keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Tokoa & jälkeä

Eilen ajeltiin Demin kanssa Hyvinkäälle treenaamaan Pian kanssa. Aloitettiin tokolla ja sitten siirryttiin metsään tekemään jälkiä.

Demi aloitti ruutu treenillä. Paikkaa vahvistettiin kosketusalustalla. Olin itse nyt lähellä joten näin mitä ruudussa tapahtuu. Kappas vain tuli huomattua ettei se Demi aina koskekkaan siihen alustaan vaikka se ruudussa on. Omasta mielestään nähtävästi riittää kun on siinä hollilla, eli toisin sanoen mä oon palkannut vaikka ei ole alustaan koskenut. Usein kun oon kauempana niin en vaan nää onko se nyt oikeasti siinä alustalla vaiko ei ja nähtävästi tässä ollaan lintsattu huolella. Kyllähän se oikea kosketuskin löytyi kun van odotin, mutta selvästi on saanut palkkaa siitä kun on ollut siinä kohdilla koskematta. Sitten tehtiin tunnaria. Halusin nähdä millä mallilla on ja näyttää Pialle kuinka tekee kaikkea muutakin ennen kuin sen oman tuo. Demihän on viime aikoina ruvennut kiertelemään ja haistelemaan moneen kertaan kaikki tunnarit ennenkuin sen oman sieltä kumminkin tuo. Ekalla kerralla haisteli ympäristön ruohoa ennen kuin aloitti hommat, haisteli koko rivin enne kuin toi oman, luovutuksessa tiputti kun taas hätäilin sen irrottamisen kanssa. Otettiin uudestaan, nyt meni suoraan tunnareille, oman haistaessa otti sen varmasti ja toi. Todennäkösesti kaipaa vaan toistoja jotta saa lisää varmuutta tekemiseen. Kaukoja, kaikkia vaihtoja läheltä ja Pian ottaessa videota. Demi ei enää ollut niin pitkäksi venyneenä kuin aikaisemmin, joten jotain hyötyä on tästäkin piiperryksestä ollut ;) Maahan-seiso/seiso-maahan vaihdot oli hyviä, tassut pysyy hyvin paikoillaan. Istu-seiso vaihdot hyviä, tassut paikoillaan eikä venytä itseään liian pitkäksi. Seiso-istu vaihdossa liikkuu takatassut muutamia centtejä. Hyppynoutoa 60-80cm hypyllä, kapulana sellanen ehkä keskikokoinen puinen. Sitten edes takas hyppyä 80-100cm, Pia oli hypyn toisella puolella palkkaamassa. Nämä meni ilman ongelmia, hienoo! Loppuun vielä puun kiertoa, jossa muutama maahanmeno.




Ajeltiin vielä metsään tekemään Demille jälki. Demin jäljen teemana oli kulmat. Jäljellä oli 5 kulmaa. Lyhyt jana, joka tuotti epävarmuutta. Demi söi heinää kunnes alkoi tekemään hommia. Jäljen alussa oli epävarma, mutta jäljestyksen edetessä tuli lisää varmuutta jäljestys sujui hyvin. Ekan kepin haistoi, mutta ei jäänyt kuin hetkeksi hajua tarkentamaan ja lähti jatkamaan jälkeä nostamatta keppiä. Päätin etten päästä eteenpäin ennen kuin ilmasee kepin, hetki meni mutta kyllähän se sitten sen ilmaisi. Lähti jatkamaan jälkeä ja innokkaasti jäljesti, ekat kulmat ei ollut niin siistejä, pyöri hetken aikaa, mutta sitten löysi jäljen ja teki kulman. Kaikki loput kepit ilmaisi ilman apuja ja vikat kulmat meni todella hienosti. Lisää jälkiä vaan Demille ja ite pitäis oppia pitämään parempaa tuntumaa liinasta.

Kiitokset taas Pialle treeniseurasta ja avusta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti