perjantai 11. tammikuuta 2013

Kuulumisia

Me ollaan harrastettu pientä piiperrystä viikolla. Ollaan siis treenattu sisällä melkeinpä joka päivä jotakin.

Nita on tehnyt kaukoja ja hitsit, nyt on alkanut tapahtumaan kehitystä. Ääk, mun ei ehkä vielä pitäis tätä hehkuttaa koska tyypillisesti silloin mikään ei onnistu pidemmän päälle. Eli se edistyminen on maahan-seiso vaihdoissa. Mä olen vihdoin päässyt seisomaan ja ottamaan etäisyyttä, tänään ekaa kertaa otin 1,5 m etäisyyttä. Nää kaukot ei tietenkään ole mitään loistavia, mutta mun kriteereiks Nitan kanssa just hyvät. Seiso-maahan vaihtoo tarvii vielä vähän vartaloapua, enkä etäisyyttä ole ottanut kuin 0,5 m. Maahan-istu / istu-maahan vaihdot toimii hyvin, välillä tosin jää vähän vajaaks istuminen. Seuraamisen askeleita ja käännöksiä ollaan myös treenattu. Sivuaskeleet ja peruutus toimii kotona todella hyvin, kunhan sais toimimaan vielä ulkonakin. Ja käännöksissä on myös ollut skarppina. Kapulan pito on myös ollut treenin alla sekä luovutus sivulla. Pito on parantunut, pitää tiukasti vaikka mun kädet tuleekin kapulan lähelle. Luovutukset sivulla on myös parantunete, tulee paremmin sivulle, eli perusasento ei enää jää niin usein vajaaksi. Paikallamakuuta ollaan myös otettu, niin että olen "piiloss", tosisin sanoen olen ollut Nitan kanssa eri huoneessa niin ettei se näe mua. Pisin aika on ollut 8 min, rauhassa on makoillut.

Demin kanssa ollaan nyt kytätty niitä kaukojen maahan-seiso ja seiso-maahan vaihtoja. Tässä olen vähän kokeillut millä tavalla homma alkais luistamaan ja miettinyt esim. mun käsiä ja namista luopumista. Demillä on edelleen vaikeata luopua namista, ja sen takia myös kaukot namikädessä on ollut hankala yhtälö. Kokeilun merkeissä on edetty ja nyt näyttäis siltä että keino on etupalkka ja ainakin tällä hetkellä pelkkä suullinen käsky, ilman käsimerkkejä.  Juu, toiset käyttää takapalkkaa, me ei, koska sillon Demi kääntyilee noustessaan. Etupalkkaan kiinnittää katseen, ei ota ilman lupaa, ja ylösnousu siis rauhallisempi ja hallitumpi ja Demi kuuntelee käskyä. Avo:n kaukoja istu-maahan-istu, ollaan myös treenattu ja kas ne onkin aikas kivalla mallilla, harvoin enää istuu pyllyllään vaan ollaan taidettu löytää pikkuhiljaa ihan oikea istu asento. Etäisyyttä näissä kokeiltu 5 m. Vaihtelevalla etäisyydellä treenaan, eli 1-5 m. Sivulletuloja treenattu myös, onnistumisprosentti on parantunut, eli suoristuu pikkuhiljaa. Jäävät tsekattu läpi, ei ongelmia. Seuraamisessa  erinäisiä juttuja, eri tempoja, normikäännöksiä sekä paikallaankäännöksiä, sivuaskeleita. Paikallamakuuta, 2-5 min, etäisyys vaihteleva. Kovin pitää etäisyyttä tässä meidän kodissa ei saa, mutta aikaa treenattu ja välillä olen käynyt piilossakin. Rauhallinen on ollut eikä ole ollut ongelmaa piilossa olemisessa. Kapulan pitoa treenattu, pitää tiiviimmin eikä päästä enää irti tai löysennä otetta kun mun käsi lähestyy kapulaa.

Mun täytyy myöntää, että tykkään kotona tehdä näitä piiperryksiä. Onnistun jotenkin kotona, rauhallisessa ympäristössä, ilman paineita, saamaan enemmän onnistumisia koirille. Eli toisin sanoen, mun ehkä pitäis miettiä treenien helpottamista muualla treenatessa?! En tarkoita että aina ryssisin treenit muualla, mutta kotona onnistumisprosentti on kyllä korkeampi, joten sen takia ehkä pitäis miettiä tätä.

Ollaan viikolla lenkkeilty vähän milloin missäkin, mutta tällä hetkellä suosikki on "miedän" pellot. Siellä on todella hyvä hankikanto ja koirat viilettää kaukana musta. Mä niin nautin kun vaan saan kattella kun noi kaks leikkii yhessä. Niin ja Demin kanssa leikkiminen on myös kehittynyt. Ollaan saatu Demin kanssa kivoja vetoleikkejä aikaseks kepillä. Tyyppi on ollut aikas innokas ja tykkää myös hakea keppiä, mutta että on alkanut ihan taistelemaan mun kanssa <3 Fyysiset leikit on tosin edelleen top1.

Molemmat on myös jatkanut tasapainoilua tasapainolaudalla. Mitäs muuta...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti