Torstaina aksatreeneissä Nooan kanssa. Kiva rata, jossa muutamia kinkkisia kohtia. Rata meni suunnitelmien mukaan noin puoleenväliin saakka. Erityisen tyytyväinen olin kahteen peräkkäiseen takaakiertoon jossa ensimmäiseen tein takaakierron ja valssilla seuraavaan takaakiertoon johon kerkesin vielä tehdä persjätön, jota kyllä epäilin kovasti. A - putki erottelu oli hankala, koska edellisen hypyn jaakotuksen kanssa oli hankalaa ja sitten ajauduin ihan väärälle linjalle jolloin ohjasin Nooan toistuvasti suoraan A:lle enkä putkeen. Ja tietty olis kiva jos muistas kokoajan katsoa koiraa!
Nita pääsi tänään Sporttikoirahallille kuokkimaan toviksi. Tehtiin apparin kanssa ohjatun suuntia. Viiemksi kun tänne kirjotin en ollut varma kumpu oli nyt olikaan se helpompi, mutta nyt melkein uskallan väittää että se oli oikea eikä vasen. Nita nimittäin tänään oli todella kiinni oikeassa, vaikka helpotin ihan hurjasti ja sille näytettiin että palkka on vasemmassa niin kumminkin käänty oikealle. Sain kyllä sen vasemmankin onnistumaan, mutta täytyy seuraaviin treeneihin miettiä jos tekis vain vasenta tai sit aloittais vasemmalla koska tänään ja viimeksi tuli aloitettua oikealla. Tehtiin myös muutama noudon loppuosa. Nitaa ällötti vieras todella purtu rosoinen kapula. Oli alkuun sitä mieltä ettei kyllä kiinnosta sitä suuhun ottaa.
Demin kuulumiset: tänään on ollu lämmöt laskussa ja läähätystä koko päivän. Todennäköisesti pennut pukkaa maailmaan yöllä tai huomisen aikana, niin jännää!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti