Aksan jälkeen jäähdyttelylenkille ja sitten tokoryhmän treeneihin. Myy osallistui ryhmä paikallamakuu treeniin, pysyi hyvin, etäisyyttä en edelleenkään ottanut kuin max 5m, aikaa ollaan lisätty ja tais olla reili 2min. Muiden käskyihin ei reagoi, hyvä juttu. Tehtiin jääviä, istuminen oli kovin kovin vaikeaa, sitä pitäis vahvistaa paljon enemmän koska maahanmeno on niin vahva. Eteenistumiset toimi etäisyydeltä 10-15m mutta pidemmältä matkalta päätti sitten tulla suoraan sivulle. Seuraamisessa tehtiin sivulletuloja, vahvistettiin oikeaa paikkaa ja vain askeleen seuruuta jotta paikka varmasti pysyy eikä lähde edistämään.
Keskiviikkona Sepon treeneissä tehtiin välistävetoja ja pareittain toisella puolella keinua sekä putki treeniä. Putkitreenissä tultiin yhden hypyn takaa loivaan mutka putkeen joka pimeässä kulmassa. Tässä treenattiin kauko-ohjausta samalla, alkuun ohjattiin ptkeen valssilla putken suun edessä ja lopputulos oli se että pystyin ohjaamaan Myyn oikeaan putkenpäähän vaikka ohjasin kaueamman putken suun luota, eli kutsuin yli hypyn ja putkeen ohjaten ollen itse kauemman putken suun edessä. Luki todella hyvin mun kropan kääntöä ja haki pimeään kulmaan, hitsit että olin ylpeä. Välistävedot suju ok, mä sain tosin treenata takaperin juoksemista ilman koiraa kun Seppo oli sitä meiltä etten osaa juosta takaperin tarpeeks hyvin :D No pääsin juoksemaan ja tottahan se on, ei se peruuttaen juoksu niin sujuvaa ole kun olis toivottavaa.
Torstaina tehtiin pienet treenit lenkin yhteydessä. Paikkista, kaikki kolme rivissä, hyvin sujui. Myy teki myös puun kiertoja ja seuraamista, eteenistumisia. Demi teki seuraamista, intoa puhkuen.
Lauantaina lähdettiin sienestämään koirat mukana. Kanttarelleja saatiin huikeet 8kg! Tohon touhuun jää ihan koukkuun. Koirat nautti kun saivat olla metsässä monen monta tuntia.
Tällä viikolla maanantaina aksatreeneissä jatkettiin putkitreenillä. Kolme putkea jälleen ja treeniä siihen että koira ei katso ohjaajaan putkesta ulos tullessaan vaan tsuumaa heti seuraavaa putkea joka edessä, vilkaisut ohjaajaan työstetään pois. Toisen kouluttajan kanssa päästiin juoksemaan pareittain ja sekkari oli tietty käytössä. Pareittain tehtiin ja toinen oli ohjaaja ja toinen "koira" joka siis kumminkin juoksi normaalisti. Molempien piti ekalla kerralla juosta rata täysiä ja sitten seuraavalla kerralla ohjaajajn tuli suhteuttaa liikkumisensa "koiraan", eli toiseen ihmiseen joka juoksi täysiä. Tehtiin myös hypyn tarjoamis treeniä sekä ohjaustreeninä valssia, peruskäännöstä ja persjättöä.
Tokoryhmän treeneissä Myy teki seuraamista, jossa tällä kertaa temponmuutoksia. Noutoa ohjatun kapulalla ja eteenistumisia eri etäisyyksiltä.
Tänään keskiviikkona Sepon treeneissä pakkovalssia, pienellä 4 hypyn "radalla". Eipä tossa mitään ihmeellistä ollut, vaikka en koskaan aiemmin ole Myyn kanssa tehnyt pakkovalssia, luki hyvin ohajusta. Tehtiin myös rauhoittumistreeniä, sujui hvyin. Pareittain treenattiin keinua, tääsäkin ollaan edistytty pikkuhiljaa. Rengasta tehtiin monen kuukauden tauon jälkeen ja kappas vaan Myy kyllä osaa. Kerran meinas mennä renkaasta ohi, eli kehikosta läpi, mutta sitten peruuttikin ja hyppäsi renkaan läpi! Rengas treenissä pystyin lisäämään mukaan jo enempi vauhtia Myylle ja myös omaa liikettä, ei hatannut, läpi hyppäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti