Tiistaina treenattiin tokoa Olarin lukion pihalla, kun koulun kentällä oli fudis treenit, joten sinne ei valitettavasti päästy. Meitä oli paikalla Kirsi, Salla, Tiina ja vierailijana Jaana. Kiva saada vierailevia koirakoita omiin treeneihin.
Aloitettiin ryhmäpaikkamakuilla. Demi osallistui ekaan ryhmään, otettiin reilu 3min piilossa. Demi oli Aidan ja Kurun välissä, eli saatiin uusi tuttavuus taas viereen. Demi oli maannut koko paikkamakuun hienosti. Omalla vuorollaan Demi teki setin, joka sisälsi luoksetulon stopin, oli muuten aivan törkeen hieno stoppi! Avoimen hyppyä, jossa jouduin antamaan vähän vartaloapuja jotta hyppäsi hypyn myös takaisin kun oli niin vinossa esteen takana. Nouto, joka sujui muuten hyvin, mutta luovutuksessa nousee seisomaan kun olen ottanut kapulan. Otan edelleen liian hätäisesti kapulan pois. Ja vikana liikkeenä liikkeestä seisominen. Hyvä pysähdys, mutta tassut vähän liikkuu kun menen taakse.
Nita aloitti myös oman settinsä paikkamakuulla. Tehtiin reilu 4 min, Nita tais olla Jasun ja Vennin välissä. Oli nätisti, ei piippailua eikä mitään muutakaan, hineo tyttö! Sitten tehtiin ruutu, oli ruutu pikkasen hukassa. Otti häiriötä yleisöstä joka oli ruudun kulkuväylän varrella, kävi myös Kirsiä moikkaamassa ja hyppyä katsomassa. Lähetin muutaman kerran, mutta hukassa kun oli, niin lähdin sitten kulkemaan Nitan kanssa ruutua kohden ja kun sitten bongasi ruudun lähetin sinne, melko lähelle ajauduttiin ennen kuin tajusi. Otin vielä muutaman toiston jolloin löysi ruutuun kun siellä oli jo kertaalleen ollut. Hyppynouto, joka juuri niin hieno kuin se meillä on. Loppuun seuraaminen, vähän keskittymisongelmia, otti häiriötä vähän kaikesta, mutta hienot askeleet sivulle ja taakse.
Tänään sitten oltiin päätetty tehdä kisamainen treeni LKK:n kentällä. Mukana oli Kirsi, Tiina, Salla ja Suvi. Aloitettiin paikkamkuulla. Demi oli taas ekassa ryhmässä, tehtiin 4 min piilossa. Demi makaili hienosti, tassut perinteisesti ristissä. Ei moitittavaa. Nita osallistui tokaan paikkamakuuseen, jälleen 4 min piilossa. Nita oli kerran piipannut hiljaa, muuten hyvin.
Demi teki omalla vuorollaan sitten avoimen läpi palkatta. Tosin se hyppy jäi tekemättä kun hyppyä ei ollut mukana. Demin asenne oli ihana, tehtiin yhdessä ja palkkaantu mun mielestä kehuista hyvin. Loppua kohden tuli kyllä kuvaan mukaan ääntelyä, liikkeiden välissä onneksi vain. Tää muistutti taas siitä, että niitä kisamaisia pitäis muistaa tehä enemmän... Aloitettiin kaukoilla, tekee ne todella hyvin, nopeat vaihdot eikä yhtäkään vajaata asentoa. En muista loppua liikejärjestystä, mutta luoksetulo oli myös hieno. Tulee reippaalla laukalla ja pysähtyy todella hyvin ja loppuun myös laukalla. Seuraaminen ihan jees, ei mitään parsta, mutta en hermostunut joten pisteet mulle ;) Nouto, varasti moukka! Liikkeestä seisominen, pysähtyy heti, mutta taas muutama askel kääntyy kun menen taakse. Liikkeestä maahan ei huomautettavaa, eli hyvä. Juostiin sitten loppupalkalle. Olin kovin tyytyväinen, noutoja on harvemmin varastanut joten en tee siitä nyt numeroa. Seisomisessa ottaa ne muutamat askeleet, tylsää, mutta niitä ehin vielä treenata, vaikka toisaalta luulen ettei se ehdi korjaantua enää ennen koetta. Mutta kivasti teki töitä vaikkei välipalkkoja saanutkaan. Hieno asenne.
Nita teki omalla vuorollaan voittajan kisamaisesti läpi, tosin sitä hyppynoutoa ei tehty kun ei estettä ollut eikä myöskään tunnaria. Ne liikkeet jotka on meillä heikot, olivat sitä nyttenkin. Ruutua ei taaskaan alkuun bongannut, otti jälleen häiriötä vaikka mistä. Seuraaminen oli nyt hyvää. Luoksetulo todella kiva, metallinouto hyvä, liikkeestä istuminen hyvä, kaukoissa teki muutaman vaihdon väärin ja kun sitten annoin uudestaan saman käskyn niin ahdistu ja lopuksi tuli mun luo häntä heiluen. Pieni ei osannut ja päätti tulla mamman luo, voi pientä! Mitään yllätyksiä ei siis tullut. Osasi juurikin ne liikkeet jotka tiesin osaavan ja ne heikoimmat ei sitten sujuneet. Mutta näillä mennään. Pakko se on joskus mennä kokeilemaan. Jos meillä olisi hyvä päivä niin mahikset olis ykköseen, mutta huonona taas ei. Mutta kivalla asenteella teki myös Nita töitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti