Treenitauko aksassa vihdoin ohi. Mentiin Nooan kanssa pitkän tauon jälkeen kimpparyhmän treeneihin. Meillä on toden totta ollut aivan liian pitkä tauko, molemmilta hommat vähän kateissa. Musta tuntui, että olen oikeasti unohtanut kaiken. En koko treenin aikana päässyt kiinni hommaan, ihan hukassa olin. Pää ei pysynyt menossa mukana eikä sen puoleen raajatkaan. Kylläpä tuli taas niin paljon asioita mitä pitäis muistaa vahvistaa ja treenata. Ihme kyllä, treenitauon aikana Nooa ei ole oppinut tekemään välistävetoja pelkällä vastasella kädellä ;) Ihme, ei osannut ennen taukoa eikä nytkään, pitäisköhän tätäkin oikeasti muistaa treenata! Välistävedot onnistuivat lopulta kun oikeasti kunnolla käännyin, pakko se on vaan uskoa ettei se vastanen toimi, ainakaan treenaamatta. Tyhmä minä! Putki-puomi erottelu onnistui aika kivasti, vaikka nämä on aina ollut vaikeita. Radalla puomin jälkeinen elämä oli vaikea. Puomin jälkeen hyppy josta takaisinpäin toinen hyppy, pituus ja pimeään putkensuuhun. Olisin halunnut ohjata tuon pimeän putken pakkovalssilla, mutta en millään ehtinyt sinne koska ohjasin puomin jälkeisen hypyn sylkkärillä ja kaiken lisäksi ohjaus jäi niin auki, että Nooa väkisinkin meni seuraavan hypyn ohi kun sen niin ohjasin. Sylkkärillä jäin myös niin paljon jälkeen etten millään ilveellä ehtinyt tekemään pakkovalssia putkelle. Tähän kokeiltiin muitakin ohjauksia ja mulla tuli kyllä täys epätoivo kun ei mikään onnistunut ja ohjasin jatkuvasti Nooa hypyn ohi, koska käsi ja rintama aina auki. Vastasella sain kerran onnistumaan, mutta se tais olla tuuria koska mun vastasen käyttöä on todella surkeaa. Onneksi keksittiin sitten että voisin ohjata puomin toiselta puolelta jolloin vain heittäisin Nooan puomin jälkeiselle hypylle jolloin sain enemmän etumatkaa. Olisin saanut jopa enemmän etumatkaa jos en olis jäänyt sitten vielä ihmettelemään.
No treenit meni miten meni, tästä ei pääse kuin ylöspäin. Itelle tarviis kyllä löytää p*****e asenne, siitä olis apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti