tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet

Viime vuoden loppupuolella tehtiin Erikan kanssa suunnitelmaa uuden vuoden mökkelystä. Idea lähti lähinnä siitä, kun tuli puheeksi Nitan pelot. Ajateltiin sitten, että mökkeily Lappeenrannassa Erikan mökillä olisi hyvä idea. Rentoa mökkeilyä koirien kera.

Sunnuntaina päivällä lähdin koirien kanssa ajamaan Lappeenrantaan. Matka sujui alun sekoilun jälkeen mallikkaasti. Lappeenrannassa treffattiin Erika ja  käytiin ruokakaupassa vähän ostmassa ruokaa ja herkkuja jonka jälkeen suunnattiin mökille. Uusi vuosi meni mökillä mukavasti mökkiä lämmittäessä, saunoessa, koirajuttuja ja muuta jutustellessa ja herkkuja syödessä.

Itse uuden vuoden aatto meni mukavasti. Ilotulitusraketteja ammuttiin kyllä, mutta sen verran kaukana ja sen verran vähän että Nita selvisi niistä hyvin. Sisällä Nita reagoi paukkeeseen, mutta ei sen enempää asiaa miettinyt, kuulosteli, mutta oli rauhassa. Ulkona käytiin myös, alkuun en Nitaa päästänyt ulos, mutta lopulta ajattelin, että saa sekin tulla kun sitä pauketta oli niin vähän. Ulkona Nita reagoi enemmän, häntä vähän laski ja selkeästi mietti asiaa enemmän, mutta pystyi kumminkin olemaan ulkona meidän muiden kanssa ihan hyvin mielin. Kyllähän koirasta huomasi, että se ääniin reagoi ja selkeästi oli epämiellyttävää, mutta kun ääntä oli vähän niin pelko ei päässyt valloilleen ja heti kun oli hiljaista niin Nita oli oma itsensä, eli pääsi pelosta yli. Ja Demi ei reagoinut paukkeeseen oikeastaan ollenkaan, mitä nyt ekoihin reagoi päätä kääntämällä.

Mökkeilyn aikana ehdittiin miettiä tälle vuodelle kaikkea mukavaa mitä voisi koirien kanssa tehdä. Mitään suoranaisia tavoitteita en laatinut, vähän suuntaa antavia suunnitelmia kylläkin. Saatiin myös  idea joka ehkä toteutetaan. Olisi nimittäin kiva ainakin kokeilla uutta lajia. Laji taitaa tosin olla melko vaativa, mutta mielenkiinto kyllä heräsi. Mietittiin jos kokeilisi viestiä, lajissa kun tarvitaan kaksi ohjaajaa niin sehän onnistuisi kun molemmat innostuttiin. Saas nähdä miten käy.


Ai niin... Lauantaina käytiin treenaamassa Sporttikoirahallilla. Nita aloitti seuraamisella, temponmuutoksia. Temponmuutokset sujivat hyvin, paikka pysyi eikä edistänyt tai jätättänyt. Juoksussa pomppasi kerran, mutta mulla oli kädet väärällä tavalla, taas siinä taskun kohdalla. Kun korjasin kädet ei enää pomppinut. Sitten paikallamakuu, Nooan ja Jasun kanssa. Aikaa taidettiin ottaa reilu 2min, olin n. 1min piilossa A:n takana. Nita oli levollinen. Vikana juttuna tehtiin ruutua, paikkaa ruudussa. Kävin muutaman kerran näyttämässä ja näin paikka oli todella hyvä. Kun otin sitten lisää etäisyyttä tuli mukaan haukkuminen, ekan mokasin kun päästin Nitan rutuuun vaikka haukku, mun olis siis pitänyt käskeä se takaisin. Otin uudestaan, jolloin haukku taas, mutta nyt muistin kutsua pois. Vielä uudestaan jolloin lähti hiljaa, vähän epävarmasti ravaillen, mutta paikka oli hyvä.

Demi aloitti oman osuutensa muistaakseni paikallamakuulla, Nooan ja Jasun kanssa. Meni maahan ekalla käskyllä ja oli ihan suorassa eikä edes huonossa asennossa, jess! Pysyi samassa asennossa koko paikkiksen, ei mennyt lonkalle ja oli levollinen, Kerran haisteli maata. Sitten sivulletuloja, jota Kirsi tarkasteli. Perusasento on nyt parempi, se on suorempi kuin aikaisemmin. Edelleen joukkoon mahtuu vinoja, mutta kehitystä on tapahtunut. Seuraamista käskytettynä, mutta en noudattanut käskyjä ja myös ruokakuppi häiriönä. Seuraaminen oli hyvää, intensiivinen kontakti ja paikka oli hyvä, ei väljyyttä. Eka pysähtyminen oli huono, istui vinoon. Ei ottanut mitään häiriötä käskytyksestä eikä edes siitä kun Kirsi kulki vieressä ruokakuppi kädessä ja sillä yritti häiriköidä. Tein useamman pätkän ja pisin pätkä oli hallin kiertäminen ympäri. Käännökset oli hyviä, juoksussa vähän edisti ja aukesi, hidas toimi hyvin. Pitää muistaa ottaa juoksua nyt ihan omana juttuna ja keskittyä siinä paikkaan kun helposti juuri juoksussa edistää ja aukee. Ruutua, paikkaa ruudussa, näyttönä ja sit ilman. Paikka oli hyvä joka kerta ja pysähty hyvin mun seis käskystä ja meni innokkaasti ruutuun. Vikaksi vielä luoksetulon stoppeja, sekä kiertämisen kautta että nameja heittämällä, hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti