sunnuntaina tehdä oikean kautta, vai tehdä huonommat käännökset vasemman kautta?! Mielellään kommenttia tähän :)
Niin ja pk paikkis tehtiin myös, muiden tehdessä samaan aikaan muuta. Ensin Nita huuteli, mutta sitten hiljeni.
Demi oli myös mukana kentällä. Pirulainen pääsi varastamaan nakkeja, melkoisen määrän, kun tyhmänä jätin treenikassin liian lähelle, kun kuvittelen ettei se hihna siihen asti ylettänyt, prkl! Mutta Demi teki myös bh kaavion seuraamisen vapaana, hitto pitäis muistaa harjoitella myös kytkettynä. Mutta siis seuraaminen, se sujui todella mukavasti. Demi piti kontaktia koko pitkän seuraamisen vaikka kentällä oli mukavasti häiriötä. Paikka pysyi myös hyvin, täyskäännöksessä helposti hakee perusasentoa, en tiedä käännynkö liian hitaasti vai mitä, mutta tätä ollaan treenattu ihan liian vähän. Demi teki myös 2 x paikkamakuun tokotyyliin. Ensin lapinkoiran lähellä, niin että oltiin yksin rivissä, hyvin. Sitten ihan kunnollinen niin että lapinkoira oli mukana paikkamakuussa meidän vieressä. Eka oli lyhyt, ehkä 30sek. Toinen vajaa 2min, ei haistellut maata ja näytti rauhalliselle. ehkä tää tästä kun saadaan vaan treenattua vieraissa paikoissa ja vieraiden koirien kanssa.
Lauttasaaresta ajettiin vielä Oittaalle, jossa treffattiin Erika kera Taran ja Tikru vaavin. Tikru on kasvanut hurjasti, kohta se ei enää oo mikään pikkupentu! Tehtiin 1h lenkki mäkisessä maastossa ja takasin tultiin rannan kauttaa. Metsäosuudella meidän edessä, vajaan 50m päässä meni kaurislauma, onneksi Demi oli silloin kauempana meidän takana haistelemassa eikä nähnyt kauriita. Kiva lenkki, mäkeä melkein koko matka, tekee hyvää niin koirille kuin mullekkin :) Kiitos Erika seurasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti