Seikkailuja Lopella

Oltiin jo Erikan ollessa Chilessä sovittu, että juuri tänään, lähdetään tekemään päivävaellus. Etsittiin luonnonsuojelualuea joka ei ole liian kaukana ja joka kuullosti kivalle paikalle, päädyttiin siihen että mennään katsomaan Lopen Komion luonnonsuojelualue. Tehtiin treffit meille, tuttuun tapaan ei päästy liikkeelle ihan suunnitellusti, mutta kun molemmat sen tiedostaa niin no problem. Lopelle ajettiin vajaa tunti, eli sopiva matka. Mukaan oltiin pakattu vähän leipää, hedelmiä, vettä ja kaakaota. Täytyyhän sitä eväät olla mukana matkassa :)

Parkkipaikalle saavuttuamme oli paikalla yllättävän paljon autoja ja ihmisiä. Kaikki lähtivät samaan suuntaan, joten me päätettiin aloittaa lyhkäsemmästä reitistä, eli Pikku-Samosta joka oli 3,5 km pitkä. Reitti oli mukavaa pehmeää harjumetsää sekä puista suoaluetta. Kaunista oli!

Reitti oli todella helppokulkuinen ja selkeästi merkitty. Ihania syksyn värejä oli metsä täynnä, joten kuviakin tuli napsittua aika lailla.

 

Kun tultiin takaisin autoille päätettiin pitää juomatauko ja samalla söimme vähän leipää ja hedelmiä. Sitten jatkoimme matkaa. Seuraavaksi oli tarkoitus kävellä Luutaharjun Samo, joka on 6,5 km pitkä. Jätettiin eväät autolle kun ajateltiin että reitti on lyhyt ja voimme sitten taas syödä kun päästään autolle. Reitti kulki vaihtekevassa metsässä, korkeuserojakin oli, sai välillä kiivetä ihan kunnolla ja hetken päästä taas laskeuduttiin alemmas, kierreltiin muutamia lampia. Reittiä kulkiessamme, emme törmämmeet kertaakaan muihin retkeilijöihin. Kerran tuli metsätiellä pyöräilijä vastaan.

Katsoin kännykästä Sport trackeriä, kun olimme kävelleet reilu 2h, ihmettelin vain että kumma kun ei olla ollenkaan käännytty takaisinpäin kun tämänhän piti olla ns. rengasreitti. Tässä vaiheessa ei enää edes muistettu oliko valitsemamme reitti 6,5 km vai 9,5 km pitkä. Jatkoimme vain matkaa. Matka taittui mukavasti jutellen ja maisemia katsoen. Käveltiin jossain vaiheessa autotien tai siis teiden yli kun seurattiin jotakin merkkiä. Kun kyltiti näyttivät 10km heräsivät epäilykset. Eihän enää voi olla 10 km jäljellä kun ollaan kävelty jo 3h. Kylttejä seuratessamme huomasimme matkan lyhenevän, siis kylttejen mukaan 9 km, 8 km, 7 km ja 6 km, kunnes tultiin kohtaan jossa huomattiin kyltti, jossa puhuttii lossikuljetuksesta joka lopetettu syyskuun viimeisenä viikonloppuna. VASTA tässä vaiheessa tajusimme ihan oikeasti, että nyt ollaan kyllä niin väärässä paikassa kuin olla ja saattaa. Eihän meidän reitillä edes oltu puhuttu tai mainittu mitään mistään lossikuljetuksesta! Istuttiin tien penkkaan, juotiin vettä koirien kanssa ja vaan naurettiin hysteerisesti. 

Pikku hiljaa alettiin vakavoitumaan. Katsottiin ehkä ekaa kertaa ihan kunnolla kännykästä, sport trackeriltä, että missä hitsissä ollaan. Kuvasta nähtiin ettei takaisinpäin oltu käännytty mistään kohtaan vaan kaarrateltu eteenpäin. Olimme siis jossakin vaiheessa vaihtaneet pois Luutaharjun Samo reitiltä ja seuranneet Poronpolku reittiä sekä Paaran Patikka reittiä. Olimme Sport trackerin mukaan kävelleet 13 km lähtöpaikalta. Karttaa katsoessamme tajusimme ettemme voi millään seurata Poronpolku reittiä. Muistin lukeneeni että tällä alueella oli yli 200 km erilaisia vaellusreittejä, joten pelkästään merkittyä reittiä emme uskaltaneet enää uskoa. Karttaa katsoessamme mietittiin käännytäänkö takaisin samaa reittiä vai mitä teemme. Huomasimme ettei kannata kääntyä samaa reittiä takaisin koska kartan mukaan pystyisimme hieman oikaisemaan. Aloitimme siis matkan takaisinpäin, seurasimme vähän väliä sport trackerilta mihin suuntaan olimme menossa ja mikä se lyhkäsin reitti oli. Käveltiin osa matkasta jotain kylän hiekkatietä pitkin, osittain kuljimme Poronpolkua, mutta tasaisin väliaijoin katsoimme Sport trackeristä että näyttää edes jokseenkin järkevältä. Reitit oli kyllä mukavia joita kuljimme ja Sport trackerin avulla löysimme takaisin (eri kautta) kohtaan josta olimme lähteneet seuraamaan vääriä kylttejä. 

Kun oltiin kävelty jotain 19 km, mukaan luettuna se ensimmäinen kierros Pikku-Samoa, alkoi jalkapohjissa tuntumaan. Alkoi särkemään päkiästä ja kantapohjasta. Vauhti hidastui kun ei vaan pystynyt enää jatkamaan samaa vauhtia. Positiivista oli huomata että ollaan vihdoin tutun tuntuisella polulla. Vielä oli tosin matkaa jäljellä ja muutama isompi mäki kiivettävänä, mutta Sport trackeristä päättelimme ettei matkaa enää ollut hirvittävän paljoa jäljellä. Kun autolle vihdoin päästiin oli olo melko väsynyt mutta onnellinen. Täytyy todeta että ilman kännykässä olevaa Sport trackeriä, en todellakaan tiedä kuinka pitkälle olisimme kävelleet, saatikka löytäneet takaisin autolle. On se vaan hyvä keksintö! Ja onneksi laitoin sen päälle kun lähdettiin toiselle kierrokselle. Matkaa kertyi siis yhteensä reilu 23 km. Eihän tuo nyt mikään mahdoton matka ole, mutta jatkossa ehkä ainakin muistan pitää mukana myös pienet eväät :) Ja täytyypi todeta, että kun matkassa on minä ja Erika, niin kommelluksilta ei voi välttyä, joten meidän matkaan ei ehkä kannata tulla ;) varsinkaan jos ei ole yhtään urheiluhenkeä mukana.

Kotona huomasin, että vasen jalka oli vähän turvoksissa ja todella kipeä. Tuntui ettei varpaita voinut koukistaa. Loppuilta meni siis levätessä ja jalkaa parannellessa.

Kiitos Erika vaellusseurasta, mahtava reissu! Seuraavaa reissua sitten vaan suunnittelemaan :)