Tänään oli sovitut treenit Lauttasaaressa, mutta ennen sitä piipahdettiin koirien kanssa Erikan luona kahvilla. Demi rakastui Ralfiin. Ihana Ralf oli häkissään ja Demi makoili häkin toisella puolella ja välillä yritti tunkea kuonoa rakosten läpi, jotta olis päässy lähemmäs komiaa poikaa :D Ralf on siis pupu ja Demin mielestä aivan IHANA!
Erikan kanssa lähdettiin ajelemaan kohti Lauttasaarta ja löydettiin kenttä, joka meille siis ihan uusi tuttavuus. Kentällä oli yhdet treenit menossa ja isä ja poika pelaamassa palloa, mutta mukaan mahduttiin. Tultiin vähän myöhässä, mutta siitä huolimatta saatiin paikallamakuuseen seuraa, kiitos vaan ihana vehnäterrieri-ihminen :) Nita aloitti siis paikallamakuulla, 4 min piilossa. Oli jonkun verran levoton ja 3min kohdilla vähän piippaili, mutta hiljeni taas. Fudispelaajat oli lähellä ja uskon Nitan ottaneen eniten häiriötä lapsesta. Mutta pääasia ettei kauaa vinkunut ja pysyi maassa. Seuraavaksi taidettiin tehdä metallinouto, nyt oli se innokas Nita joka yleensä metallinoudosta tykkää, hyvä. Sitten saatiin liikkuroitu seuraaminen, kiitokset Erikalle liikkuroinnista. Seuraamisessa oli kaikki tempot, käännöksiä ja sivuaskeleet molempiin suuntiin. Vähän väljää oli seuraaminen muutamassa kohtaa, toisella kerralla väljyys ilmeni kun oltiin lähellä fudispelaajia. Kontakti pysyi melko hyvin, muutaman kerran tippui kontakti. Hidas oli vähän heikko, mutta kivasti ja hyvällä asenteella meni kokonaisuus. Ruutua tehtiin niin että Erika kävi näyttämässä paikkaa ruudussa ja me lähestyttiin ruutua. Lähetin Nitan reilusta 20m ja hyvin meni. Kaks ekaa oli hyviä, kolmas vähän huonompi, jäi turhan eteen. Olis pitänyt jättää niihin kahteen, mutta tein sitten vielä neljännen joka jälleen hyvä. Lopuksi vielä 4 min paikallamakuu piilossa, tällä kertaa yksin. Nyt oli rauhallisempi ja ääntelyä ei ilmennyt ollenkaan.
Demi aloitti oman vuoronsa luoksetulolla. Kun oli tullut n. 10m vapautin asennon ja juoksin poispäin, tuli oikein lujaa. Sitten muistaakseni otin sivulletuloja jotka hyviä. Tehtiin myös paikallaan käännöksiä sekä oikealle sivuaskeleita, jotka hienoja! Erika liikkuroi myös Demille seuraamisen. Kaavio oli alokkaan kaaviota vähän pidempi ja mukana oli enemmän käännöksiä. Annoin yhden välipalkan seuraamisessa. Demi piti kontaktia intensiivisesti, muistaakseni pari kertaa tippui kontakti lyhyeksi aikaa. Ensimmäinen käännös vasemmalle oli vähän väljä, muut hyviä. Täyskäännös juosten, onnistui myös hyvin. Myös yhdellä suoralla oli hetken aikaa väljyyttä, tässä huomautin, ja annoin uuden käskyn, piti kumminkin kokoajan kontaktia, väljyyden aikana. Ruutua tehtiin jälleen, Erikan näyttäessä. Demillä on nyt tässä haistelua, etsii namia jota ei löydy, koska en palkkaa heittämällä namia. Ehkä tuo koiruus pikkuhiljaa tajuaa että se palkka tulee mun kädestä eikä heitettynä. Epävarmuutta paikasta on vielä. Mun mielestä vähän mennyt takapakkia kun miettii millanen ruutu oli jonkun aikaa sitten. Tunnaria, niin että Erika teki kasan ja vei oman kun ensin sitä olin hajustellut. 1 krt: oma oli 50cm päässä kasasta vasemmalla puolella. Meni kasalle, haisteli ja tuli takaisin koska omaa ei löytynyt (tajusin että useimmiten oma on ollut oikealla puolella kasaa!). Annoin uuden käskyn jolloin meni ja löysi oman. 2 krt: oma 30cm päässä kasasta, haisteli ja toi oman. 3 krt: oma 10 cm päässä ja klo.12. Haisteli ja toi oman. 4krt: oma muutaman cm päässä kasasta klo. 12, hasiteli ja toi oman. Demi siis tietää mitä tekee ja seuraavalla kerralla kasaa levitetään, hyvällä mallilla siis :) Ja Demi ei enää räkäse tunnaria, JEE! Ihan vimppana tehtiin 3 min paikallamakuu bortsu-poika Jasun kanssa. Olin 2 min esillä, jonka jälkeen menin piiloon. Mun ollessa piilossa Demi oli ottanut lonkka-asennon, mutta oli onneksi kumminkin ihan suorassa. Olin piilossa 20-30 sek jonka jälkeen olin taas esillä. Todella rauhallinen ja napitti mua hyvin. Mä en napittanut Demiä. Oon oppinut, että kattelen Demin yli kaukaisuuteen.
Treenit oli aivan mahtavat hyvän mielen treenit, näitä lisää kiitos :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti