sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Sunnuntai aksailut

En tiedä kuinka mones kerta kun yritettiin Erikan kanssa päästä hallille sunnuntaina treenaamaan. Tänään jopa onnistui, ei ollut hallilla kisoja, eikä sitä oltu varattu kenellekkään muulle. Kiva!

Kävin matkalla hallille poimimassa mukaan Nooan ja Nita oli mukana myös. Käytiin lämppäämässä koirat ja sitten halliin rakentamaan treeniä. Ei oltu hallissa yksin, joten kokonaista kenttää ei saatu käyttöön, mutta onneksi sopu sijaa antaa :)

Nooa treenaili keppejä. Rakennettiin sellanen tehtävä josta u-putkesta tultiin kepeille ja keppien jälkeen vielä rengas. Ideana treenata keppejä niin että koira tulee niille kovassa vauhdissa ja riippuen kummasta päästä putkea lähetti tuli treenattua myös erilaisia keppikulmia. Rengas otettiin mukaan koska siihenkin tarvitaan lisää treeniä ja niin että on vauhtia mukana. Keppejä tehtiin 6 verkolla, jolloin meni hyvin. Vähennettiin 5, mutta sepäs ei onnistunut. Nooa nosti päätä kun verkoissa tuli aukko ja rytmi meni sekaisin ja hyppäsi aina yhden välin yli. Päätettiin kokeilla sellaista jossa toinen puoli on kokonaan verkotettu ja toisella puolella ei ollenkaan verkkoja. Tässä Nooa joutuisi miettimään mitä tekee koska näkymä on sama kun silloin kun verkkoja vähennetään ja tulee aukkoja. Pari ekaa yritystä ei toiminut, mutta sitten Nooalla kolahti, vauhti hidastui, mutta poika alkoi selkeästi ajattelemaan. Näki oikein kun pojalla raksutti, teki töitä keskittyneesti ja ilman virheitä, hyvä! Taukoilun jälkeen pääsi tekemään A:ta josta jatkettiin takaakierrolla hypylle ja takaisin A:lle. Menomatkan kontaktit teki todella hyvin ja takaakierrot sujui virheettömästi, mutta paluumatkan kontaktit jäi välillä tekemättä. Huomattiin että kun vauhtia tuli hypyn kautta lisää unohteli poika kontaktit, mutta ongelmahan ei ollut tämänä näköinen. Autoin paluussa Nooaa pikkasen, eli himmasin itse omaa vauhtia jolloin kontaktit sujuivat hyvin myös takaisinpäin. Loppuun vielä keinua, jossa vielä treeniä tarvitaan.

Nita teki keppitreeniä, myös u-putken kautta. Vauhti oli hyvä eikä pujottelussa tullut virheitä. Samaa kontaktitreeniä kuin Nooa, taisi kerran fuskata kontaktilla, mutta muuten hyvät kontaktit ja takaakierrot. Loppuun sylkkäritreeniä, sitä samaa jota tehtiin tiistaina omissa tekniikkatreeneissä. Nita luki sylkkärin jo paremmin kuin ti, mutta on se vaan edelleen sellanen mitä pitäis treenata enemmän.

Ruokinnasta sen verran... ajattelin vaihtaa niin, että tytöt saisivat ruokaa vain kerran päivässä kahden sijasta. Saman määrän saisivat kuin ennenkin, mutta määrä tippuisi kahdesta yhteen. Saa nähdä tuleeko tästä mitään, lähinnä mietityttää tyhjän vatsan oksentelu, mutta uskon että nopeasti kyllä tottuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti