Kesäkuussa ollaan jatkettu toko ja aksatreeenjä. Tässä alla Myyn treeneistä videota, nää on toukokuun aikana kuvattu kahdesta treenistä. Myy on muutamia kertoja hypännyt hyppyä 70-80cm. Selkeästi on epävarma ponnistuskohdasta. Muuten treenit on sujunu kivasti, erityisen iloinen oon siitä että Myy on treeneissä hiljaa, eli piippailua, haukkumista ei ole ilmennyt. Tai no joskus se kyllä haukkuu, mutta ne liittyy aina tilanteisiin jossa se kiihtyy muista koirista, mutta sellasta komentavaa haukkua tai muuta ääntelyä ei ole tullut.
Sepon treeneissä ollaan treenattu mm. japanilaista. Mä olin pikkasen skeptinen tän onnistumisen suhteen, mutta täytyy todeta että sillon kun ajoitus oli kohdillaan niin sujui todella hienosti. Myyn kanssa on kyllä niin kiva aksata!
Ullan hyppytekniikassa treenattiin viimeks korkeuden ja etäisyyden arviointia. Etäisyyden arviointi oli Myylle hankala. Ottaa herkästi ns turhaan yhden askeleen vaikka pstyis ihan hyvin vaan venyttämään laukka-askelta, mutta tässä näkyy vielä se että on nuori koira ja treenaamista riittää. Korkeuden arviointi on sujunut ihan hyvin, mutta tässä ollaan edetty maltillisesti.
Kesäkuun 10 päivä meillä oli myös Jirkan treenit. Treenit alko jo klo. 16, mutta mä pääsin paikalle vasta pari tuntia myöhemmin kun olin töissä viiteen asti. Myyn kanssa aloitettiin häiriöjutuilla. Kun sehän kiihtyy hurasti esim. aksaavista koirista. Otiin ulkokentällä ja mikäs sen parempi kun kentän toisessa päässä treenaavat aksakoirat. Tehtiin sellasta jossa Myy käskettiin maahan joka kerta ennenkuin se ehti alkaa haukkumaan ja hillumaan. Alkuun mun ajotus oli pahastikkin hukassa, mutta sain asian korjattua. Myystä huomaa kun sillä alkaa nosuta kierrokset, sen häntä kertoo kaiken. Kun saatiin paljon toistoja niin pikkuhiljaa Myy alko itse tarjoamaan maahanmenoa haukkumisen ja hillumisen sijaan. Tätä vois siis käyttää ihan arjessakin, kiihdyttävissä tilanteissa. Tokalla kierroksella katottiin noutoa, edelliseen kertaan verrattuna oli edistytty vähän, mutta nyt täytyis pikkuhiljaa saada pitoon lisää kestoa, ei pelkästään nostoja. Saatiin läksyjä taas seuraavaks kerraks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti