Johan on taas aikaa kulunut sitten viime kirjoituksen. Treenattu on entiseen malliin, melkein joka päivä.
Jospa tässä nyt vaan vähän yhteenvetoa heittäis. Aksassa ollaan maanantaisin treenattu mm. putkia, keppejä, suuntakäskyjä käännöksille, hyppytekniikkaa. Sepon treeneissä ollaan lyhyillä radanpätkillä treenattu ohjaustekniikoita: päällejuoksua, takaaleikkausta, persjättöä, pakkovalssia, japanilaista, saksalaista, välistävetoja. Näistä välistävedoissa on vielä todella paljon hommaa, ajoitus hankalaa ja toiseksi Myy tulee huonosti käteen ja mun liikkuminen takaperin huonoa, kun ollaan alkuun tehty tätä peruuttaen. Takaaleikkauksessa vilkuilee mun perään, eli ei vielä ollenkaan niin sujuvaa kun on tavoitteena. Saksalainen ja pakkovalssi on toiminut heti ekasta kerrasta lähtien, helppoja ohjauksia ja Myy toimii näillä hyvin. Japanilainen vaikea, mutta ah niin hyvä fiilis kun sain ajoituksen onnistumaan ja se toimi tällä hyvin. Yksittäisiä esteitä treenataan edelleen omatoimisesti. Pituutta ollaan ehkä tehty vähiten, niin ja keppejä myös, aivan liian vähän. Kontaktien 2o2o alkaa olla aika jees, kotona tehty tasapainotyynyllä ja rappusissa. Viime viikolla kokeilin ekaa kertaa hallilla puomin alastulolla ja Myy tajusi heti tarjota 2o2o. Rehellisesti sanoen, epäilin hieman osaisiko yhdistää asioita, mutta osasihan se. Keinullakin on trajonnut itse 2o2o, mutta ollaan tehty vielä ihan alkeisjututja. Torstain hyppytekniikassa tehty alastuloa harjoitusta, kääntymisharjoituksia sekä korkeuden arviointia.
Tokossa/tottiksessa Myyn kanssa jatkettu noutoja. Vaihtelevasti vauhtinoutoja tai pelkkiä nostoja matalassa vireessä. Vauhtinoudot kun tuppaa nostattamaan kierroksia. Kapulan kantaminen sujuu jo aika kivasti, tuo sen mun lähelle, en ole vielä edes pyytänyt tuomaan käteen asti, koska haluan ensin että pystyy kulkemaan kapula suussa mun lähellä. Seuraaminen on tuottanut harmaita hiuksia, neiti edistää edistää ja edistää ja musta tuntuu etten millään meinannu saada sitä korjattua. Nyt vihdoin alkaa (ehkä) näkyä valoa tunnelin päässä. Myy on alkanut myös tekemään "tänne" ja "sivulle" käskyjen erottelua. Tajusin että Myykin (ihan niinkuin Demi) arpoo edestäpäin tullessa minne menee ja helposti tarjoaa sivulletuloa vaikka olen sanonut tänne. "Tänne" käskyllä pitäisi siis istua mun edessä, eli Myylle tämä on se paikka minne haluan sen luoksetulossa ja noudoissa.
Demi on tehnyt myös siis tänne ja sivulle erottelutreeniä, koska Demihän sekoittelee näitä ihan miten sattuu. Nyt muutama viikon jälkeen alkaa tutnua että erottelu on alkanut tuottaa tulosta. Samaa erottelua tehdään "nouda" ja "tuo" käskyillä. Nouda käskyllä kapulan luovutus on sivulla ja tuo käskyllä edessä. Demin kanssa on myyten pääpaino ollut hiljaisuudessa ja se on ainakin nyt treeneissä ollut hiljaisempi aikasempaan verrattuna. Piippailu on lähinnä ollut hiljaista, ei enää huutoa. Kisamaista ollaan myös tehty aikasempaa enempi. Liikkeet on ihan kivalla mallilla, ennakointia on saatu pois. Kaukojen tekniikka vaatii kyllä edelleen jatkuvaa hinkkausta, helposti liikuttelee tassuja.
Nitakin on päässyt tokoilemaan, pääasiassa ollaan kyllä leikitty kentällä ja sehän mahtavaa onkin, narupallo on paras lelu sanoo Nita. Nita on tehnyt paikkiksia muiden kanssa. Myös ruutua, luoksetuloa, noutoja ja seuraamista on tehty.
Myy ja Demi on molemmat päässy tekemään yhdet nurmijäljet, metsäänkin on ollut tarkoitus mennä mut on jäänyt :(
Lokakuussa alkoi meillä myös hallitreenit Vihdissä. Meillä on 1-2 krt/kk yövuoro Sudenpentujen hallissa. Kiva halli vaikka ulkoapäin näyttääkin vähän karulle. Tässä hallissa treenataan siis talvikausi.
Niin ja Myyllä alko juoksut lokakuun puolessa välissä, Demi aloitti heti seuraavalla viikolla, joten täällä on nyt sitten kaks juoksusita ollut samaan aikaan. Myyn juoksuväli lyheni edellisestä 7kk nyt 6kk ja Demillä aikasemmasta 12kk nyt 9kk. Saa nähdä miten jatkossa. Oon miettiny Myyn sterkkaamista talvella, mutta saa nähdä miltä rahatilanne näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti