tiistai 12. joulukuuta 2017

Milloin minusta tuli välineurheilija?

Olen miettinyt tätä aina välillä, missä vaiheessa tapahtui se muutos että aloin ostamaan kaikkea kivaa, ei pelkästään tarpeellista. Oikeastaan asia tuli tässä mieleen sen takia kun päivitin koirien kuluja exeliin. Tänä vuonna olen kuluttanut todella vähän rahaa koirien tavaroihin, mikä on vaan positiivista, koska sitä rahaa uppoaa koiriin muutenkin aivan jäätävästi. Toki koiran omistaminen voi olla halvempaakin, aj sitä se olisikin ilman harrastuksia, mutta enhän mä nyt mun harrastuksista luovu.

Mutta siis  aiheeseen takaisin... Silloin kun mulla oli vain yksi koira, ensimmäiseni, Nita, niin tavaramäärä oli todella vähäistä. Ensimmäisten vuosien aikana Nitalla oli pentupanta, joka pieneksi jäätyään vaihtui nahkapantaan. Sitten oli yksi hihna, nahkahihna. Nitan ollessa vuoden ja kahden välillä aloitimme agilityn, jolloin tuli ostettua yksi takki, se oli Hurtan takki joka edelleen löytyy kaapista elämänsä kunnossa. Nitalla oli tietenkin myös leluja, niin ja pelastusliivit kun käytiin mökillä jonne osa matkasta mennään veneellä. Kun sitten tokossa saatiin TK1 ja päätin että mehän ihan oikeasti harrastetaan tokoa, ostin yhden puisen noutokapulan.

Mutta mitä sitten tapahtuikaan?! Se tavaran määrään massiivinen lisääntyminen alkoi siinä vaiheessa kun tokossa alettiin treenaamaan avointa luokkaa ja mä tajusin että ehkä me voitaiskin tähdätä vähän pidemmälle. Toinen kriittinen vaihe oli silloin kun Demi tuli meille. Suurimmat vaikuttajat on siis olleet toko, joka on todellinen välineurheilijan laji sekä toinen koira.

Kahden koiran kanssa elellessä tuli ostettua kaikkea kivaa ja söpöä. Ihania pantoja/hihnoja kivoissa väreissä, treenikamaa aivan jäätävästi. En ole levitellyt kaikkia tavaroita lattialle, mutta ehkä pitäis. Meillä on kaapit ja varastot täynnä leluja, toko/pk sälää, hihnoja, pantoja, valjaita, takkeja ym. ym... Kun miettii että Nitan kanssa oli yksi noutokapula, niin nykyään niitä on: 2kpl pieniä puisia (vauvakapuloita), 2 kpl 450g, 1 kpl 650g, 1 kpl 1kg, ohjattuja noutokapuloita 12 kpl (neljä eri settiä, eri värisiä tietenkin!), 1 kpl vauvametalli, 2 kpl keskikokoisia (eka oli hukassa niin ostin toisen ja kappas toinen löytyi), 1 kpl iso metalli, 1 kpl ruotsalainen metalli. Olikohan tossa edes kaikki?! Ja tähän lisäksi kaikki muut tokokamat, ruutunauhoja monessa värissä, merkkejä monissa väreissä, eri kokoisia ja painoisia...

Myyn jälkeen on toki tullut ostettua tavaraa, mutta ei enää niin paljon, no varmaankin sen takia kun kaikkea vähän niinku löytyy. Alkuvuonna ensimmäisen kerran tein ihan oikeasti päätöksen että nyt riittää, tavaraa ei enää osteta vaan sen takia että toi on niin ihanan värinen, vaan nyt yritetään ostaa kun tulee oikeasti tarvetta. Oon jopa tyytyväinen itseeni koska olen onnistunut tässä aika hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti