keskiviikko 13. elokuuta 2014

HAU:n tokot

Maanantaina HAU:n tokoryhmän treeneissä. Meitä oli paikalla enemmän kuin pitkään aikaan! Melkein jo tuntui siltä että ei mukaan mahdu, no ei nyt kai, kiva vaan kun on enemmän porukkaa. Aloitettiin ryhmäpaikallamakuulla. Nita pääsi tähän mukaan. Oli muistaakseni Sätkän ja Taran välissä. Mentiin piiloon, ikkunasta kurkin, näytti levottomalle. Palatessa kysyin esillä olleilta ohjaajilta ja sanoivat Nitan olleen hiljaa. Hyvä niin vaikka selkeesti sillä oli vaikeeta. Nita pääsi myöhemmin treenien aikana tekemään tunnaria. Saatiin Veeralta vinkkejä mitä tehdä ja Nitahan suoriutui oikein hyvin. Haisteli hyvin enkä joutunut antamaan yhtään ylimääräistä käskyä, tosin en olis saanut antaakaan :D Nitalle pitäis nyt opettaa, että katsoo mitä liikkuri tekee. Sillon kuin ei katso, sillä ei selkeästi oo mitään hajua mistä se tunnari löytyy. Tai no kyllähän se ne löytää kun haistelee, mutta turhan isolta alueelta alkaa etsimään. Liikkuri vois puhua Nitalle kapuloita viedessä tai vaikka laittaa nameja tunnareiden väliin, jos vaikka auttais siihen, että keskittyy liikkuriin eikä ympärillä tapahtuviin asioihin. Iso kiitos Veeralle vinkeistä ja avuista!

Demi teki metallinoutoa. Ekalla heitolla tuli puomin kautta takaisin kun se nyt sattui olemaan vähän niinku hollilla. Lähtee hyvällä vauhdilla, mutta takaisin tulee hitaammin ja useimmiten ravilla. Kun otin putken mukaan kuvioon niin alkoi tiputtamaan metskua omia aikojaan kun ajatus oli putkeen. Korjattiin sitten tiputtelua, joten ens kerralla täytyy panostaa vauhtiin. Seuraamista tehtiin myös, pitkää suoraa, temponvaihtelu aiheena. Hidas ja juoksu oli tosi kivaa, mutta normaali on edelleen heikoin lenkki. Alkaa herkästi edistämään ja siten myös poikittamaan, korjaa kyllä kun huomauttaa. Juoksussa testasin myös vaihdella tempoa, hyvin seuraa lujemmassakin juoksussa. Lopuksi Deminkin pääsi tekemään paikallamakuun. Haisteli maata kun menin piiloon sekä kerran vai kaksi sinä aikana kun olin piilossa. Haistelulle täytyy keksiä joku juttu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti