Illalla alkoi syyskuuhun kestävä hyppytekniikkakurssi, jossa käyn Demin kanssa. Päätin ilmoittaa Demin kyseiselle kurssille, ei sen takia, että sillä olis suuria ongelmia hyppyjen kanssa, vaan sen takia että Demin tekniikka hypätessä muuttuu kun kun korkeutta tulee lisää. Demihän on hypännyt 1m pk hyppyä, mutta tekniikka on eri kun matalemmissa hypyissä. Toiveeni on, että tämän kesäkurssin aikana saataisiin tekniikkaa viilattua niin että tekniikka pysyy kasassa myös siinä 1m pk hypyssä. Näin ollen hyppy on myös turvallisempi suorittaa kun tekniikka on oikea.
Ryhmässä meitä on 4 koirakkoa, muut oli aksakoiria. Ollaan siis puhuttu kouluttajan kanssa että Demin kanssa tehdään enempi perustekniikkaa. Me tehdään siis Demin kanssa pikkasen erilaisia treenejä kuin muut, muut teki esim. kääntymisjuttuja mitä me ei tehdä. Aloitimme harjoituksella set point, ihan perushypyllä ja sitten myöhemmin okserilla. Okseria nostettiin 40cm. Perussarjaa tehtiin 5 hypyllä, korkeutta oli sen 25cm. Demi korjasi hyppyä kuulemma hyvin, eli alkuun hypyt ei olleet niin hyviä, mutta sitten alkoi hyppy pyöristyä ja alastulot oli pehmeitä. Demillä hypyt kuulemma collieksi ihan hyviä. Kuten olen kuullut myös Vapulta, on collieilla yleensä vähän heikko tekniikka. Saatiin kotiin vielä jumppaohjeita ja ennen seuraavaa kertaa (kahden viikon päästä) ei saa itse tehdä hyppytekniikkaharjoitteita.
Tänään meillä oli tokotreenit Kirsin kanssa Puolarmetsässä nurmella. Nooalle tehtiin palauttavat treenti ja isot häiriö treenit. Demi sai sitten osansa tuosta häiriötreenistä, kun sekin tykkää sitä nurmea haistella, murr. Demi aloitti treenit ohjatun suunnilla, eli suuntia treenattiin namikipon avulla. Tämä sujui hyvin, joten kipon luokse laitettiin myös ohjatun kapulat. Demi kävi syömässä namit, mutta ei pyynnöstä huolimatta tuonut kapulaa. Tehtiin sitten niin, että otettiin kuppi pois ja tehtiin pelkillä kapuloilla, Demi muuttui hieman epävarmaksi ja selkeästi oli pettymys kun ei saanutkaan enää palkkaa pelkästä suunnansuorittamisesta. Saatiin kumminkin onnistumaan ja kapulatkin toi, mutta oli kyllä hämmentynyt kun leikin säännöt muuttuivat :D Ruutua tehtiin bongauksena, eli ruudussa oli kosketusalusta paikkaa vahvistamassa. Ruudun edessä oli pieni kumpu ja Demi hämääntyi tästä, tarjosia ruudun paikkaa ruudun eteen. Odottamalla korjasi kyllä ruutuun, näitä teki pari peräkkäin, niistä kehut mutta ei namipalkkaa. Osasi sitten kyllä juosta ihan suoraan ruutuunkin, ja oikeaan paikkaan jolloin tietty sais isot kehut ja namppaa. Sitten ruudussa maahanmenoa. Vein Demin ruutuun ja menin itse kauemmas ja käskin maahan, kaikki toistot oikein. Näissä on tulltu paljon virheitä, kun ei noudata mun maahankäskyä, mutta tänään onnistui. Noudon loppuosaa puun kierron avulla, tarttee edelleen apuja, eli pitää muistaa oikeasti auttaa, mutta vähentää apuja pikkuhiljaa eikä kerralla kaikkea! Lopuksi tunnaria ja samalla tavalla kuin Nooa. Eli Myy oli käynyt pissillä nurmella ja tunnarit laitettiin pissan ympärille. Tämä oli Demillekkin yllättävän vaikeaa, sillä meni pasmat vähän sekasin, kesti tosi kauan ennenkuin löysi oman. Tehtiin sitten vielä uudestaan siihen pissakohtaan ja nyt löyty oma nopeammin. Kolmas ja neljäs tunnari tehtiin ns. puhtaalle nurmelle, mutta eri kohtiin, koska tuli huomattua, että Demi ei yhtääns euraa minne liikkuri tunnarit vie, joten sehän lähti ihan väärästä suunnasta niitä etsimään. Vikalla toistolla liikkuri sitten "kertoi Demille että vie TUNNARIT", jolloin Demi seurasi mitä liikkuri tekee. Näissä kaikissa oma löytyi hyvin. Demille täytyy nyt tehdä kuuri niin, että liikkuri kerttoo vievänsä tunnarit ja Demin tulee nyt oppia, että sen tehtävä on seurata minne liikkuri ne vie, jotta tietää mistä niitä lähtee etsimään.
Myy teki omalla vuorollaan puun kiertoa (molempiin suuntiin), sivulletuloja, seuraamista ja maahanmenoa.
Illalla käytiin Mustissa ja Mirrissä Myyn kanssa shoppailemassa. Myy liikkui reippaasti myymälässä ja antoi pusuja myyjille ja repi yhden myyjän tukkaa kun sillä oli niin ihanan pitkä tukka. Käytiin vielä mun vanhemmilla ja siellä lenkillä.
Päivityksiä Myyn suusta. Niihin tikkeihin juuttuu kiinni kaikennäköstä. Karvaa lähinnä, kun tuo on Nitan ja Demin tukassa kiinni vähän väliä. Lenkillä se poimi jokaikisen tikun ja kepin suuhun ja ehti niitäkin vähän pureskella joten kepistäkin irtosi kuorta joka oli tikeissä, ne san onneksi itse pois. Kirsi on ollut apuna kun karvaklönttiä on tikeistä irrotettu, itse en ole saanut niitä irti, koska mulle tulee paha olo kun kattelen niitä tikkejä vähänkään pidempään. Ja se haava on oikeasti ihan hyvännäkönen ei punota tms. mutta mulla on aina ollu vaikeuksia kaikkien haavojen kanssa, tulee huono olo niitä kattoessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti