Joo äkkilähdöllä mentiin eilen pohjoseen, ihan pohjois-espooseen asti, hihii! Pialta tuli viestiä että nyt olis mahdollisuus päästä hallille treenaamaan kohtuu hintaan ja mullahan oli just sopivasti aikaa lähteä. Päästiin treenaamaan Agimestaan, mulle eka kerta tuolla hallissa. En tiedä miks olen kuvitelltu että siellä on kokonainen seinä pelkkää peiliä, no ei ollut joten mun suunnitelmiin meinas tulla muutoksia kunnes tajusin että, Piahan on mukana :) Treenattiin koiria vuorotellen, eli yks koira kerrallaan paitsi paikallamakuussa oli toinen kaveri seurana.
Nitalla taisin tehdä ensin. Aloitettiin paikallamakuulla, Martti mies oli seurana. Ei otettu aikaa, mutta jotain 2-3min luokkaa. Olin suurimmaks osaks esillä, kävin kaks kertaa piilossa. Nita oli hiljaa ja rauhallisen oloinen. Sitten taidettiin siirtyä seuraamiseen, jossa teemana edelleen tempo. Aloitettiin ihan normiseuraamisella, tuntui hyvälle ja näytti kuulemma hyvälle. Välillä tippui hetkeksi kontakti, mutta kokonaisuutena oikein kiva. Sitten hidas, joka toimi myös ei siis siinäkään mitään ongelmaa. Vikana juoksua, jossa Nita pomppi muutamaan otteeseen. Tähän pomppimiseen taitaa olla syynä mun kädet, ne heiluu aika lailla juostessa. Mietittiin millä tavalla niitä käsiä mun kandeis pitää ja luulen että muutan nyt käsien paikkaa ja pidän ne vähän enemmän paikoillaan. Tehtiin pylvään kiertämistä ja kiertämistä metalli suussa, ja muutaman kerran kierron yhteydessä luovutus. Vauhtia olisin toivonut lisää, mutta normi metallinoudon Nita on hoitanut laukalla, joten vaikka nyt ravasi kun teki kierrollla niin en usko että se ravi on oikea ongelma, todennäköisesti epävarmuuttaan ravasi. Loppuun tunnaria, jossa tunnarit oli rivissä. Ensin lähti hyvin ja alkoi haistelemaan, puolessa välissä riviä lopetti haistelun ja vaan nappasi jonkun, joka oli väärä. Usempi lähetys ja nappasi vaan satunnaisesti jonkun, huoh. Peli poikki hetkeksi ja mietintätauko. Jatkettiin niin, että Nita jäi 10m päähän mutta mä siirryinkin tunnareiden lähelle. Muistaakseni nyt löysi oman, mutta näytti sille ettei haistellut, vaan löysi oman sattumalta. Usempi toisto kunnes päätin uskoa että se oikeasti haisteli, tässä tais tulla vääriä väliin. Vielä on paljon tekemistä tunnarin kanssa, mutta ehkä se joskus tästä vielä saadaan toimimaan.
Demi aloitti oman vuoronsa paikallamakuulla Sonan kanssa. Makasi 3-4min, en oo ihan varma piippasko hiljaa muutaman kerran vai oliko se joku muu. Pysyi kumminkin siinä asennossa johon sen jätin, tosin vinossa oli kun olin ite huolimaton jätössä. Sitten niitä sivulletuloja, Pia katsoi suoruutta, jota ei kyllä ollut. Tai no kyllähän niitä suoriakin oli, mutta ensin teki vähintään yhden vinon ja korjauksella suoristui, eli niistä ei palkattu kun ei heti ollut suora. Tästähän sitten alkoi metelöinti ja loppujen lopuks neiti kävi kierroksilla ja päätin laittaa jäähylle. Jäähyilyn jälkeen pääsi uudestaan tekemään töitä, tehtiin seuraamista. Eka pätkä jonka näytin oli aivan kamala, kontakti tippu, oli väljä ja vaikka mitä. Otettiin uudestaan ja tähän väliin saatiinkin oikein kivaa pidempää pätkää, tosin kontakti tippui muutaman kerran, mutta muuten oli hyvä. Työstettiin sitten kontaktia ja paikkaa. Kun kontakti tippui tai edisti tai oli väljä, mun oli tarkoitus tehdä äkkipysähdys, mutta mä olin niin huono. Mulla on liian pitkät piuhat ja mä liian herkästi kiellän koiraa, tyhmä minä! Lyhkäsiä pätkiä saatiin toimimaan ok, mutta, mutta...töitä riittää. Seuraamisessa meillä on kovasti vaihtelua, on oikein hyvää ja sitten huonoa, jossa kontakti tippuu ja paikka seilaa. Tehtiin myös luoksetulon stoppeja kiertämisen yhteydessä, ei kovin hyviä. Loppuun tunnari x 2, hyvin molemmat, tosin ekassa väärä käväs suussa mutta vaihtoi oikeaan. Toinen oli moitteeton.
Oli todella kivat treenit ja oli mukava treenata yhdessä. Edellisestä kerrasta olikin jo melko pitkä aika. Hyvä saada uusia mielipiteitä ja ideoita touhuun. Kiitos Pia seurasta!
Kiitos TEILLE yökyöpeleille että jaksoitte lähteä :)
VastaaPoistaKyllä Demistä hieno tulee! Myös Nita on edistynyt jossain asioissa valtavasti,on esm. paljon vapautuneempi kuin aikaisemmin treeneissä.
Kyllä mäkin uskon että Demistä hyvä tulee, on se vaan niin ihana. Pikkasen on nyt hommaa, mutta toivottavasti tehty työ palkitaan jossain vaiheessa :)
VastaaPoista