torstai 12. marraskuuta 2015

Hyppytekniikkaa

Myy pääsi yksinään hyppytekniikkatreeneihin Sporttikselle. En halunnut ottaa Demiä mukaan kun sillä on selkeästi selkä jumissa :(

Myy aloitti set point harjoituksella, sujui hyvin. Tokalla kierroksella teki perussarjaa, 6 jalan väleillä. Perussarjalla kouluttaja totesi että Myy on saanut lisää voimaa takapäähän ja hyppy lähtee hyvin liikkeelle takaa, ponnistusvoimaa riittää. Kolmannella kierroksella tehtiin putkea ja ekaa kertaa ever puomia. Puomi meni hienosti, kova kiire sillä oli, mutta hyvin hallitsi takapään puomilla. Hienot typy se on.

Myyn hyppyä otettiin videolle, koska haluan saada matskua miltä hyppy näyttää missäkin vaiheessa. Edellinen video on ekalta kerralta n. 1kk takaperin.



Myy odotteli omaa vuoroa hallin sisällä seinän vierellä (niinkuin kaikki muutkin). Sain Myyn rauhoittumaan kun pysyin lähellä ja palkkailin. Ei alkanut huutamaan vaikka muut koirat suoritti, kunhan pysyin parin metrin säteellä. Kun jouduin menemään kauemmas, auttamaan muita, alkoi hilluminen. Mutta uskon kyllä että se vielä saadaan hiljaiseksi, tosin paljon töitä se tulee vaatimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti