sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Hyvää mieltä

Keskiviikkona oli Nitan aksa ryhmätreenit. Tällä kertaa oli suurin sa porukasta paikalla. Meidän ryhmässä on siis paljon uusia ja olihan se kovin erilaista. Vanhan ryhmän kanssa oli jo muodostunut tietynlainen ryhmähenki ym. niin olihan uudessa ryhmässä vielä kovin erilaista. Meillä oli tällä kertaa taidontarkistuskoe. Tehtiin rataa non stoppina ja radalta lensi ulos heti ekasta hyllystä. Mä jotenki inhoon noita non stoppeja, tulee jotenkin sellanen pakko fiilis jolloin useimmiten kaikki kusee. Ekalla yrittämällä päästiin kyllä koko rata loppuun, mutta ei kyllä sujunut kovinkaan kummoisesti. Saatiin 5vp kun tuli kielto välistävedosta. Kontaktit teki rumasti juuri niinkuin usein kisoissa, varastaa ja tekee sinnepäin kun tietää etten puutu kisoissa näihin, TYHMÄ minä. Kepit pujotteli, mutta edelleen tietty vanhalla tekniikalla, rumaa. Pää ylhäällä, räkyttäen aj pomppien, voi kurjuus. Niin ja mä lopetin taas kunnon ohjaamisen kesken radan, tohon välistäveto kohtaan, mutta onneks S huusi mulle että jatka ohjaamista jolloin sitten vähän skarppasin. Sain eniten kritiikkiä omasta tavasta kun luovutan heti virheen tullen. Tiedän tämän heikkouteni erittäin hyvin ja sitä yritän työstää pois. Myös pujottelutekniikasta tuli sanomista, kyllä, ja ollaanhan me treenattu mutta ei tarpeeksi... Kontakteihin kuuri, pitää vaatia kunnon 2o2o. Toka kierrosi oli HYL, muistin radan lopun väärin, mutta jatkoin loppuun koska HYL tuli sellaiseen kohtaan että Nita meni juuri sinne minne ohjasin ja me sitten leikittiin että tehtiin nolla ;) Saatiin siis mennä muutama vika hyppy vielä hyllyn jälkeenkin. Tokasta radasta sain omasta käytöksestä jo parempaa palautetta ja se tuntuikin jo paremmalta.

Lauantaina olin aamusta Purinalla Helsingin kennelpiirin järjestämällä koetoimitsija 1 kurssilla. Kurssi vedettiin läpi melko ripeään tahtiin ja kurssi loppuikin ennen aikojaan, no eipä mua haittaa. Paperit pitää joka tapauksessa muutenkin lukea ajatuksella läpi.

Illalla oli Sporttikoirahallilla treenit. Meitä oli paikalla vain kolme, olikin just sopivasti, mahtui hyvin tekemään. Aloitin Nitalla. Tehtiin seuraamista. Alkuun otti häiriötä Jasusta ja Nooasta, mutta huomautuksista paransi. Paikka pysyi melko hyvin, mutta en tehnytkään pitkiä suoria. Tein erinäköisiä pätkiä jossa paljon käännöksiä. Käännöksissä oli aika hyvin mukana. Juoksu ja hidas molemmat hyvin. Seuraavaksi ruutua. Vein koketusalustan rutuun. Otin Nitan "yhdessä" käskyn alle ja lähetyttiin merkkiä muutaman metrin päästä, kysyin "Nitalta missä ruutu?" bongasi ruudun katseellaan. Pysähdyin merkille ja lähetin ruutuun ja sinne se meni suorinta tietä aj pysähty alustalle. Kävelin ruutuun jossa palkkasin. Uudestaan samalla tavalla merkille ja lähetys. Tällä kertaa ruudussa "seis" ja sitten "maahan", meni hyvin. Menin taas ruutuun palkkaamaan. Otin samalla alustan pois ja taas merkille. Vielä kerran ruutu. Hyvin meni edelleen, pysähty ja meni maahan käskystä. Kävelin ruutua kohti ja käännyin vasemmalle, josta muutamien metrien päästä käännyin lähtöpaikkaan päin ja kutsuin sitten hetken päästä Nitan seuraamaan. Tuli todella hyvällä vauhdilla ja seurasikin oikein hienosti! Olinpas tästä onnistuneesta ruudusta kovin tyytyväinen. Kaukoja takapalkalla. Otin aluksi vaihtoja 5m päästä, nita tuli eteen joten tehtiin sitten taas muistutteluna lähempää. Maahan-seiso vaihdoissa tuli himppasen eteen, seiso-maahan vaihdoissa pysyi paikoillaan. Seiso-istu vaihdot oli hienoja. Nita teki väliin itsekseenkin vaihtoja, se on kyllä sellanen ennakoija ettei mitään rajaa. Loppuun paikallamakuu Jasun ja Nooan välissä. 4 min piilossa (hallin ulkopuolella). Oli hiljaa koko ajan. Näytti vähän huolestuneelle kun hallin toisesta päästä alkoi kuulumaan vinkulelun ääniä.

Demin kanssa aloitettiin paikkaistumisella, Jasun kanssa. Käytin vihjesanaa, mutta Demi ei kyllä tiennyt tekevänsä paikkaistumista. Jätössä lähti seuraamaan mua. Palautin paikoilleen, nyt jäi istumaan. Menin 10m päähän. Olin koko 2 min esillä, kun ollaan tätä tehty niin kovin vähän. Demi istui koko ajan oikein ryhdikkäänä ja hyvässä asennossa. Seuraavaksi metallinouto. Tarkoituksena katsoa millä mallilla on. Lähti laukalla, otti heti suuhun, palautti reippaalla ravilla, väljä sivulletulo, hyvä luovutus. Eli metallin kanssa työstetään seuraavaksi palautusvauhtia. Hyppyä avoimen tyyliin. Muistin kerrankin odottaa että Demi laskeutuu hypyltä ennen kuin käsken istumaan. Istui heti, kävin palkkaamassa ja kutsuin takaisin. Hyppäsi hyvin paluuhypyn ja tuli hyvin sivulle. Seuraamista. Ensin suoria pätkiä, paljon pysähdyksiä. Demi piti kiitettävästi paikkansa. Ei ottanut yhtään häiriötä vaikka Jasu teki vieressä muuta. Kontakti pysyi kokoajan. Sitten siirryttiin neliöön, aina käännöksen jälkeen seis. Muutamassa ekassa joutui korjaamaan kun ajautui liian eteen, mutta sitten skarppasi. Loppuun vielä pidempää suoraa, jossa otin juoksua, juoksusta seis ja juosten täyskäännös. Kaikki nämä sujuivat hyvin. Seuruun alussa äänteli, mutta sitten hiljeni. Sitten Salla liikkuroi meille tunnarin. Tätä ei ollakkaan tehty toodella pitkään aikaan, en muista milloin joten tässäkin vain tsekkaus miltä näyttää. Demi ei hämmentynyt mun kääntymisestä, mutta varasti. Varasti kun Salla sanoi "käsky", kutsuin takaisin ja otettiin uusiks, nyt ei varastanut. Demi meni laukalla tunnareille, haisteli koko rivin, ja alkoi haistelemaan takaisinpäin, löysi oman, otti sen ja palautti ravilla. Sivulletulossa mälväsi muutaman kerran. Nenä siis toimii ja tietää mitä tekee. Treeniin sivulletulot tunnari suussa, mälviminen on isompi miinus mun mielestä kun toi ravilla palauttaminen. Loppuun paikkamakuu yksinään. Menin hallin ulkopuolelle, Jasu teki sisällä hommia samaan aikaan. Demi makasi nätisti. Otin 3 min.

Oli kyllä todella hyvän mielen treenit. Tuli vaihteeksi sellanen fiilis että on mulla taitavat koiruudet <3


1 kommentti: