lauantai 11. huhtikuuta 2015

Arkea

Elämä rullaa omalla painollaan ja me totutellaan arkeen kolmen koiran kanssa sekä tuon pienin ihanuuden tutustumiseen. Arki on aika erilaista, ei pelkästään sen takia että on talossa pentu vaan jo ihan sen takia ettei kolme koiraa mene siinä samassa kuin kaksi.

Myyn sisäsiisteys etenee kivaa vauhtia. Päivisin on yleensä vain yhdet pissat lattialla ja aina kotona ollessamme tekee pisut ulos. Se osaa jo aika hyvin kertoa kun on hätä, se piippailee jolloin tietty pääsee ulos pihalle. Yön yli on myös pissaamatta, sellaset 7h onnistuu hyvin. Kakkoja on tehnyt tasan kerran sisälle luovutuksen jälkeen. On se kyllä taitava tyttö. Ruoka maistuu, mutta hän on nyt todennut että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, eli ihan pokkana jättää oman kuppinsa ja suuntaa joko Demin tai Nitan kulholle ja menee syömään. Tästä syystä Nita ja Demi syö joko makkarissa tai sitten niitä vahditaan. Kyllä se Myyn oma ruoka sitten maistuu kun tajuaa ettei muiden kipoille sovi mennä.  Myy on rynninyt muiden kipoille myös silloin kun on ehtinyt syödä omansa tyhjäksi, aika röyhkeä pieni possu tuo on :D 

Ihanaa on ollut seurata kuinka hyvin noiden kolmen suhde on kehittynyt. Kaikki leikkii kaikkien kanssa, joko parina tai sitten ihan kolmistaan. Nita on ollut aina huono leikkimään kolmen porukassa, mutta näin oman perheen kesken näyttää onnistuvan. Painimista harrastetaan ahkerasti. Lenkillä oon myös vahdellut kokoonpanoja koska musta alkoi tuntumaan että Myyn olisi hyvä lenkkeillä välillä ihan kahdestaan Nitan kanssa. Demi on viime aikoina alkanut vähän kiusaamaan Myytä, niin että siihen on ihan joutunut puuttumaan. Mutta suurimmaksi osaksi leikki on kyllä ihan nättiä ja kaikki osaa pitää puolensa. Lenkillä tutkivat ympäristöä yhdessä ja menevät aika paljon kolmen porukassa. Myy ulkoilee päivittäin vähintään kerran ihan yksinään, jotta oppii myös yksin kulkea. Se on päässyt myös leikkimään yhden hoffi pennun kanssa joka tässä meidän lähellä asuu. Pennut ovat samanikäisiä, mutta kokoeroa alkaa olemaan jo aika paljon. Hoffi pentu on uros ja kiltti kuin mikä, Myy päällepäsmäröi ihan huolella, joten ei tarvii miettiä että tulee tallotuksi.





Leikkiä vahvistetaan joka päivä. Kahden lelun leikki sujuu hyvin. Olen myös kokeillut vaihtaako lelusta namiin ja takaisin leluun, ja kyllähän se vaihtaa! Suosituin lelu on mun hupparista leikatut hihat, niistä taitaa saada parhaimman otteen joten sitä on kiva vetää. Palloista tuo ei kyllä välitä, eikä hirveästi vielä kanna asioita suussaan. Jos sille jotain heittää niin meee perään, mutta harvemmin tuo käteen mitään. Ruoalla ollaan nyt viikolla harjoteltu istumista ja maahanmenoa, sivulletuloa sekä takapään käyttöä. Takapään käytössä on ollut apuna tasapainotyyny, etutassut tyynyllä ja ihan vaan saanut palkkaa kun on muutaman askeleen verran siirtänyt takajalkoja, tää olikin Myyn mielestä aika siisti juttu. 

Nita ja Demi on jumpanneet tyynyn avulla ja tehnyt takapään käyttö harjoitusta. Seuraamista ja kaukoja on myös tehty. Demi on hiljentynyt, sille ei oo nyt tarvinnu huomauttaa ääntelystä ollenkaan. Tosin sen viretaso on myös ollut matalammalla.



Demiltä on kohta lähtenyt kaikki pohjavillat, se on aikamoinen silakka. Samaan tahtiin kun on karvat lähtenyt on lähtenyt myös kuulo. Tuo pirulainen ei mukamas kuule kun sitä komentaa, lenkillä huitelee ihan missä vaan, yrittää karata vieraiden koirien luokse ym. mitä ei todellakaan ole aikaisemmin harrastanut. Luoksetulo on myös pikkasen unohduksissa, tulee kun "kuulee" sitten kun suuututaan. Onkohan nää jotain mammakoiran juttuja vai jotain ihan muuta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti