sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Collie leiri

Tämän vuoden collie leiri (12-14.9) on nyt vedetty läpi. Mukava porukka oli leirillä, enemmänkin oltais toivottu väkeä, mutta ne jotka paikalla olivat, ainakin nauttivat koko rahan edestä. Sää oli mitä mainioin ja kouluttajat huippuja, kyllä kelpasi!

Itse olin tokoryhmässä, meitä koulutti Nina Manner. Nina entuudestaan tuttu, tykkään kovin hänen tyylistään. Viikonlopun aikana ehdittiin treenata vaikka kuinka kun ryhmä oli vajaa. Nitan kanssa tsekattiin mitäs muutakaan kuin tunnaria. Sain hvyiä vinkkejä jatkoa ajatellen. Nyt opetetaan Nita tekemään tunnaria korkeassa vireessä mikä on ollut kovin hankalaa. Myös ruutua katottiin, paikkaa vahvistettiin ja täytyy vaan vahvistaa Nitalle mielikuvaa että ruudussa varmasti on palkka. Mutta palkka viedään aina niin ettei Nita nää, koska vauhdissa oli huomattava ero niillä kerroilla kun tiesi ruudussa olevan palkan verrattuna niihin joissa ei ollut varma. Halutaan sama vauhti ja palkka lentää joko apparilta tai sitten se on valmiina, mutta silloin mahdollisimman näkymätön palkka joka ei siis näy metrien pääähän. Nitan narupallot oli sopivia, niitä ei kauas nää. Ohjattua alettiin opettaa, Nitan kanssa kun sitä ei ole vielä koskaan tehty. Tehtiin siis vain suuntia. Täytyis ottaa ohjelmistoon. Nita pääsi myös häiriötreeniin, luoksetulo liikkuroituna häiriössä oli vaikea. Näitä täytyis treenata enemmän.

Demin kanssa katsottiin seuraamista, noudon loppuosaa, häiriöjuttuja, paikallamakuuta, kehään tuloja/liikevälejä. Seuraaminen oli eka mitä tsekattiin ja voi luoja miten se oli kamalaa. Seilas sivuttaissuunnassa vaikka kuinka, ei edistänyt ihan hirveesti, mutta käännökset surkeita ja ääntä riitti. Seilaamiseen väistämis treeniä, jolloin joutuu oikeasti tekemään töitä pysyäkseen oikeassa paikassa. Myös tönimistä voi käyttää, kunhan ensin opettaa sen esim. paikallamakuussa. Täyskäännöksiin sain vinkkejä muiden treeneistä. Noudon loppuosaa treenattiin kierron kautta. Kommenttia tuli kapulan ottamisesta, pitäis miettiä jos vaikka ottaisin siitä ulkokautta kiinni, jolloin saatais ehkä kenotustakin vähemmälle. Niin ja mun pitää katsoa oikealle, jolloin Demi tulee suorempaan. Häiriöjutuissa Demi oli aika pätevä.

Nina ja Timo pitivät lauantaina myös luennon, jossa käsiteltiin kriteereitä, tunnetiloja, motivointia ym. Tulipas taas ajattelemisen arvoisia juttuja.

Kaikki kuvat: Johanna Kuusi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti