Maanantaina oli Nooan treenit. Meidän omat kouluttajat olivat lomalla joten varakouluttaja pääsi tai joutui meitä kouluttamaan ;)
Tehtiin lyhyttä rataa, jossa mukana mm. kepit ja A. Radan haastavin kohta oli meille keppejen jälkeiset 3 hyppyä, eli radan ihan loppuosa. Kepeiltä tultiin hypyn kautta taakiertona olevalle hypylle josta myös seuraavalla hypylle takaakiertona ja tässä välissä oli A kamalan tyrkyllä. Sinänsä takaakierto ei ole meille vaikea, Nooan voi lähettää takaakiertoon kauempaakin, mutta tässä ei riittänyt pelkkä takaakierto vaan piti piti taakierron jälkeen niistää ja tehdä persjättö. Eli monta liikkuvaa osaa ja piti LIIKKUA! Mä jäin tässä liikaa paikoilleni jolloin Nooa päätti kiertää koko hypyn kun jäin suoraan sen linjalle, eikä tällä kertaa halunnut hypätä mun päälle :D Liikuin hyvin ja lähetin takaakiertoon mutta niisto-persjättö osiossa tönötin liikaa paikoillani. Kun sain itseni oikea-aikaisesti liikkeelle niin ohjaus toimi oikein kivasti. A:ta ei ehditty ottaa kuin 2 krt kun matka tyssäs noihin hyppyihin ennen A:ta. Mukavat treenit ja mukava kouluttaja :)
Nooan treenien jälkeen oli tokotreenit, tällä kertaa osallistumaan pääsi Demi. Aloitettiin leikkimällä, koska näin heti, että vire ei ole oikea paikkikseen, millä yleensä aloitamme koko ryhmän voimin. Demi leikkikin mun kanssa patukalla kivasti. Sitten aloitettiin noudoilla, vauhti oli tämän päivän treenattava asia. Heitin kapulan ja paluun aikana lähetinkin Demin mun takana olevaan putkeen, eli paluuvauhtiin lisää vauhtia. Nämä toimi hyvin, Demihän lähtee innokkaasti noutamaan, palautuksessa on vauhti ollut hitaampi, mutta putkesta tykkäsi ja päätti pitää kapulan suussa myös putkessa vaikka sai luvan päästää kapulasta irti. Sitten jatkettiin jäävillä, mutta siis pelkkä istuminen oli aiheena. Demillehän en ole vielä opettanut jäävien istumista, jepp näin on... Lähdin opettamaan samalla tavalla kuin muitakin jääviä eli peruuttamisen kautta, eli itse peruutan. Autoin Demiä tietty alkuun, eli peruuttelin ja käsimerkin avuin istumaan. Sujui hyvin, kunnes liian nopeasti ajattelin että kyllähän se jo osaa ja jätin käsimerkin pois. No eihän se nyt muutaman toiston jälkeen osannut vaan menikin maahan monta kertaa, mutta onneksi mulla oli treenikaveri joka huomautti mulle asiasta. Jatkettiin vielä pienemmällä käsimerkillä aj kyllä se toimi. Tauko jonka jälkeen vikana liikkeenä paikkamakuu. Tehtiin tämän liikkuroituna, ilman muita koiria ja jäin itse 10 m päähän ja aikaa vain 1,5 min. Kakki nämä helpotukset sen takia että kyseinen liike on ollut hankala Demille tuolla agilityhallissa. Mutta nyt ei mitään ongelmia :)
Tiistaina vuorossa oli Nitan agility treenit. Tehtiin sellaista 18 hypyn rataa, joka ei itsessään ollut kovinkaan vaikea, mutta tekniikkoja on aina hyvä parannella. Tehtiin rata nollana läpi, mutta se nyt ei taas ollutkaan se juttu, vaan keskityttiin niihin mahdollisimman tehokkaisiin linjoihin ja rytmitykseen. Nitan kanssa päätettiin treenata radan alkuvaiheessa olevaa päällejuoksu kohtaa. Myös rytmitystä mietittiin ja sainkin siihen parannuksia. Positiivista palautetta tuli hyvistä takaakierto-niistoista, Nita kääntyy hyvin, sekä hienoista jaakotuksista ja persjätöistä. Mun kuulemma kannattaa käyttää persjättöjä, ne kuulemma toimii meillä todella hyvin.
Molempien kanssa ollaan myös tokoiltu. Sivulletuloja, paikallamakuita ja kaukoja sekä liikkeestä istumista peruuttaen.
Niin ja ruokinnasta... Koirat ovat syöneet sunnuntaista lähtien vain kerran päivässä. Tyhjän vatsan oksentelua on ollut molemmilla koirilla vain kerran! Nita oksensi tyhjää vatsaa kerran maanantaina ja Demillä sama juttu tiistaina. Kyllä ne taitaa vaan tottua nopeasti :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti