Viikonloppuna suunnattiin vuoden viimeiselle leirille. Vikana leirinä vuorossa Lumipilven kennel leiri Inkoossa. Tätä viikonloppua on odotettu, ihan mahtavaa oli päästä näkemään Demin kaikki pennut <3 Ja tietty myös ne EKAT oikeat ;)
Ne ekat Lumpparit, tänä vuonna 10 v. täyttävät
Mukana leirillä tosin vain 3/6
vasemmalta oikealle: Raimo, Sheena, Martti
Ja toiset Lumpparit, 17kk
vasemmalta oikealle: Taape, Kiila, Myy, Pata, Viggo
Osku ei ollut enää paikalla kun muistettiin ottaa kuva.
Sää oli aika syksyinen, kuten ihanasta peltokuvasta voi nähdä. Viikonlopun aikana satoi ja paistoi vaihdellen. Onneksi rankempaa sadetta oli vain lauantaina aikasiin aamulla.
Saavuin Västankvarniin Inkooseen ensimmäisenä, hain avaimet ja aloin purkamaan kamoja huoneeseen. Sitten tulikin paikalle Taina Rapen ja Pulun kanssa. Tässä vaiheessa mä olin jo käyny rakentamassa kentälle hyppytekniikka treenin, pitihän torstain läksyt heti käydä tekemässä ;) Lähdin lämmittelemään koiria ja sitten tekniikan pariin. Tein Myyn kanssa ensin perussarjaa ja sitten pituuden arviointia. Pituuden arviointi sujui paremmin kuin torstaina, eli hyvä juttu se. Kun olin tehnyt tekniikat lähdin vielä jäähdyttelemään ja talolle päästyäni olikin paikalla jo melkein kaikki jotka oli päättänyt tulla perjantaina. Juotiin kahvit ja juteltiin ja sitten mentiinkin kentälle tekemään pienet treenit. Mä tein Demin kanssa seuraamista, jääviä ja noutoa. Treenien jälkeen lämmitettiin sauna ja sitten grilli kuumaksi. Iltaa istuttiin yli puolenyön ja mikä parasta aamulla sovittiin herätys vasta klo. 9! Leireillä yleensä on aina aikaset herätykset mutta myöhään mennään nukkumaan, niin tällanen sopi enemmän kuin hyvin.
Iltapäivästä talolle syömään ja kahville ja sen jälkeen hakuporukka lähti esineruutuun. Eveliina, Maria ja minä jäätiin kentälle tekemään hyppytekniikkaa. Tehtiin perussarjaa ja korkeuden arviointia. Kaikilla kolmella sisaruksella oli samoja haasteita, eli perussarjan kaksi viimeistä leiskautettiin kerralla yli. Siirrettiin sitten jokaiselle palkka tokavikan hypyn eteen, hienosti musitivat jarruttaa.
Taape
Kiila
Illalla leirille saapui myös Uuraisen Minna meitä kouluttamaan. Tehtiin kentällä tottista Minnan valvovan silmän alla. Minna oli kouluttamassa meitä viimeksi helmikuussa Lahdessa. Sitä ennen olen ollut Minnan ryhmässä pk leirillä vuonna 2012 tai 2013, sillon tosin tehtiin vain maastoja. Tykkään Minna tavasta kouluttaa, rehellinen, ystävällinen ja huumorintajuinen, tarkka ja realistinen. Myyn kanssa esiteltiin meijän seuraamista. Ja juu, mä tiedostin että Myy edistää, mutta että se edistää tooodella apljon, siihen en ollut havahtunut. No päästiinpä työstämään seuraamista ja sivulletuloja, koska kaikkihan lähtee perusasennosta joka oli aivan liian edessä. Mitenköhän mä aina onnistun. No oikeasti taidan tietää vastauksen. Nämä mun tytöt on se verta pieniä niin tykkään kun ne on vähän edessä jolloin nään ne paremmin, no helposti sitten vähän edessä on jo aika paljon edessä.
Illalla taas saunottiin ja istuttiin iltaa. Tulipa valvottua taas pikkasen myöhään, mutta hei, kotona sitten voi taas nukkua. Illanvietot on mukavia hyvässä porukassa, joten kerrankos sitä...
Viggo, Myyn veli
Osku, Myyn veli
Pata, Myyn veli
Sunnuntaina oli pikkasen väsyny olo, mutta nou hätä, kyllä sitä ihminen piristyy. Aloitettiin tottiksella. Myyn kanssa jatkettiin seuraamista ja sitten tehtiin hyppyä. Ekaa kertaa Myy hyppäs pressu estettä. Ihan hyvä hyppyyttää erilaisilla esteillä. Myyn tekniikka ei vielä ole paras mahdollinen, varsinkin kun korkeutta tulee vähän lisää niin hyppy muuttuu jännittyneeksi. Mutta ei hätää, me jatketaan edelleen hyppytekniikan parissa :)
Myy
Tottiksien jälkeen ruokailu ja sitten maastoon. Kaikille tallattiin jäljet. Metsä ei ollut kovinkaan hyvää, aikamoista ryteikköä. Myy pääsi ajamaan vieraan jäljen, kun tehtiin toisillemme kun kerrankin oli varaa valita uusi jäljentekijä. Myyn jäljellä oli kaksi kulmaa ja jäljellä pituutta joku 300m. Muutama nami keppine välissä. Myyllä oli pieni jana, vajaa 5m. Eteni kivan suoraan, otti takajäljen, jäljesti muutaman metrin ja kääntyi ympäri. Ajoittain oli hiukan epävarma, nosti nenää turhan korkealle ja ekassa kulmassa vähän pyöri. Kepit ilmaisi kaikki heti maahanmenolla, hyvä. Kokonaisuudessa kumminkin suoriutui ihan hyvin. Tästä on hyvä jatkaa.
Demi ja muutama lapsi
Taape, Myy, Demi, Kiila
Myy, Demi, Kiila Demi ja Kiila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti