sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Aksaa, rallya ja tottista

Maanantaina päästiin HAU:n aksatreeenihin ekaa kertaa sterkkauksen jälkeen. Myy oli niin hyvä. Se oli aivan täydellisessä mielentilassa, niin siistiä. Tehtiin rataa, ovaalia jossa irtoamista treenattiin ja kepit oli mukana radalla ekaa kertaa. Oli kujakepit ja ne oli vielä aika avonaiset joten sai vaan juosta läpi. Ensin siis ovaalia rata jossa putket molemmissa päissä, välissä hyppyjä ja kepit. Mun ei tarttenu pahemmin liikkua kun Myy irtoaa niin hyvin. Sitten tehtiinkin niin että eka ovaalia ja toisella kierroksella pitikin kääntyä hyppy ennen putkea takaisinpäin. No arvata saattaa että ei alkuun kääntynyt vaan paineli vaan putkeen :D No saatiin kumminkin onnistumaan ja suuntakäskystäkin oli tässä apua. Tosi kivat treenit, kiitokset ihanalle kouluttajalle :)

Keskiviikkona Sepon treenit. Tehtiin rataa, jossa ekaa kertaa kepit. Myylle laitettiin kepeille ohjurit alkuun ja loppuun ja yksi vielä keskelle. Keppikulma oli vaikea sulkukulma, ja vauhtia kun oli niin ekoilla toistoilla ei oikeen löytäny oikeesta välistä sisään. Mutta mikä parasta kun sain Myyn oikein sisälle ja se sai heti rytmistä kiinni niin se pujotteli ilman ongelmia. Pärjäs hyvin noilla alun ja lopun plus yks keskellä toisella puolella setillä. Tosi kiva huomata että oikean rytmin löytyminen tuo niin suuren varmuuden pujotteluun. Radalla onnistui takaakierrot ja irtoamiset hyvin, loppuradalla oli rytmityksen kanssa vähän haastetta, mutta oon kyllä tosi tyytväinen treeniin.

Lauantaina mentiin aamusta Lohjalle rallytoko kisoihin. Sain perjantaina sähköpostia peuuruspaikoista ja tottakai otin paikat vastaan. Aamulla sain vielä yhden peruutuspaikan joten mahdollisuus saada Nitalle ja Demille molemmille koularit oli nyt mahdollista.

 
Aamun eka koe oli Anna Klingenbergin tuomaroina. Kiva rata. Nita aloitti luokan ja koska mä hain sen suoraan autosta ja samantien kehään niin Nita ei ihan ollut parhaimmillaan. Nitan kanssa saatiin 88p./100p. -10 lähti väärin suoritetusta tehtävästä, tehtävä nro.7. Ei mitään muistikuvaa mitä olen tehnyt :D Tämän lisäks muutama pikkuvirhe. 

Demin kanssa menin luokan puolessavälissä. Tulin halliin ajoissa ja hengailtiin kehän laidalla. Demi oli hiljaa koko odottelun, eli päästiin hyvillä mielin radalle. Yleensä jos Demi ääntelee jo heti alkuun ni mua alkaa se ärsyttää jolloin sellanen kiva positiivinen fiilis on jo vähän karissut pois. Demi äänteli radalla ja siitä saatiinkin -4, tämän lisäks 6. kyltillä oli vinoutta. Eli yhteensä 95p./100p. ja näin Demille saatiin RTK1 titteli.

 Keski päivällä oli sitten Nitan kanssa vielä toinen rata, Jaana Karppisen tuomaroima. Jaanan rata olis myös kiva. Nita piippas muutaman kerran radalla, hiljaa, siitä ei rokotettu, mutta saatiin -10p. väärin suoritetusta tehtävästä. Tää tuli spiraalista, joss kiersin yhden kartion liian läheltä jolloin Nitan takajalat meni kartion väärältä puolelta. Tehtävästä 2, saksalaisesta lähti -1, epätarkasti suoritettu tehtävä ja tehtävä 7, 270 käännöksestä vinoudesta lähti myös -1. Yhteensä pisteitä jäi jäljelle 88p./100p. ja näin ollen myös Nitalle RTK1. Mukava päivä ja kiva kun saatiin tytöille tulokset :)

Illalla ajeltiin Myyn kanssa Hyvinkäälle, josta poimittiin Pia kyytiin ja jatkettiin Lahteen tottiskoulutukseen. Meillä oli Myyn sisarusten kanssa tottiskoulutus. Kouluttajana Minna Uurainen. Vitsit kyllä tykkään Minnan tavasta kouluttaa. Ja koska Minna on meitä aikaisemminkin kouluttanut niin se on aian kiva, kun kouluttaja vähän tietää millanen oira mulla on käsissä. Myyn kanssa tehtiin noutoa ja luoksetuloa. Noudossa katottiin koko settiä. Myy kuulemma pelaa omaa peliään ja kun ei mene niinkuin hän haluaa niin tyyppi turhautuu ja alkaa tarjoamaan kaikenmaailman toimintaa. Koska tuo tyttö on toiminna tyyppi ja tekemistä pitää olla vähän niinku kokoajan. Pidon se kumminkin osas paremmin kuin tiesin, kun mun kädet ei enää kurkottanutkaan kapulaan, jolloin yleensä heti tiputtaa, piti Myy kapulaa hyvin mun edessä ja oikeen yritti turkyttää sitä mun käteen. Saatiin näin pituutta pidolle enemmän kuin koskaan. Myylle naksuteltiin kun piti hyvin ja pidempään, mutta mä en saanu missään vaiheessa yrittää ottaa kapulaa. Eli nyt olsi tarkoitus vahvistaa pitoa ja erikseen myös niin että saan luovutuksia, mutta luovutukset treenataan ensin kepillä ja tai lelulla ja vasta sitten kapulalla. Kivat treenit ja aina yhtä mukaav Minna :) Hallilta lähdettiin ABC:lle syömään jotta vähän piristytään. Ajo Lahdesta Hyvinkäälle oli väsyttävä ja ennen Pialle tuloa mulla oli vähän vaikeuksia pysyä hereillä. Pialla hengailtin terassilla jonkun aikaa, jotta sain itseni paremmin hereille, jotta pääsin jatkaa matkaa kotiin. Kotiin tuli 03:50. On tää koiraharrastus hullua :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti