Talvihan se tuli kertarysäyksellä. Tykkään lumesta, kunhan sitä yhdellä kertaa ei tulis ihan sairaasti. Mun hermoja taidettiin koetella to-pe, mutta onneks siitä selvittiin. Pakkasetkin tuli kaupan päälle, melkoinen shokki kun asteet tippu noin nopeasti pakkasen puolelle.
Vähän talvifiilistelyä... Nita tammikuussa 2011
Koirien kanssa ollaan lähinnä lenkkeilty ja nautittu lumesta. Varsinkin Demi on ollut ihan into piukeena lumesta. Kyllä Nitakin tykkää ja mikäs sen mahtavampaa kuin kaksi mustaa jotka todella nauttii lumessa riekkumisesta. Nyt kun pakkastakin tuli niin päästiin vihdoin taas pellolle lenkkeilemään ja sehän vasta mukavaa olikin.
Eilen illalla olin Sporttiksella omalla hallivuorolla, paikalla oli vain 4 koirakkoa joten tilaa oli. Mulla oli mukana vain Demi. Mulla oli selkeä suunnitlema treeneihin ja pyysinikin että mua vahditaan etten tee yhtää enempää kuin mitä paperilla lukee. Aloitettiin sivulletuloilla, suorempia ne jo on, mutta mukaan mahtui myös vinoja jotka mä luulin olevan suoria. Mutta kehitystä on tullut, eli ehkpä me vielä joskus ollaan suoria :) Sitten ryhmäpaikallamakuu reilu 2 min, Demi oli bortsun ja labbiksen välissä. Meni maahan, pysyi levollisena, kävin palkkaamassa muutaman kerran kun edellisissä ryhmätreeneissä ei oikein sujunut, mutta nyt ei ollut ongelmia. Sitten ryhmässä paikallaistuminen, edelleen samojen koirien välissä. Istumista ollaan treenattu vähän ja mä en edes muistanut mikä tässä on se meidän jättösana, apua! No sanoin paikka, joka siis on paikallamakuun jättösana, niin Demihän oli menossa maahan kun sen jätin, uups. Menin takaisin ja käskin Demin istua ja jätin "istu" käskyllä, joka siis nyt saa olla se meidän paikallaistumisen jättösana. Jäin lähelle Demiä, ensin reiluun 5 m ja palkkaamisen jälkeen siirryin n. 10 m. Pysyi hyvin ryhdikkäänä ja oli levollinen koko paikallaolon ajan, hyvä. Paikallamakuun jälkeen tehtiin 2 x nouto, heitin kapulan pitkälle ja sitten se vielä pomppi eteenpäin joten kapula oli jossain 20 m päässä. Laukkas molempiin suuntiin, palkkasin vauhdista. Sitten oli tarkoitus tehdä tunnari, Demi oli vauhkona haukku ja oli kierroksilla. Demi otti kierroksia bortsusta joka teki agilityä. Demi oli ihan sitä mieltä että sekin tahtoo tonne tekemään tota samaa. Käskin olla hiljaa ja otin Demin sivulle, ei rauhottunut. Otin tukastakin kiinni, jolloin pikkasen kierrokset väheni, mutta ei tarpeeks. Mulla alko kyy kasvaa otsassa, jolloin kerrankin fiksuna tyttönä käskin Demin käy siihen käskyllä maahan, ja sitten otettiin aikalisä, minä sekä koira. Kun oltiin rauhotuttu niin tehtiin tunnari. Demi lähti hyvin etsimään omaa, mutta kun bortsusta taas lähti paaljon ääntä niin Demi keskitty bortsuun eikä hasiteluun. Otti väärän, mutta vaihtoi sitten omaan. En ollut tyytyväinen tähän joten toinen oli otettava, mutta päätin että ensin otetaan vähän taukoa, koska tunnari ei ole vielä Demille niin vahva että kestäisi noin isoa häiriötä joten päätin ottaa tunnarin uudestaan kunhan hallissa vähän häiriö väheni. Otettiin sitten lopuksi vielä toinen tunnari. Haisteli hyvin, tönäisi väärää, mutta toi oman, hyvä murunen.
Hyvät treenit oli ja mäkin olin jo vähän parempi. Olipas kiva kun tajusin itekkin että aikalisä on hyvä juttu, eikä niin että vaan yritän tehdä jotain ja kierrokset mulla ja koiralla aivan liian korkeella. Kehitystä tapahtuu aina silloin tällöin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti