lauantai 17. elokuuta 2013

Kiireinen viikko

Viikko on ollut kiireinen muttei kuitenkaan koira rintamalla. Tuntuu etten ole ehtinyt tehdä sitä mitä olisin halunnut, kun työt ja kokoukset ovat haitanneet elämää. Alkuviikosta jäi sekä Nooan että Nitan treenit väliin, kokouksia pukkaa koiraharrastuksen parissa ja töissä. Reilu puoli vuotta olen toiminut kahdessa eri hallituksessa sekä kahdessa eri toimikunnassa, alkaa valitettavasti pikku hiljaa tuntua työläältä. Toisaalta en haluaisi luopua mistään, koska kivaahan noissa on toimia, mutta mutta... Saa nähdä, vuoden loppuun on aiankin pestit ja epäilene ttä kyllä ne vaan jatkuu. Täytyy miettiä, toisaalta näin kesällä ja syksyllä noissa taitaa olla myös eniten hommaa, talvea kohden rauhoittuu.

Treenattu kyllä on, mutta ei ehkä tarpeeksi. Tiistaina treenattiin vaan kotona, molemmat teki kaukoja. Sain Demillekkin nyt kaukoihin siirrettyä palkan sivuilta taakse. Demi on selkeesti kehittynyt kaukoissa, tekniikka on kyllä alusta lähtien ollut hyvä, mutta se maltti on puuttunut, mutta nyt se taitaa vihdoin löytyä. Nitallakin kokeilin taas takapalkkaa kaukoissa, alkuun vaikutti ettei toimi, mutta kyllä se taitaakin toimia. Kehitystä tapahtunut varsinkin seiso-istu vaihdossa.

Keskiviikkona treenattiin Sallan kanssa Tähtiniityn koululla. Oli satanut koko alkuviikon joten kentällä oli paljon lätäköitä ja osa syviäkin. Demi aloitti bh paikkamakuulla, Jasu bortsun tehdessä sillä aikaa liikkeitä. Demi oli ollut paikkamakuussa yli 10 min kun tein Jasulle seuruussa häiriötä, kun sitten sanoin "vapaa" niin Demihän tuli salamana mun luo. Kehuin Demiä koska tajusin etten voi muutakaan koska en nyt voi olettaa että se pysyy paikoillaan jos huudan vapaa, kyllähän se tietty luuli että tarkoitan sitä. Vein Demin takaisin ja jatkettiin, nyt musitin etten tee Jasulle sellasia häiriötä joka olisi epäreilu Demille. Mietin myös Demiä viedessä että olipas tyttö ainakin skarppina, eihän tuo ollut toivottavaa, mutta ei siinä koiraakaan voinut moittia. Sitten Demi pääsi autoon herkkuja syömään, jonka jälkeen oli sen vuoro tehdä lisää hommia. Tehtiin ensin liikkeestä istuminen bh tyyliin. Seuruu ei olltu hyvää, mutta siinäpä se, muuten se sujui. Luoksetulossa nousi istumaan jätön aikana, kävin palauttamassa maahan toruen jonak jälkeen vielä kerran nousi kyynärät, palasin vielä luokse ja tein yhden jätön jossa pysyi, kävin palkkaamassa ja nyt sitten vielä luoksetulon kutsu, eli "hit", Demistä näki jo kaukaa että aikoo tulla suoraan sivulle. Yritin auttaa, mutta kovin vinoon tuli. Tässä olis kyllä vielä paljon töitä. Lopuksi seuruuta, seurautin isojen lätäkköjen läpi. Musta tuntu että Demi jätätti paljon, mutta Salla sanoi että vain vähän, mikä nyt EHKÄ oli ymmärrettävää kun lätäkkö oli 10 cm syvä. Sain kyllä lätäkköjen läpi myös hyviä pätkiä. tästä vielä "henkilöryhmää", jossa siis kiersin vain Sallaa. Henkilöryhmä sujui hvyin.

Nita teki omalla vuorollaan ensin ruutua (ruudussa oli lätkä), hyvällä laukalla ja ruudun etuosasta sisään. Löysi myös heti lätkän, joten paikka oli selvä. Näitä samoja muutama jonka jälkeen vein itse Nitan ruutuun, käskin maahan, kävelin ruudun kaavion ja kutsuin seuraamaan, ei ongelmia. Sitten kaukot, tein eri vaihtoja ja vaihtelevalla etäisyydellä. Parhaillaan etäisyyttä oli se 10m, mutta seiso-istu vaihdoissa menin lähemmäs, koska ne on vielä vaikeita. Olen kumminkin ihan tyytväinen tämänhetkiseen tilanteeseen. Lopuksi paikkamakuu Jasun kanssa. Aikaa 4,5 min ja oltiin tietty piilossa. Tulin kerran esiin kehumaan, koska ihan koirien vierestä kulki kaksi teinipoikaa. Nita oli hiljaa, meni heti lonkalle ja pysyi samassa asennossa koko paikkiksen.

Torstaina oli vuorossa taas kotona tehdyt piente iltatreenit. Molemmat teki kaukoja, molemmille tein sekaisin eri vaihtoja, hyvin tekivät. Nitalla ajoittain pientä etenemistä. Demi teki myös lyhyttä seuruuta sekä jääviä peruuttaen, näitäkin niin että otin asentoja ihan sekaisin. Kerran teki väärän asennon, eli kehitystä on tässäkin tapahtunut.

Perjantaina tein pienet treenit lähikentällä Malminmäessä. Nita aloitti paikkamakuulla ja Demi seuraamisella. Seuraaminen sujui hyvin, ei yhtään niin väljää kun nyt välillä on ollut, täyskäännökset oli hyviä, kuin myös askelsiirtymät. Luoksetulo myös hyvä. Sitten Demi meni bh paikkamakuuseen ja Nita teki seuraamista. Tein pitkää pätkää, paljon käännöksiä ja temponmuutoksia. Edistää aikalailla, mutta kivalla asenteella tekee. Muutaman kerran otti häiriötä ohikulkevista ihmisistä. Askeleet molempiin suuntiin todella hyvät, kuin myös paikallaankäännökset. Heikoin lenkki oli tänään hidas seuruussa. Tehtiin myös kaukoja, tein niitäkin useamman vaihdon peräkkäin. Pariin otteeseen tuli seiso-istu vaihdossa vähän eteenpäin, mutta ei pahasti. Otin sitten vielä erikseen pelkästään seiso-istu vaihtoa, jossa saatiin hienot vaihdot. Tosin tähän tarttee varmaan lisätä ettei vaihto ole vielä oikeasti puhdas, ollaan tällä hetkellä välivaiheessa jossa Nita peruuttaa vähän ja istuu sitten. Mutta toteutti niin kuin ollaan nyt tässä vaiheessa opeteltu. Demi teki paikkamakuun reilu 10 min hienosti. Ohi meni juoksija sekä kaksi pyöräilevää poikaa, katteli vain, mutta pysyi hyvin.

2 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä Hanna! Tsemppiä:) Pitää muistaa, että niin kauan kuin tekee kuitenkin edes itselle tärkeitä asioita niin asiat on melko hyvin.

    VastaaPoista