torstai 13. elokuuta 2015

Nurmi tokot


Nita, Nooa, Kuru, Demi

Tokoiltiin Tiinan ja Kirsin kanssa Tontunmäessä nurmella. Mä tykkään tästä paikasta kun siellä on aina lyhyeksi ajettu nurmi, se on melko tasainen alue ja iso. Nurmen ympäri kiertää hiekkatie joka sekään ei haittaa, hyvää häiriötä kun ihmisiä ja koiria kulkee.

Pääsin toteuttamaan treenin jota en alkuviikon treeneissä voinut tehdä kun silloinen kenttä oli vähän turhan pieni. Rakensin siis kaksi ruutua ja niiden välissä oli merkki. Ideana treenata merkiltä ruutuun lähetystä, suuntaa vaihdellen. Yleensä rakennan vain yhden ruudun ja vaihtelen suuntaa mistä lähetän, mutta nyt kun oli valmiiksi kaksi ruutua niin koirat joutui oikeasti kuuntelemaan :D
Demi aloitti treenin, ensin muutama muistutus merkistä, no kyllähän se sen muisti. Niin ja molemmissa ruuduissa oli kosketusalustat apuna, koska nyt ei ollut tarkoitus hinkata paikkaa vaan erotella suuntia. Lähetin ensin vasemmalle, tarjosi uudestaan merkkiä, mutta uudella käskyllä ja käsimerkillä bongasi ruudun ja laukkasi sinne. Uudestaan vasen ja nyt ei tarvinnut enää lisäkäskyjä. Lähetin myös oikealle, ei tuottanut kertaakaan ongelmaa, vaihtoi sujuvasti merkiltä käden osoittamaan ruutun, ei siis jääny jumiin kumpaankaan suuntaan. Oikeanpuoleinen ruutu oli 4m päässä hiekkatiestä, siellä oli porukka lenkillä, juoksivat nurmea ympäri. Lähetin välillä tahalleen Demin oikeaan ruutuun juuri silloin kuin porukka lähesty ruutua, jotta saatiin siis häiriötä, mutta Demi ei kyllä ottanut mitään häiriötä juoksijoista, hyvä typy! Sitten palkkaamattomuustreeniä: tunnari, luoksetulo, seuraaminen ja ruutu. Palkkaamattomuus sujui hyvin, seuruussa kaksi pientä piippausta, muuten ihan hiljaa. Seuraaminen oli muutenkin hyvää, tarpeeksi tiivis, kontakti pysyi hyvin ja asenne oli ihana. Peruutus oli varsinkin todella hyvää, se peruutti suoraan, siis peruutti eikä vaan yrittänyt korjata perusasentoa. Luoksetulossa stoppi venyi, mutta tuli loppuun asti laukalla. Tunnarikin oli todella hyvä. Laitoin tunnarit ihan nurmen rajalle, ja juoksijat juoksivat taas ohi, eipä häirinnyt edelleenkään. Oma siis löytyi heti ja palautus oli laukalla. Demillä alkaa siis ehkä pikkuhiljaa taas olemaan varmuutta noutojen palautuksissa, koska nyt on ruvennut taas palauttamaan laukalla. Täytyy todeta että kummasti ohjaajan säädöt vaikuttaa koiraan epävarmuutena, ja kun homma palautuu ja koira tietää mitä siltä odotetaan niin vaihtukin paluatuu :) Ja ruutu, sekin oli hyvä. Demin kanssa oli ihana treenata, meillä oli tänään huippu fiilis kummallakin! Muru <3

Nita pääsi hommiin Demin jälkeen. Nitan kanssa muistuttelin alkuun merkkiä, kyllähän se onnistui vaikka sillä onkin hieman eri käsitys merkistä verrattuna Demiin. No Nitan kanssa tehty vähemmän joten annan olla, koska menee merkille kumminkin. Nitaa lähettelin myös molempiin ruutuihin eikä Nitallekkaan tuottanut ongelmia, vaikka vähän epäilin. Seuraamista, suoralla hyvää seuruuta, peruutusta ei osaa, korjaa vaan perusasentoa eli ei siis peruuta, käännökset huonoja. Tunnaria, pitkän pitkän tauon jälkeen. Ekalla toistolla otti väärän, lähetin uudestaan ja nyt maistoi väärää mutta vaihtoi oikeaan. Otettiin sitten vielä uudestaan, nyt löysi heti oman.

Loppuun otettiin ryhmäpaikkis (tai istuminen), Demi ja Nita osallistuvat molemmat, laitoin ensin toisen ja sitten toisen riviin. Hienosti pysyivät molemmat :)

 Meidän huippu porukka :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti