lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulukiireitä

Viikko on mennyt vauhdilla ja on juostu paikasta toiseen jokaikinen päivä. Itseäni saan vaan syyttää kun olen taas jättänyt kaikki joulujutut viime tinkaan, tyhmä tyhmä minä! Ensi vuonna kyllä aloitan kaiken ajoissa, jookos?! Töissä ja vapaa-ajalla on siis pitänyt kiirettä, mutta onneksi on ehditty nauttia molemmista, hah jos nyt töistä voi nauttia ;)

Koirien kanssa ei olla mitään kummempaa treenattu, jotain pikkuista kylläkin ruoan yhteydessä. Ollaan nautittu lenkkeilystä ja leikkimisestä.

Tänään alkuillasta lenkillä tajusin, että mulla on kaksi aivan suunnattoman ihanaa koiraa, jotka on molemmat opettanu mulle niin paljon. Toki olen jo aikaisemmin tajunnut tämän, mutta asia tuli vahvasti mieleen kun lenkillä tapahtui yksi juttu. Käveltiin tiellä kun yhtäkkiä kuului kova ääni, huomasinkin heti oikealla puolella vähän kauempana työmaan josta ääni tuli. Koirien reaktiot olivat niin päinvastaiset kuin olla ja voi. Nita pysähtyi heti äänen kuultuaan ja häntä laski, Demi taas lisäsi vauhtia ääntä kohti häntä ylhäällä. Muistin taas, että mulla on kaksi niin erilaista, mutta niin rakasta koiraa <3 Nita ja Demi on melko erilaisia, mutta molemmissa on paljon ihania ominaisuuksia ja lenkillä kun mietin niin tajusin, että MUN unelmakoira olisi yhdistelmä mun tämänhetkisistä koirista. Eli jos voisi napsia molemmista koirista ne hyvät ominaisuudet ja yhdistää ne yhdeksi koiraksi niin avot! Molemmissa on niin paljon ominaisuuksia mistä tykkään, mutta molemmilla on sellaisia ominaisuuksia mitä haluaisin vahvistaa tai jättää kokonaan pois. Mutta pointtina ehkä se, että mä olen kyllä suunnattoman iloinen että saan omistaa nämä kaksi ihanaa trikki tyttöä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti