perjantai 8. helmikuuta 2013

Kukkuu!


Käytiin tänään tyttöjen kanssa lenkittämässä Nooaa. Alkuun saivat juosta niityllä vapaana ja sen jälkeen jatkettiin matkaa hihnassa. Pari voimakkaampaa kieltoa sain noille junnuille sanoa, ennen kuin uskoivat ettei hihnassa sovi hillua, mutta pienestä ne kyllä uskoo. Kaikki kolme kävelivät kyllä niin hienosti, olisi pitänyt saada sellanen söpö kuva missä ne kulkee kylki kyljessä <3

Me ollaan harrastettu taas lenkkeilyn lisäksi sisätokoilua. Demin kanssa treenattu on sivulta maahan ja kylläpä on mukavaa kun työ alkaa tuottamaan tulosta. Kuinka ollakkaan Demin makuuasento on melkoisesti muuttunut. Jopa luuta syödessään makaa kunnon asennossa eikä kummallisissa asennoissa. Kaukoja ollaan tietty treenattu, niitä on niin mukava treenata sisällä :) Kaikkia vaihtoja on treenattu, mutta ei tietenkään kaikkea kerralla.

Nitan kanssa pääpaino on myös ollut kaukoissa, kaikkia vaihtoja treenattu ja kyllähän nekin edistyy pikkuhiljaa. Eli hiljaa hyvää tulee, eiks se niin mee?!

3 kommenttia:

  1. Menee.
    Siis hiljaa hyvää tulee :)

    Ihana kuva :)

    VastaaPoista
  2. Niin mä tahtoisin uskoa, että hiljaa hyvää tulee. Ei enää kiirettä mihinkään :)

    VastaaPoista